Hyvän NHL-kulman ja tuntuman saan toimivista ystävyyssuhteista entiseen työnantajaani Chicago Blackhawksiin. Asiantuntijan roolihan on yleensä tonkia, hakea syitä ja selityksiä jo tapahtuneeseen, mutta luonnollisesti näin uuden kilpailukauden avautuessa ounastelen mitä ainakin on tulossa. Liigakausihan on äärettömän pitkä, kun kiekkokauden kohokohta eli Vancouverin O-kisat katkaisevat sen helmikuussa. Tosiaan viimeinen mahdollinen liigafinaali pelataan vasta 28.4.2010.

Aivan varmaa on että sarjan alussa, läpi synkkien loka- ja marraskuun, jokaisen pisteen ja varsinkin 3 pisteen eteen kaikki joutuvat tekemään pirusti töitä. Kuvassa, jonka puristan eteeni, uskon sarjataulukon tammikuun alussa näyttävän jo pitkälti siltä miltä se näyttää runkosarjan jälkeen 20.3.2010.

Neljän kärki muodostunee joukkueista Jokerit, Kärpät, JYP ja HIFK. Lyhyillä perusteluilla, Jokerien tasonnousu pohjaa jo viime kaudella toimivaan mv-peliin, muutamaaan hyvään täsmähankintaan (Pirnes, Niemi) sekä Aravirran taitoon luoda joukkueeseen hyvä harmonia, joka näkyy työteliäänä joukkuepelaamisena.

Kärpät on luonnollinen 2000-luvun listamenestyjä ja samoin joukkue näyttää myös näin kauden alussa tasapainoiselta. Kärpillä on myös muihin talleihin verattuna se etu, että jos kone vähän yskii niin Juha Junno voi aina käyttää kers-nappulaa.

JYP pärjää pelkistetyllä hyvään puolustuspeliin ja korkeaan työmoraaliin pohjautuvalla pelitavallaan. Itseäni kyllä kovasti kiinnostaa, kestääkö sopu ja harmonia mv-rintamalla ja onnistuuko peluutus(arpajaiset) viimevuoden malliin??

HIFK kiilaa runkosarjassa kärkinelikkoon. KJ on saanut nyt oman peukalonsa alle sopivia pelaajia ja HIFK on hyvä yv-joukkue, jota maestroi Kim Hirschovits. Tietysti moni huokailee ja ihmettelee, että kestääkö Lundellin sisäiset eväät play-offeissa.

Iso jakaja liigassa on sija numero kuusi, joka vielä takaa suoran puolivälieräpaikan. KalPa selvittänee sen kirkkaasti.

Vahvistunut KalPa joutuu kuitenkin kyyristymään tähän kauteen eri telineistä, sillä KalPan liikkuva kiekollinen pelitapa on jo kaikille tuttu.Toinen kysymys on, että vieläkö Sami pystyy seurassa hoitamaan kaikki roolinsa yhtä tehokkaasti kuin viime kaudella?

Kuudenneksi onkin hiukan tunkua. Blues lienee kuudes ,mutta kovan paineen Bluesille laittavat ainakin Ilves, HPK ja henkisesti ryhdistynyt Lukko. Kympin sakkiin pääsemisessä kisa menee terveeksi,kun sinne on kovasti ruuhkaa. Pelicans, Tappara, TPS ja Ässät joutuvat puristamaan maaliskuun loppuun asti villi kortti -paikasta.

Hyvä muistaa, että piste syyskuussa on yhtä arvokas kuin piste maaliskuussa, ainoastaan syksyllä se voi olla helpommin otettavissa. Kun näillä palikoilla ja näkemyksillä mennään, niin kovasti hommia paiskivan SaiPan kausi näyttäisi päätyvän liigakarsintaan.

Sakari Pietilä