Velipoikani matkassa olen piipahtanut toisinaan tutustumassa raviurheilun ihmeelliseen maailmaan. Pelaan varovasti totoa, ja yleensä hukkaan rahani. Siitä huolimatta viihdyn kaviouran äärellä mainiosti, näyttäähän maailma erilaiselta kavioveikkaajan silmin. Erityistä nautintoa koen silmäillessäni käsiohjelmasta toinen toistaan erikoisempia hevosten nimiä.
Edellisellä Teivon reissullani maalisuoralle vyöryivät muun muassa Joy Boy, Quantanamera, Hullumies ja Amazing Koks, jonka kirjoitusasun vielä tarkistin käsiohjelmasta. Toisinaan omistajat venyttävät mielikuvitustaan äärimmilleen keksiessään varsoilleen nimiä. Itämaisia vaikutteita saanut Foo King Best kuuluu tähän joukkoon.
Kaikki nimet eivät onneksi läpäise nimitoimikunnan seulaa. Alatyylinen Mastur Boy muun muassa juuttui siihen. Ja olisihan se kieltämättä perin kummallinen nimi, ruunalle.
Mailman
Herättelin jouluviikolla vanhaa rakkauttani, aikanaan intohimoista suhdettani NBA -koripalloon. Tutustuin liigaan aikana jolloin Doctor J, Larry Bird ja Magic Johnson hallitsivat markkinoita. Suurimman vaikutuksen vuosien saatossa on kuitenkin tehnyt lähes koko uransa Utah Jazz -joukkueessa pelannut Karl Malone.
Malone tahkosi liigassa uskomattomat yhdeksäntoista kautta, joista seitsemänätoista hänen pistekeskiarvonsa nousi päälle kahdenkymmenen. Tasaisuudellaan korinalusjyrä ansaitsi lempinimen The Mailman - Postimies, koska ”mailman always delivers”.
Amerikkalaisessa palloilukulttuurissa lempinimet kukoistavat, mutta Suomessa niihin törmää harvemmin. Kaunis äidinkielemme ei mielestäni sovellu erityisen hyvin lempinimille. Ensinnäkin Itellamies kuulostaa jotenkin kömpelöltä, ja toisekseen hän todennäköisesti ilmestyisi pelipaikalle aina vuorokauden myöhässä.
Teräsmies
Lempinimien klassikoihin kuuluu ehdottomasti Pervis ”never nervous” Ellison, joka johdatti Louisvillen yliopistomestariksi ensimmäisenä opiskeluvuotenaan 80-luvun puolivälissä. Ammattilaisuraa varjostivat kuitenkin lukuisat loukkaantumiset, joten vuosien varrella uudeksi lempinimeksi vakiintui ”out of service” Pervis.
Orlando Magic -joukkueen Dwight Howard puolestaan tunnetaan teräsmiehenä. Howard osallistui taannoin liigan jokavuotiseen donkkikilpailuun teräsmiehen viitta harteillaan, ja Superman nimi tarttui. Hieman toisenlaiseen ilmojen sankariin puolestaan törmäsin kesäisellä lomareissullamme Tallinnassa.
Täydelliseen teräsmiehen asuun pukeutunut, ilmeisesti polttarireissultaan kotiutuva suomalainen herrasmies nimittäin liittyi seuraamme. Epäselväksi jäi onko tuleva morsian paikallisia, vai odotteliko hän keskivahvassa myötäisessä lentänyttä sankariaan kotisuomessa. Joka tapauksessa toivotan näin jälkikäteen onnea. Vaikuttaisi siltä, että sitä tarvitaan.
Palataan vielä lyhyesti koripalloteemaan. Pelailen itsekin edelleen satunnaisesti korttelikoriksen äijäporukassa. Vuosien vieriessä joutuu vähitellen nöyrtymään, myös kentällä, ja nykyään nuoremmat vievät pallot käsistä. Kovimman kolhaisun itsetuntoni koki kuitenkin kentän ulkopuolella.
Astelin nimittäin paikalliseen urheiluliikkeeseen ostoaikeissa. ”Ajattelin ostaa uudet koripallotossut.”, julistin reippaalla äänellä. ”Jaahas, ja kenelle?”, vastasi nuori miesmyyjä, mokomakin pojankloppi. Jäivät tossut ostamatta.
Arska mollottaa
Piipahdin alkuviikosta Tampereen paikallisen kaupallisradion 957:n vieraana. Keskustelimme muun muassa oman toimittajanurani aamuhämärästä. ”Reipas liikunnanopiskelija saa paikan.”, luki Jyväskylän yliopiston ilmoitustaululla, kun Radio Jyväskylä reilut kaksikymmentä vuotta sitten haki urheilusta kiinnostunutta avustajaa.
Täytin mielestäni molemmat kriteerit, joten hain paikkaa ja pääsinkin haastatteluun asti. ”Pahoittelen, mutta et taida oikein soveltua alalle.”, kuittasi aseman silloinen päätoimittaja, ja saattoi olla oikeassa. Kiukuspäissäni marssin Ylen maakuntaradion päällikön, Pekkalan Ilkan juttusille ja tässä sitä ollaan. Ilkkaa saatte kiittää tai syyttää, mieltymyksenne mukaan.
Ikistoori -viestintäyritystään reilun vuosikymmenen menestyksellä johtanut Ikäheimon Olli päätyi lopulta Radio Jyväskylän palkkalistoille, ja isännöi aseman suosittuja lähetyksiä vuosikaudet. Siihen aikaan säätiedotukset taisivat tulla toimitukseen faksilla, ja ilmeisesti jäivät toisinaan kokonaan tulematta.
Tarinan mukaan Olli nimittäin joutui kerran työntämään päänsä ulos studion ikkunasta ja toteamaan tilanteen omin silmin. ”Ja Jyväskylässä arska mollottaa…”, kuului kaupunkilaisia taatusti miellyttänyt kelitiedote.
Tiki Talks
Esa Tikkanen teki kauden loppuun ulottuvan valmennussopimuksen Mestiksen tyveen juuttuneen Joensuun Jokipoikien kanssa. Arvelen monien epäilevän Tikin kykyjä valmentajana, sillä lähes 900 NHL-ottelun veteraanille on kertynyt valmennuskokemusta vain Norjan ja Etelä-Korean pääsarjoista. Menestystä en uskalla Joensuuhun välttämättä luvata, mutta mielenkiintoisa aikoja takuuvarmasti.
Tutustuin Tikiin yhteisillä studiokomennuksillamme jääkiekon MM-kisoihin Riikaan ja Moskovaan. Toveri Tikkanen sytytti koko Ylen kisajoukkueen aurinkoisella olemuksellaan. Aina riitti virtaa, ja jokaiselle tiimimme jäsenelle ystävällinen sana, vaikka illat joskus venyivätkin. Vastaavalla energialatauksella Tiki valaisee ainakin hetkeksi koko Pohjois-Karjalan.
Auktoriteettia Tikkasella riittää. Koin sen omakohtaisesti Moskovan yössä, hotellimme aulabaarin pöydässä, jossa seurueemme palaveri kera virvokkeiden venyi turhan pitkäksi. Pöydässämme istunut, lyhyellä sytytyslangalla varustettu räiskyvä kiekkopersoona närkästyi juttuihini, puhkui ja puhisi, ja valmistautui puhaltamaan koko talon, ja minut siinä mukana, nurin.
Puhisijan olkapäälle vaivihkaa laskeutunut Tikkasen karvainen kämmen sai hänet kuitenkin nopeasti toisiin ajatuksiin. Onneksi, sillä taisin välttyä elämäni ripitykseltä.
Tikkanenkin ripittää tarvittaessa, omalla persoonallisella Tiki talkillaan. Mieleeni muistuu Tikin studiokommentti Kanadan vyöryessä kohti Suomen maalia. ”Nyt sinne tarvittaisiin kaksi ihmistä maalin eteen, tai sitten pari pelaajaa.” Toivotan Joensuun pelaajille avointa mieltä, pääsette mukaan suureen seikkailuun.
Uutissi Turust
Joulupukin kontista löytyi minulle runsaasti luettavaa, muun muassa turkulaisten vuosikirja, radiopersoona Markku Heikkilän toimittama ”Uutissi Turust”. Mainiossa kirjassa julkaistiin tällä kertaa kokoelma julkilausumia suositusta Naisten sekunti -sarjasta, tähän tapaan.” Onks toi maalivahti kenel on noi leviämmät housut?” Tutustukaa ihmeessä, jos saatte opuksen käsiinne.
Lisää uutissi Turust. Suomen ensimmäiset hevoskilpailut ajettiin Turussa, Aurajoen jäällä vuonna 1817. Reilu vuosisata myöhemmin kaviouralle kirmasi yksi kaikkien aikojen suurimmista suomenhevosista, Ruuna Reipas. Kolmetoistavuotisella urallaan Reipas voitti huikeat 348 lähtöä, ja keräsi kolmena peräkkäisenä vuotena palkintorahoina yli miljoonaa vanhaa markkaa.
Hevosten maailmassa kuohintaa käytetään edelleen. Luonteeltaan oriita säyseämmät ruunat sopivat mainiosti monenlaisiin tehtäviin, muun muassa juoksemaan ympyrää raviradalla. Ihmisten maailmassa kyseisestä toimenpiteestä on tietääkseni luovuttu. Hyvä niin, saamme jatkossakin puhkua ja puhista, myös vähän pidemmällä sytytyslangalla.