Toki täytyy muistaa, että olimme matkassa ns. kokeilujoukkueella ja mukana oli paljon maajoukkueen ensikertalaisia. Toisaalta mukana oli SM-liigan pistepörssin kärkinimiä eikä tehoista ollut tietoakaan. Oliko kyseessä väsymys vai onko kotiliigamme todellakin niin paljon huonotasoisempi kuin muiden maiden vastaavat? Tottahan KHL on kovatasoinen, mutta tuntuu siltä, että myös Tsekin ja Ruotsin sarjat ovat selvästi kovempia.
Kevättä ajatellen ei kauheasti tarvinne huolia, koska meillä on kuitenkin paljon pelaajia kohtuu isoissa rooleissa varsinkin Venäjällä, ja he ovat ainakin Jukka Jalosen mukaan erittäin motivoituneita pelaamaan leijonille. NHL on aina kysymysmerkki MM-kisoja ajatellen, joten idästä tullee tällä kertaa maajoukkueemme runko. Se, että SM-liigasta ei taida kovinkaan montaa MM-kisaedustajaa ensi keväänä nähdä on kuitenkin huolestuttavaa. Raha puhuu ja sitä kiekkomaailmassa on muualla enemmän kuin meillä. Se on valitettavasti fakta, joka vie tähtemme muihin liigoihin. Onneksi nykymaailma on tekniikaltaan sitä luokkaa, että tulevilla tähdillämme on mahdollisuus seurata suomalais- ja muiden maailmantähtien edesottamuksia edes television välityksellä. Livenä se olisi kuitenkin vielä parempaa.
Joulun jälkeen alkaa jääkiekon nuorten MM-kisat. Ne ovat varsinkin Pohjois-Amerikassa kansainvälisen jääkiekon SE tapahtuma. Ottelut ovat loppuunmyytyjä (ainakin USA:n ja Kanadan osalta) ja muutenkin media-arvo on kova. Se on nuorille pelaajille erittäin iso näyteikkuna tulevaisuutta ajatellen. Kun siellä onnistuu, on hyvin todennäköistä, että pääsee ainakin yrittämään isoon liigaan.
Nuorten kisojen isoimmat ennakkosuosikit ovat USA, Kanada ja Ruotsi, joka on parina viime vuonna tehnyt hyvää jälkeä monen laihan vuoden jälkeen. Kanada on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut mitaleilla joka kerta ja se kertonee sen tasosta ja myös pelaajamääristä. USA on viime vuosina satsannut nuorten jääkiekon kehittämiseen ja haastaa jopa kiekon kotimaata tulevaisuuden ykkösmaana. Suomella ei resurssit riitä kopioimaan kummankaan maan menestysreseptejä, mutta länsinaapuriin voisi tehdä tutustumismatkan. Monen menestyksemättömän vuoden jälkeen Ruotsi on palannut nuorten tasolla huipulle, joten jotain siellä on tehty oikein.
Se, että menestyy nuorten kisoissa ei välttämättä takaa sitä samaa aikuisissa. Hyvän pohjan se kuitenkin antaa. Itse en kuitenkaan tuijottaisi kauheasti mitalien määrään, vaan siihen, että saisimme vuosittain muutaman huipun jalostettua. Se antaisi miesten maajoukkueelle tulevaisuutta ajatellen lisää variaatioita. Jos esimerkiksi huipulle nousisi joka vuosi 2-3 nuorta pelaajaa, olisi menestysmahdollisuutemme jatkossakin taattu. Vanha runko, johon joka vuosi saataisiin muutama todellinen huippu olisi mielestäni parempi tilanne kuin se, että meillä olisi "superikäluokka" kymmenen vuoden välein.
Suomi on ollut ehkäpä maailman ykkönen kehittämään ns. neloskentän pelaajia, joita toki tarvitaan. He ovat haluttuja monissa joukkueissa, mutta esimerkiksi NHL:ssä heidän roolinsa on pieni ja siitä on pitkä matka pelien ratkomisiin. Ykkös- ja kakkoskentän miehiä meillä ei ole tarpeeksi, ja siksi olisikin loistavaa jos niitä kavereita Suomestakin alkaisi löytyä enemmän. Se ei kuitenkaan riitä, että on nuorissa maailmanhuippu omassa ikäluokassaan. Vanhemmat pelaajat ovat yhä edelleen kehissä, eikä heitä syrjäytetä muuta kuin tekemällä lisää töitä. Toni Rajala rikkoi Alexander Ovetchkinin pisteennätyksen 18-vuotiaiden kisoissa, mutta siitä on pitkä ja kova tie samaan rooliin maailman kiekkokartalla.
Mika Nieminen