Kantahämäläiskansanedustajat arvostelevat ankarasti Hämeenlinnan opettajainkoulutuslaitoksen OKL:n johtoa. Radio Hämeen eilisessä politiikan puhemylly-ohjelmassa maakunnan edustajat toivovat, että Tampereen yliopisto odottaa valtakunnallisen opettajankoulutuksesta tehtävän selvityksen valmistumista ennen yksikköjen lakkauttamista.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen esimerkiksi on hyvin pettynyt Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen johdon toimiin OKL:n siirtoasiassa.
- Hämeenlinnan OKL:n johdosta osa viestittää toisenlaista viestiä, että he olisivat viemässä sitä Tampereen suuntaan ja kyllä minä itse olen pettynyt siihen, että aikanaan oma opettajani, joka nyt on ainakin vuodenvaihteeseen saakka laitoksen johdossa eli rehtori Veli-Matti Värri, on hyvinkin avoimesti liputtanut sen puolesta, että paras paikka olisi Tampereella.
- Kyllä minä toivon, että Hämeenlinnan OKL:stäkin viesti on yhtä yhtenävä kuin meiltä hämäläisiltä kansanedustajilta, sanoi Timo Heinonen Politiikan puhemyllyssä.
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Johannes Koskinen puolestaan muistutti Politiikan puhemyllyssä että Hämeenlinnassa on koottu Hämeen liiton johdolla työryhmä. Sen tarkoituksena on rakentaa helmikuun loppuun mennessä uusi malli, jossa kehitetään Hämeenlinnassa olevia yksiköitä.
Koskinen sanoo myös, että ei ole kuitenkaan olemassa sellaista vaihtoehtoa, että OKL jatkaisi toimintaansa Hämeenlinnassa nykyisen laisena, vaan sitä on tarkoitus kehittää entistä voimakkaampi yksikkö. Tämä malli on Koskisen mukaan tarkoitus tuoda Tampereen yliopiston vetämän työryhmän mallin rinnalle ja viedä sitä eteenpäin muun muassa ministerille asti.
Maakunnan kansanedustajien lisäksi eduskunnan valtiovarainvaliokunta toppuuttelee yliopistojen halua lakkauttaa opettajankoulutuslaitoksia.