”Valtiontalous on raskaasti miinuksella ja hyvinvointiyhteiskunnan haasteet vuoren korkuisia, mutta mitä sanovat puoluejohtajat neljä kuukautta ennen vaaleja? He kertovat kilvan äänestäjille, mistä seuraavalla vaalikaudella ei missään tapauksessa pidä säästää.”
Näin aloittaa tuohtumusta puhkuva Aamulehti pääkirjoituksensa. Lehti muistuttaa, että ensi vuonnakin 15 prosenttia budjetista katetaan lainarahalla. Tampereelta katsoen tilanne muistuttaa kuulemma jo 90-luvun vaikeita vuosia, jolloin valtiovarainministeriön johtava virkamies Raimo Sailas otti ohjat käsiinsä ja löi pöytään ne rätingit, joiden mukaan hallitusneuvotteluissa mentiin.
”Vähän samalla tavalla hallitus ja oppositio näyttävät nytkin ulkoistavan talouspoliittisen keskustelun.”
Ensimmäisenä tyhjää tilaa kiirehti täyttämään Etla, joka ehdottaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistamista sekä vähän yllättäenkin yritystukien reipasta karsimista.
Markkinat kaipaavat leikkauslistoja
Sama asia hermostuttaa myös Iltalehteä, joka sekin aprikoi vaalien läheisyyden saaneen valtiovarainministerin näin varovaiseksi. Jyrki Katainen kiistää, että leikkauslistoja olisi valmisteilla.
”Tietenkin niitä tehdään. Leikkauslista on leikkauslista, kutsutaan sitä poliittista syistä miksi tahansa. Ministerin uskottavuus ei kasva siitä, että tämä antaa ymmärtää virkamiesten jättävän tehtävänsä täyttämättä.”
Iltalehden mukaan on kokoomuksen etu ja velvollisuus kertoa, miten valtiontalouden jättimäinen vaje tasapainotetaan.
”Pikaista vastausta odottavat sekä Suomen kansa että rahoitusmarkkinat ja kansainväliset luottoluokituslaitokset.
Rääkkylä uhmaa Paras-hanketta
Rääkkylän kunta Pohjois-Karjalassa päätti ulkoistaa kaikki sosiaali- ja terveyspalvelunsa toimeentulotuen maksamista ja päivähoitoa lukuun ottamatta Attendo Med-One -yritykselle. Samalla Rääkkylä eroaa naapurikuntien kanssa omistamastaan liikelaitoksesta. Helsingin Sanomat kirjoittaa, että tällainen sooloilu ei miellytä Paras-lakia ajavaa hallitusta. Hallitus velvoittaisi pienet kunnat järjestämään terveyspalvelut 20 000 asukkaan yhteistoiminta-alueina, tarvittaessa jopa pakkoliitoksin.
Helsingin Sanomat diagnosoi tilanteen sanoen, että ”Rääkkylän mallilla ei ole kovin hyvää ennustetta mutta se on tehnyt tehtävänsä jo tuodessaan taudin esiin”. Vaiva on se, että viiden rutiköyhän pikkukunnan yhteenliittymästä ei synny yhtä vaurasta kuntaa. Lehti edellyttääkin nyt että sosiaali- ja terveysministeriö antaa konkreettista apua pikkukunnille velvoitteiden täyttämiseksi, pelkät määräykset kun herättävät vain uhmaa.
Tunteellinen putkimies
”Nyt on toveri Lipposella menneet munat ja makkarat, ryynit ja vellit sekaisin”, napauttaa kansanedustaja Erkki Pulliainen Paavo Lipposen kielenkäytöstä Ilta-Sanomissa. Lehti kirjoittaa Lipposen hyökänneen pääministeri Kiviniemeä vastaan tuomiten hänet ”uussuomettuneeksi”. Kiviniemi kun oli Venäjän vierailullaan, venäläistoimittajan asiaa kysyessä, sanonut kannattavansa ruotsin korvaamista venäjän kielellä Itä-Suomen kouluissa. Lipposen mielestä keskustan tappio kiistassa Kokkolan seudun suuntautumisesta ajoi Kiviniemen ”verikostoon ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisuutta vastaan.”
Ilta-Sanomat on kysynyt arvioita Lipposen kielenkäytöstä ja sitä eivät pidä asiallisena myöskään keskustalainen Juha Korkeaoja ja kokoomuksen Jan Vapaavuori. Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner aprikoi, että ”ehkä Lipponen on vähän tunteellinen” ja ministeri Anni Sinnemäki toteaa, että ei Lipponen ”kai yhtään sen pidemmälle mennyt kuin tavallisestikaan”.