Seuraava siirtymä oli neljän tunnin matka Kuhmoon. Kaunis aamuaurinko, hyhmänen tie ja hawaijinleikkeitä huoltoasemat pullollaan. Perille Kuhmoon ehdittiin kolmisen tuntia ennen auringonlaskua eli vähän puolenpäivän jälkeen. Kuhmo Skin Puurusen Paavo oli saapunut turvaamasta rajaamme Kalevalan urheilukeskukseen ihan meitä varten.

Paavo on aina hauska kaveri. Valitteli että polvi menee lukkoon vanhalla miehellä näin syksyisin. Jotenkin kuulosti, että ensi talvena Paavo joko täräyttää pari huimaa sijoitusta maailmancupin kisoissa tai sitten hänestä ei juuri kuulu. Vuoden 2001 maailmanmestarista kyllä taatusti kuullaan vielä jollain elämän saralla!

Päivän mittaan nähtiin valtava määrä Kuhmo Skin jäseniä ja muita aktiiveja. Aina se vaan tekee vaikutuksen, kun tunnista toiseen pilkkopimeästä ilmestyy hiihtostadikalle uusia intoa puhkuvia naamoja. Kiitokset Jokisen Antille loistavista järjestelyistä! Hotelli Kainuun lätkäkulmauskin tuli nähtyä, vaikka veto oli tuona iltana aivan poissa.

Seuraavana aamuna laitettiin tihkusateessa kamat kasaan ja nokka kohti Kuusamoa. Aamukahvit saatiin Suomussalmen lähistön kyläkaupassa, jossa ei ennen kymmentä oikein valotkaan vielä palaneet. Palvelu oli ripeää ja kauppaa käytiin useammalla kielellä. Silti on Heikki Kovalaisella ollut pitkä matka maailman upeimmille autourheiluareenoille.

Kuusamosta kopattiin mukaan aina yhtä vaatimaton suurkisajärjestäjä Seppo Linjakumpu ja suhautettiin puolen tunnin pätkä Rukalle. Tuolloin oli maailmancupin avaukseen vielä useampi viikko, mutta valmistelut kävivät jo lämpiminä. Rukalla tapasimme kaksi erä-veikkoa, jotka lajinsa huipulle päästyään löysivät täysin erilaiset huippu-urheilun maailmat.

Anssi Koivuranta ei varmasti yhdistetyn maailmancupin voittajanakaan pääse nauttimaan samanlaisesta glamourista ja rahasta kuin esim. se Suomussalmen Heikki, mutta 40 vuotta aiemmin maailman ykköseksi hiihtänyt Kalevi Oikarinen tuskin edes haaveksi ammattilaisuudesta.

Susi-Kallen tapaaminen oli todella mahtava kokemus! Juttelimme mm. Kuusamon matkailijakodista, joka oli hiihtäjien yömaja kun ei enää kannattanut hiihtää kisoista kotiin peräkylille, saksalaisista pommikoneista, jotka lensivät Kallen kodin päältä alkuillasta kohti Murmanskia ja ehkä Leningradiakin ja metsästyksestä, jonka ansiosta Kalle lisänimensä sai.

Hän nimittäin oli huippuaikoinaan nähnyt suden metsänrajassa, ajanut sitä takaa suksin puolipäivää ja löytänyt lopulta uuvahtaneen suden hangesta odottamasta. ”Se on niin kuin kova hiihtokisa; joku vain joutuu antamaan periksi”, sanoin Kalle.

Mieleen jäi myös Kuusamon yleisurheilijoiden harjoitussuora uimahallin kellarissa. Loppupäästä halliksi avartuva lyhyt juoksusuora on ollut riittävä fasiliteetti kuulemma kaikkien muiden lajien suorittamiseen paitsi kolmentonnin esteiden. Ja sekin vain vesihaudan takia.

Nokkela toimittaja kyllä yritti ehdottaa seiväshyppyä ja moukarinheittoa, mutta välinevarastosta kannettiin välittömästi kumimoukku ja kun tarkemmin katsoi, oli suoran matalan osan loppu täynnä raapaleita, kun hyppääjä oli alkanut nostaa seivästä aavistuksen liian aikaisin ennen hallin aukeamista.

Siihen päälle kun vielä lisätään, että Kuusamon Erä-Veikoista löytyi myös mies, joka nostaa penkistä suomalaisen keskivertoperheen yhteispainon (isä 90kg, äiti 60kg, pojat 2 x 75kg), alkaa kokonaiskuva vierailun ääripäistä hahmottua.

Kaikki tapaamamme henkilöt olivat menossa talkootöihin Rukan maailmancupin avaukseen. Ettekö huomanneet heitä? He olivat niitä pieniä pisteitä, jotka kiisivät kuvaruudun editse Rukan suurmäen alastulon molemmin puolin jokaikisen hypyn aikana.

Heitä varten tätä ohjelmaa tehdään.

- Riku

Päiväkirja

Nyt oli kyseessä siis meikäläisen oma kisareissu ja siellä mä sit heiluin kameran kanssa ku ei ollu muuta tekemistä. Reissuissahan aina sattuu ja tapahtuu ja niin myös tällä kertaa. Matkustus oli tällä reissulla kyllä ihan oma lukunsa. Aluksi auton vuokraus ja auton koko meinas olla jo isoja juttuja.. Lopujen lopuks kaikki järjesty.

Itellä eniten koko reissusta jäi mieleen stoppi moottoritiellä neljäks tunniks. Ei siis liikuttu senttiäkään koko neljän tunnin aikana.. Siinä sit oli aikaa keksiä kaikenlaista tekemistä ja hauskaa oli Kuvailtiin kaikenlaista tekemistä ja keksimällä keksittiin mitä voitais kuvata. Jännä juttu miten tollases tilanteessa, ku aikaa on enemmän ku tarpeeks, ni ihminen tulee aika luovalle tuulelle. Ainakin me tultiin. Kuvattiin siinä pari urheilusketsiä mitkä ei kyl mahtunu Sisuun, mutta ehkä niitä nähdään vielä joskus jossain.

-Mika-

Katso viimeisin Sisu-ohjelma Areenasta