Jaakonsaari ennakoi, että Portugali tulee autettavien listalle muutaman viikon tai päivän kuluessa. Hän huomauttaa, että maan pankit viestivät jo alkavasta talletuspaosta.

Hän toteaa, että Euroopan keskuspankki on kaikessa hiljaisuudessa hoitanut omaa osuuttaan huolehtimalla vaikeuksissa olevien pankkien rahoitushuollosta.

- Mutta jossakin vaiheessa Euroopan maiden yhteisen pankin taustalla olevien valtioiden on tultava esiin ja esitettävä uskottava ja läpinäkyvä rahoitusratkaisu, jolla tilanne otetaan hallintaan. Nyt taitaa olla sen aika: jos pankit alkavat kaatua, niin on jo myöhäistä, Jaakonsaari katsoo.

Hän huomauttaa, että jos euroalueen kriisi karkaa käsistä, merkitsee se euron ulkoisen arvon romahdusta ja lopun alkua rahaliitolle.