Irlannin kriisin laajeneminen aiheuttaisi pahoja ongelmia asuntovelallisille ja maataloudelle, arvioi keskustan kansanedustaja Mika Lintilä. Lintilä kertoo kolumnissaan, että Irlannin ja sitä kautta koko Euroopan rahamarkkinoiden vakauttaminen on Suomessakin tämän hetken tärkein kysymys. Hän korostaa, ettei päätös toisen valtion talouden tukemisesta ole päättäjille helppoa, mutta välttämätöntä.

Kansallinen intressi

Lintilän mukaan pankkikriisin tukeen osallistuminen on Suomen edun mukaista, sillä vaihtoehtona saattaa olla koko EU-alueen pitkä lama. EU:n yhteisvastuullisuutta kriisin ratkaisussa hän ei kuitenkaan allekirjoita. Hän on huolissaan muun muassa korkotason noususta kriisin seurauksena. Korot ovat olleet ennätysmatalalla jo pitkän aikaan.

- Korkeista koroista syntyisi ongelmia monille velallisille, kuten nuorille perheille ja maatalouteen lainarahaa investoineille, sanoo Lintilä.

Lintilän mukaan rahamarkkinoiden vakauttamisen vaihtoehtona on laaja lama, pankkikriisi ja talouden katastrofi.