Evan uusi johtaja, Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen polkaisi käyntiin syksyn vilkkaimman journalistisen keskustelun. Toimittajat ovat provosoituneet, kun heitä on provosoitu, ja he ovat torjuneet päättäväisesti Apusen ehdotuksen journalistien puoluekantojen paljastamisesta henkilötasolla tai toimituksittain.
Apunen esitti alun perin kärjekkään vaateensa kolumnissaan Helsingin Sanomissa lokakuun 10. päivänä. ”Keitä ovat nämä poliittisen raadollisuuden yläpuolelle asettuvat puujumalat”, hän kysyi väittäessään, että poliittinen kanta ohjaa toimittajien ajattelua ja jutun tekoa. Hän on sittemmin täsmentänyt ajatuksiaan vastareaktion rajuuden takia. Hän ei vaadi enää yksittäisiä toimittajia paljastamaan puoluekantaansa, vaan koottua tietoa toimittajakunnan poliittisista asenteista tiedostusvälineiden uskottavuuden takia. Apunen lähestyi pyyntöineen Journalistiliittoa, mutta liitto ei lähtenyt selvittelemään Evan kanssa toimittajien poliittisia mielipiteitä.
Journalistien vastareaktio ei ole yllätys. Toimittajat reagoivat herkästi itseensä kohdistuvaan kritiikkiin, jota Apusen kolumnissa oli vaikka muille jakaa — niin asenteellinen kirjoitus oli henkilöltä, joka tietää, miten asiat ovat. Myös kirjoituksen ajoitus hämmästytti. Apunen käynnisti keskustelun toimittajien puoluekannasta heti, kun oli siirtynyt Elinkeinoelämän valtuuskunnan leipiin. Miksi hän ei aloittanut avoimuusprojektiaan Aamulehdessä, jota hän päätoimitti pitkään?
Ehkä juuri ajoituksessa on villakoiran ydin. Eva on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka johtajien ammattitaitoon kuuluu mietittyjen mielipiteiden esittäminen. Sen takia kannattaa kysyä, miksi Apunen jysäytti tällaisen tekstin heti ensimmäisessä kolumnissaan Helsingin Sanomissa.
Apunen on levittänyt käsitystä, että puoluepolitiikka ja poliittiset mieltymykset ohjaavat toimittajien työtä. Siinä hän iskee kirveensä kiveen. Apunen tietää hyvin, että suuri osa toimittajista on liikkuvia äänestäjiä, joilla ei ole vankkaa poliittista vakaumusta. Apunen tietää niin ikään, ettei politiikka näyttele mitään osaa toimitusten suunnittelukokouksissa — puhumattakaan mediatalojen strategiapalavereista.
Toimittajat miettivät kokouksissaan kuumeisesti, mistä löytyy hyviä ja kiinnostavia jutunaiheita, mistä tehdään oma pääjuttu, miten yleisesti tiedossa olevaan aiheeseen löytyy oma, tuore näkökulma, miten juttuja viedään eteenpäin, jotta ne tuntuisivat tuoreilta, ketä kannattaa haastatella ja onko toimituksella omaa skuuppia. Juttujen kuvitusta ja ulkoasuakin pitää miettiä sekä sitä, miten kaiken ehtii tehdä yhden työvuoron aikana.
Toimittajien jutuntekoa ja valintoja ei ohjaa politiikka, vaan kiinnostavuuden diktaatti. Sen näkee jokainen. Toimittajat tekevät juttuja, jotka myyvät. Juuri tällaisista kaupallisista syistä johtavat tiedotusvälineet ovat iltapäivälehtimäistyneet. Samat kohuaiheet hallitsevat mediasisältöjä ja johtavat välillä median megafoniefektiin, samaa aihetta kaikilla julkaisukanavilla kellon ympäri jauhavaan uutisvirtaan. Kolumneissa ja kommenteissa näkee poliittisia mieltymyksiä, mutta ne ovatkin mielipidekirjoituksia, joissa kuuluu ottaa kantaa ja vetää linjaa.
Eva perustettiin vuonna 1976 kamppailemaan suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän puolesta vasemmiston ja etenkin kommunistien vyörytystä vastaan. Eva teki hyvää työtä, ja sen taistelu oli tarpeen. Eva työnsi lonkerojaan myös toimituksiin, koska niiden osastoja oli siirtynyt vasemmistohenkisten yleisdemokraattien käsiin. Eva halusi saada aikaan ryhtiliikkeen myös suomalaisissa tiedotusvälineissä.
Nykyinen Eva on kaukana 1970-luvun Evasta, mutta sen tehtäviin kuuluu yhä yhteiskuntaan vaikuttaminen. Sen takia kannattaa seurata tarkoin, oliko Apusen puheenvuoro merkki siitä, että Evassa viritellään nyt ristiretkeä median vaikutusvaltaa vastaan. Evan taustayhteisöissä ja muuallakin kun on ihmisiä, joiden mielestä neljännen valtiomahdin asema on aivan liian vahva.
Medialta ei saa valtaa pois sormia napsauttamalla, mutta tiedotusvälineiden asemaa voi heikentää horjuttamalla yleisön luottamusta niihin. Niin Apunen teki, kun hän esitti tarkoitushakuisen todistuksen toimittajien motiiveista. Hän vaikeni samalla toimitustyön todellisista ohjausmekanismeista.
Nykytoimittajat on valjastettu kaikissa kaupallisissa välineissä tekemään rahaa omistajilleen. Siihen sopii huonosti Apusen kuvailema poliittisesti tarkoituksenmukainen journalismi. Toimituksissa nauretaan sellaiselle.