Esimerkiksi sopii SDP:n viime viikolla julkistama ”työelämän reformi ”. Sen myötä sosiaalidemokraatit ovat vetäytymässä perinteiseen rooliinsa, jossa he asemoivat itsensä työläisten puolustajaksi luokkakantaisessa vastakkainasettelussa työnantajan kanssa. Ohjelmaan sisältyi yhdeksän ehdotusta, jotka lisäisivät työnantajan kustannuksia ja kasvattaisivat ay-liikkeen valtaa.
Ideologioiden paluu korostaa myös kolmen suurimman puolueen eroja. Keskustan näkökulmasta jakolinjat ovat selvät: siinä missä SDP ja kokoomus uskovat talouden ja päätösvallan keskittämisen autuuteen, keskusta ajaa hajautusta.
Esimerkiksi sopii kokoomuslaisen asuntoministerin Jan Vapaavuoren hellimä vaatimus yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä ilmastonmuutoksen torjunnan varjolla. Viimeksi ministerin asettama ryhmä ehdotti jopa palveluiden karsimista sellaisilta perheiltä, jotka erehtyvät toteuttamaan suomalaista unelmaa omakotiasumisesta liian kaukana keskuksista.
Keskusta haluaa antaa ihmisille oikeuden valita asuinpaikkansa myös tulevaisuudessa. Siksi emme anna tuumaakaan periksi esimerkiksi vaatimuksesta ulottaa toimivat laajakaistayhteydet koko maahan. Teleoperaattoreiden on kannettava tässä asiassa vastuunsa.
Myös kuntakeskustelu palautuu ideologisiin eroihin. SDP ja kokoomus näkevät kunnat puhtaasti taloudellisina yksikköinä, joiden toiminta tulisi järjestää suuruuden ekonomian näkökulmasta. Keskustalle kunta on myös kansalaisten identiteetin ja yhteiskuntaan kiinnittymisen lähde. Ja tilastot osoittavat senkin, että taloudellinen tehokkuus ei kasva kunnan asukasmäärän suhteessa. Päinvastoin, palvelut voidaan tuottaa tehokkaasti hyvin monen kokoisissa kunnissa.
Tehokkuuden ja kansanvallan vaatimusten ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään.
Energiantuotantokin sopii esimerkiksi puolueiden eroista. Ei ole mikään ihme, että suurten yksiköiden ydinvoima on kokoomuksen ja SDP:n suosiossa siinä missä keskusta luottaa hajautettuun, uusiutuviin luonnonvaroihin nojaavaan energiantuotantoon.