Porvarihallitus on ajanut valtakunnan kummalliseen interregnumiin. Ratkaisuja lykätään yli vaalien, projektit jäävät kesken. Pääministerin vaihdos kesken vaalikauden vain pudottaa tunnelmaa entisestään.
Eduskuntavaalien jälkeen maa tarvitsee laajapohjaisen hallituksen, joka palauttaa ryhdin ja ryhtyy harjoittamaan pitkäjänteistä, vahvaa politiikkaa. Nykymenolla näyttää kuitenkin siltä, että tulevallakaan hallituksella ei ole äänestäjiltä valtakirjaa muuhun kuin päälle kaatuvien asioiden hoitamiseen. Valtakirja tehdä jotakin tuntuvaa voidaan hankkia vain esittämällä selkeä vaaliohjelma.
Katseet kääntyvät Sosialidemokraattiseen puolueeseen. Nykyiseen väsyneeseen menoon voidaan saada vauhtia vain tuomalla vaalien jälkeiseen uutta voimaa ja uusia ideoita. Niitä odotetaan SDP:ltä.
Jos SDP aikoo johtavaksi hallituspuolueeksi, jolla on valtakirja nostaa Suomi kriisistä, on puolueen otettava riski. Se voidaan ja pitää ottaa rohkealla kasvu- ja työllisyysohjelmalla, jossa myös hankalat asiat ovat mukana.
Julkista taloutta ei saada tasapainoon ilman menojen parempaa hallintaa ja tulojen turvaamista. Menokuri ja verojen kiristäminen eivät kuitenkaan riitä talouspolitiikan päälinjaksi. Tuntuu siltä, että monet haluavat nyt kunnostautua suurina menojen leikkaajina ja pennin venyttäjinä. Sellainen edustaa näköalattomuutta.
Ilman talouden kääntämistä uudelleen kasvuun edessämme on pelkkää itkua ja hammasten kiristystä.
Poliitikot joutuisivat vain vastaamaan median suosikkikysymykseen: ”Mistä leikataan?”.
Kasvuohjelmaa on rakennettava käyden samalla vuoropuhelua eri tahojen, kuten elinkeinoelämän kanssa. Avoimen keskustelun kautta voidaan parhaiten löytää yhteiset linjat. Näin meneteltiin vuoden 1995 eduskuntavaalien edellä. Yhtymäkohtia SDP:n ja elinkeinoelämän välillä löytyy, kuten laajan ja pitävän veropohjan välttämättömyys. Työmarkkinajärjestöt tulisi saada tukemaan kasvupoliittista päälinjaa, mikä vaatisi työnantajilta luopumista markkinafundamentalistisesta liituraitalinjasta.
Julkisen sektorin tuottavuuden nostamisesta tulisi myös tehdä yhteistyön kohde siten, että elinkeinoelämä luopuu opillisesta yksityistämislinjasta ja SDP tarkastelee avoimesti yksityisen sektorin mahdollisuuksia. Kuntarakenteen saneerauksella säästyttäisiin monilta peruspalvelujen leikkauksilta.
Listaa voisi jatkaa energiahuollon turvaamisella, tukiaisten vähentämisellä, panosten lisäämisellä koulutukseen ja tutkimukseen, kansallisella työssä pysymisen edistämisohjelmalla ja valtion otteen vahvistamisella teollisuuspolitiikassa.