Kirjoituksessa oli otettu vahva vastakkainasettelun kanta urheilun ja tieteen välille. Päätoimittajan mielestä nuorisourheilu vie lahjakkaita luonnontieteilijöitä pois tiedeharrastuksen parista. Minusta taas molemmat harrastukset tukevat erinomaisesti toisiaan.

Hän myös kritisoi urheilun tukemista ja arvostusta. Suomessahan tuetaan tieteitä enemmän kuin urheilua, sillä koko koulutus peruskoulusta yliopistoon on verorahoilla kustannettua. Samaa ei voi sanoa urheilusta, jossa verovaroja ei käytännössä ole ollenkaan käytössä. Sitä paitsi urheilua harrastavalle nuorelle voi jopa mahdollistua tiedeopiskelu ulkomaisessa yliopistossa urheilustipendin kautta.

Toinen hassu väite oli, että tiedemaailmassa käytettyjä termejä ei tulisi käyttää urheilusta puhuttaessa. Kirjoituksessa mainittiin myös urheiluakatemiat, jotka nimenomaan ovat kehitetyt opiskelun ja urheilun yhteen sovittamiseen. Arvostelu tuntui erikoiselta, sillä nykyäänhän myös tiede käyttää urheilusta lainattuja termejä kuten matematiikkaolympialaiset.

Kirjoituksen lopussa todettiin vielä, että myös entiset urheilijat voisivat työllistyä paremmin jos tiedettä arvostettaisiin enemmän. Ystäväpiiriini kuuluu monia entisiä urheilijoita, ja he kaikki ovat työllistyneet erinomaisen hyvin ja ovat olleet haluttuja työntekijöitä. Erikoiseksi koko jutun tekee vielä sekin, että Akavan alla työskentelee erittäin moni entinen urheilija ja lehdellä on tälläinen kanta.

Itse olen parhaillani leirillä Val Senalesissa Italiassa. Olemme Samin ja Teemun kanssa ainoita, jotka ovat olleet täällä leirillä aikaisemmin. Viimeksi treenasin täällä lokakuussa 2005. Paikka on edelleen yhtä karu, mutta treeniolosuhteet ovat hyvät. Asumme 2100 metrin korkeudessa ja hiihtopaikka sijaitsee 3000m korkeudessa. Kuormitus täällä on siis aivan toista luokkaa kuin Ramsaussa, jossa olemme normaalisti leireilleet.

Leiriporukkamme on täällä kertaa aika pieni, vain 10 urheilijaa verrattuna esimerkiksi viime leirillä olleeseen 18 urheilijaan. Tämä mahdollistaa paremman palvelun eli enemmän aikaa valmentajilta ja muulta huoltoporukalta. Oikeastaan onkin ollut mukavaa olla välillä ihan pienellä porukalla liikkeellä.

Itselläni on täältä sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Ollessani täällä ensimmäistä kertaa vuonna 2001 treenasin itseni ylikuntoon ja vuonna 2005 taas huippukuntoon. Nyt kaikki on sujunut tähän asti hyvin. Kun kaikki menee loppuun astikin hyvin, niin kunto pomppaa mukavasti täältä kotiin tullessa ylöspäin, ja voi hyvillä mielin jatkaa kohti viimeistä lumileiriä Olokselle.

Tarkkana saa olla, mutta uskon kokemuksen ja kontrollien auttavan, että koko kahden viikon rankka leiritys tuo tulosta kauden mittaan.

Leiriterkuin,

Aikku