Jos olisin heikkohermoisempi kaveri, niin joutuisin vähintään kerran päivässä kokeilemaan minkälainen on kisakuntoni. Maailmalta kantautuu jatkuvasti uutisia hirmuisista testituloksista. Jotkut ovat vetäneet traktorin rengasta perässään uusia sauvarinne-ennätyksiä, ja toiset ovat muuten vaan niin pirunkovia jätkiä.

Nykyään kaikenlaisia juttuja kuuntelee hymy huulilla, ja välillä tekee mieli jopa vähän höystää niitä. On sitä itsekin ollut joskus niin uuno, että on uskonut noita hirmujuttuja. Nykyään maajoukkueen päivystävänä huhumyllynä toimii head coachimme, joka pitää huolen siitä, että olemme perillä myös muiden joukkueiden tekemisestä. Hiihtomaailmassa ei ole mitään asiaa mitä Manfred ei tietäisi.

Jäätiköllä ja ensilumenladuilla on hauska seurata miten porukka toimii. Moni hiihtää juuri näissä paikoissa kauden parhaat hiihtonsa. Siellä aina vertaillaan, kun joku tulee vastaan, että missähän kohtaa se tulee seuraavan kerran kasvokkain.

Olen monesti myös kuullut porukan ihmettelevän, minkä takia maajoukkueurheilijat hiihtää niin hiljaa jäätiköllä. Yksi syy yleensä on, että mieluummin hiihtää sitten kisoissa kovaa. Itse on onneksi päässyt aika hyvin iän myötä pois moisista vertailujutuista. Kyllä sitä silti tämäkin opetus on koettu ja maksettu nahoissaan muutaman kerran.

Itselläni tuli viime viikolla pieni takapakki kohti ensikauden menestystä, sillä sairastin maanantaista torstaihin kovan ripulin ja samalla kuumemittarin lukema näytti yli 40 celsiusta. Olo oli pitkään todella huono sairauden jälkeen. Tänään oli ensimmäinen päivä, että tunsin vatsan alkavan taas toimia.

Nähtäväksi jää kuinka kauan menee, että kroppa alkaa pelaamaan niin hyvin kuin se pitäisi tässä vaiheessa syksyä toimia. Sairastelun jälkeen tein päätöksen, että lähden seuraavalle leirille muutaman päivän myöhemmin kuin muu maajoukkue, sillä haluan tehdä kotona ensin hyvän tehojakson ennen korkealle menoa.

Ville Nousiainen