Onko se totta että pelasit pesäpalloa ykköstasolla?
On se aivan totta. Ei piiruakaan kalavale!
Tuleeko koskaan tunnetta, ettet jaksaisi enää puhua? Miten hillitset mielesi Suomen katkerilla häviön hetkillä?
Eipä tule sellaista tunnetta, kun puhetyöläisenä pitää vaan jaksaa. Täytyy tunnustaa, että aika ajoin tappion hetkillä on vaikeaa, mutta kuten pelaajat, myös toimittajat ja selostajat kokoavat itsensä ja katsovat tilannetta ammattilaisen silmin.
Kerro vähän taustoja kappaleesta Ihanaa leijonat ihanaa. Kysyttiinkö sulta lupa siihen aikoinaan ja saatko sä siitä jonkinlaista ”tekijänoikeuskorvausta” kun se soi vaikkapa radiossa, vaikka et varsinaisesti tekijä olekaan?
Kyseessähän on A-Tyyppi yhtyeen tekemä kappale ja se on koottu eri selostuksista. Siihen piti poimia lausahdus, mutta tekijät totesivat, että hullunkurista tavaraahan löytyi varsin paljon, niin siitä se sitten syntyi. Tekijänoikeusmaksuja napsuu tilille harva se vuosi...
Lähtisitkö mukaan Tanssi tähtien kanssa kilpailuun jos sua pyydettäis? Miten uskoisit pärjääväsi siellä?
En lähtisi, koska allekirjoittaneen lantio ei ole rakennettu tanssimista varten. Kaikki muu liikunta käy, mutta tanssi ei. Lukija jos lukee vastauksen alun, voi päätellä kyllä minkälaiseen lopputulokseen siinä päädyttäisiin! Jorma Uotisella oli häpeänpuna poskilla takuuvarmasti.
Kumpi on parempi, Popeda vai Yö?
Ehdottomasti Popeda, rokki voittaa slovarit.
Minkä yhtyeen keikalla kävit viimeksi?
Jaaha, tässä mielenkiintoinen kysymys! Kylllä se oli Agentsin keikka. Esa Pulliainen on maestro!!
Onko Jarkko Niemisellä vielä mahdollisuuksia nousta ATP-listalla sijoille 10-15?
Viimeaikaiset esitykset ovat viitanneet siihen, että mahdollisuuksia on. Mutta kun tennis on niin valtavan laajasti harrastettu ja kilpailtu urheilumuoto, niin vastaan, että sen pitää tapahtua kyllä vuoden sisään. Muuten alkaa jo ikäkin tulla vastaan.
Kysy itseltäsi mahdollisimman kiperä kysymys ja jaa siihen vastauksesi meidän kaikkien ihailijoidesi iloksi!
Tämä kysyjän kysymys on kiperä! Kysyn että kannatatko Antero samaa sukupuolta olevien henkilöiden liiton kirkossa siunaamista? Vastaus: Minusta Suomessa täytyy suvaitsevaisuuden lisääntyä, joten jos he aidosti ja vakaasti haluavat elää toistensa kanssa, niin näin kirkon tulisi myös toimia.
Miksi tshekkiläisillä on takatukka?
Nyt kysyt vanhan liiton mieheltä sellaista, joka ei kuulu jokapäiväiseen pohdintaan. Mutta lausuntoautomaattina sanon, että se kuuluu itäeurooppalaiseen kansanperinteeseen jo äidinmaidossa.
Kuka on lempityyppisi Kummelista?
Voi helevettiläinen; Martti Mielikäinen.
Mikä on paras leijonamuistosi selostajan urasi aikana?
Kyllä se on vuoden 1995 MM-kulta, kaikista muista muistoista huolimatta. Mutta jos täytyy yksi valita, se on tämä.
Mitä mieltä olet Anssi Koivurannan lajivaihdosta?
Erittäin mielenkiintoista. Tosin uskoisin ettei kyseessä ole lopullinen lajinvaihto vaan ennemminkin yhden kauden lajivalinta.
Metsästääkö Anza?
Joskus nuorempana metsästinkin aika paljon, vaihtelevan huonolla menestyksellä. Nykypäivänä metsästän ainoastaan kaupan kalatiskillä.
Upeat kysymykset! Laittakaa lisää postia, niin parin viikon päästä palataan asiaan!!
Terveisin; Anza