Jos voisin muuttaa maailmassa yhden asian, yrittäisin saada ihmiset elämään kahdenlaista elämää. He huolehtisivat samaan aikaan yksityisestä elämästään ja läheisistään sekä olisivat aktiivisia kansalaisia. Näin sanoo Suomessa vieraileva Ralph Nader, Yhdysvaltain useiden presidentinvaalien ehdokas ja väsymätön kuluttaja-aktivisti. Hänen vierailustaan Suomessa kirjoitetaan Aamulehden kulttuurisivulla.

Nader on omistautunut monikansallisten yhtiöiden vallan epäkohtien osoittamiseen. Hän on jo vuosikymmenet puhunut uusiutuvan energian puolesta. Suomen ydinvoimapolitiikkaa Nader ei voi ymmärtää. Se ei ole kilpailukykyistä muiden energiamuotojen kanssa kansalaisaktivisti Ralph Nader sanoo Aamulehdessä.

Valoisa näkökulma EU:n romanikiistassa

EU:hun mahtuu kerrallaan vain yksi puheenaihe, kirjoittaa kauppalehden kolumnissa Päivi Isotalus. Keväällä se oli Kreikka. nyt se on romanit. Ongelmatilanne sai aivan uudet mittasuhteet, kun jämäkkä oikeuskomissaari Viviane Reding löi viime viikolla nyrkkiä pöytään ja nuhteli Ranskaa romanien karkotuksista.

Eihän miehen kunnia sellaista kestä. Ensin Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy oli valmis toivottamaan romaneille tervemenoa Luxemburgiin, Redingin kotimaahan. Seuraavana päivänä hän vaati anteeksipyyntöä uhaten muuten jäädä pois EU:n huippukokouksesta. Nyt tilanne on lukkiutunut pahemman kerran. Sanasodan ainoa voittaja ovat romanit, joiden olojen parantamiseen EU nyt joutuu mitä todennäköisemmin kaivamaan kuvettaa, arvioi kolumnisti Päivi Isotalus Kauppalehdessä.

Miksi kilpailu ei kukoista vähittäiskaupassa?

Poliitikkojen sidonnaisuuksien nouseminen päivänvaloon voi olla parasta, mitä suomalaisessa politiikassa on pitkään aikaan tapahtunut, kirjoittaa Iltalehti. Se toivottavasti selittää, miksi Suomi on sellainen kuin on. Eli esimerkiksi sen, miksi asuminen Helsingissä maksaa enemmän kuin useissa maailman metropoleissa ja sen, miksi kilpailu ei kukoista vähittäiskaupassa. Tai sen miksi massiiviset rata- ja tiehankkeet toteutetaan hatarin kannattavuusperustein, kuten valtiontalouden tarkastusviraston tuore reportti kertoo.

Samaan asiaan tuo oman kulmansa Karjalainen pääkirjoituksellaan: Politiikkaa on oltavakin pelissä.

Valtiontalouden tarkastusvirasto moitti alkuviikosta väylähankkeita ja niiden perusteita avoimuuden puutteesta. Kritiikin kärki kohdistui kustannuslaskelmien läpinäkymättömyyteen. Viraston mukaan osa meneillään olevista tie-, rautatie- ja vesiväylähankkeista jää kannattavuusrajan alle.

Jos kaikki teiden ja rautateiden rakentamissuunnitelmat arvioitaisiin pelkästään esimerkiksi liikennetiheyksien nojalla, kaikki työt keskittyisivät pienelle alueelle etelässä. Se jos mikä olisi poliittinen päätös, että suurin osa maasta jätettäisiin retuperälle. Näin Karjalainen.