Mutta mitä pidemmälle leri eteni, sitä kylmemmäksi sää muuttui. Viimeisinä päivinä hallin lämpötila laski varmaankin lähemmäksi +5 astetta kun normaalisti halleissa lämpötila hätyyttelee +15 astetta.

Nyt siellä sitten mietitään että eihän toi ole vielä ees kylmä kun puhutaan talvilajista, mutta jos meikäläinen laittaa trikoon alle pitkät kalsarit, niin tunto katoaa saman tien jaloista, eikä luistelusta tule mitään. Se on aika jännä juttu.. Ehkä toi oli vähän liiottelua, mutta tuntuma jäähän on aivan erilainen. Mielummin siis palelen kun menetän tuntuman jäähän. Näin se vaan meikäläisellä menee.

No joo.. Joka tapauksessa leiri saatiin vedettyä loppuun asti vaikka hieman meinas vilu tulla puseroon ja varsinkin jalkoihin. Leiri sisälsi paljon hyviä harjotuksia ja yksi niistä oli starttiharjotus missä luisteltiin viisi kertaa satametriä paikaltaan lähtien. Ensimmäinen rauhassa ja siitä aina kiihdyttäen niin että vika oli sitten täysiä. Startteja on hyvä harjoitella myös hieman kevyemmällä vauhdilla että oppii tekemään asiat oikein myös sillon kun mennään täysillä.

Toinen harjoitus, missä norjalaisten mukanaolo on tuonut suuren avun, oli 4 x 4 kierrosta, joista kaks ekaa mentiin 1500 m vauhtia ja kaks viimestä 1000 m vauhtia. Viime vuoteen verrattuna treeni onnistui erittäin hyvin. Juuri tämän tapaisiin treeneihin norjalaiset on tuonut huikeasti lisäapua, ja uskon että se tulee näkymään myös tulevan vuoden aikana tuloksissa.

Tää paikka, Bjugn, on kyllä aika tuppukylä missä asuu 2000 ihmistä tässä keskustan läheisyydessä, joten tekemistä ei ollut vapaa-aikana hirveesti. Ei meillä toisaalta ihan hirveesti ollu tekemisenpuutetta, koska treenit, ruokailut ja nukkuminen veivät suurimman osan päivästä.

Käytiin kuitenkin yks ilta ampumassa semmosella ampumaradalla kiekkoja. Tais olla skeet se laji mitä kokeiltiin. Siinä siis ammutaan haulikolla kiekkoja mitkä sellanen kone heittää johonkin suuntaan. Se oli meikäläisen ensikosketus haulikkoon, mutta se ei kuitenkaan ammunnassa näkynyt.

Tein nimittäin porukan parhaan tuloksen 8/10 ja norjalaiset oli ihmeissään miten ensikertalainen ampuu näin hyvin. Tais siinä vähän alottelijantuuriakin olla, mutta ei se mua haitannut. Myös Norjan TV oli paikalla, joten ehkä mun ampumataidot pääs myös levitykseen sitäkautta.

Norjan joukkueen kanssa on ollut kyllä huippua treenata ja varsinkin yhteishenki on ollut ihailtavaa. Nyt kun jo useampi treenileiri on takana heidän kanssaan, niin sitä tuntee olonsa kyllä yhdeksi joukkueenjäseneksi eikä jotenkin ulkopuoliseksi. On hienoa kun pystyy treenaamaan tällasen porukan kanssa!

-Mika-