Torstai
Kuvaajani ja työparini Kari Alentola poimii minut kyytiin kotioveltani Pispalasta, aamukuudelta. Kyllä, sama kaveri, jonka matkatavarat katosivat Vancouverin olympiareissulla. Tällä kertaa päätämme pelata varman päälle ja ottaa työnteon kannalta välttämättömät kameran ja selostuspakin sisälle koneeseen.
Ajomatka Helsinki-Vantaalle sujuu leppoisasti, kehäkolmosen ruuhkista huolimatta. Matkalla suunnittelemme tulevaa, selostuksen lisäksi perillä odottaa jutuntekoa urheiluruutuihin ja aamutelkkarille, tukku haastatteluja ja ainakin yksi isompi henkilökuva. Helsingissä seuraamme liittyvä Ennekarin Antti hoitelee tällä kertaa radio- ja nettihommat.
Poiketaan heti protokollasta, ja muistellaan hetki menneitä. Mieleeni nimittäin nousi kollegani Hilla Blombergin koripalloselostus vuosien takaa. ToPo pelasi Kisahallissa ja Hilla selosti jännittäviä loppuhetkiä asiaankuuluvalla kiihkolla: ”Peliaika umpeutuu ja ratkaisuheitto lähtee kehäkolmosen takaa…”. Kaukaa lähti heitto.
Saattoi Hilla tosin tarkoittaa myös kolmen pisteen viivaa.
Mainosmies
Ensimmäiset haastattelut teemme aikataulusyistä jo lentokoneessa. Maajoukkueemme mediapäällikkö Timo Walden leikkaa ja liimaa, eli virittelee pakollisen haastattelujen mainostaustan koneen ohjaamon taakse, keittiön ja toiletin väliseen syvennykseen. Valmis juttu tarjoillaan aikanaan vain näkö- ja kuuloaistin välityksellä, tekovaiheessa mukaan tunkee myös tuoksu.
Itse vierastan mainostaustoja, ja epäilen kiinnittävätkö katsojat oikeasti huomionsa niissä näkyviin viesteihin. Muistatko sinä maajoukkueemme tukijat? No, ymmärrän toki, että sponsorit haluavat viestinsä esille, ja tietysti mekin toimimme sovittujen pelisääntöjen mukaan.
Toisinaan mainostausta johtaa kuitenkin koomisiin tilanteisiin. Muistan elävästi haastatteluhetken Jerevanin kansallisstadionilla, Armenian pääkaupungissa. Taustalla korkeuksiin kohosivat Ararat -vuoret, jotka toivat tilanteeseen jylhää paikallisväriä.
Kunnes paikalle tuli, kas, ei jalkapallokuningas, vaan Tippis Walden aukirullattava mainoslakana kainalossaan.
Samalla hetkellä tihkusade yltyi rajummaksi, ja tuulenpuuskat puhaltelivat hetkittäin vaakasuoraan. Tippis nojasi märällä nurmella polvillaan mainostaustaan, ja onnistui vaivoin pitämään sen pystyssä. Sateenvarjon alla kommentteja antaneita pelaajia tilanne tuntui huvittavan erityisesti. Minä piilotin hymyni mikrofonin taakse.
Också på svenska
Teen muutaman haastattelun myös ruotsiksi, FST:n tarpeisiin. Haastateltavia riittää, sillä viisi maajoukkueemme runkopelaajista puhuu äidinkielenään ruotsia. Myös Eremenkon veljeksiltä toinen kotimainen kulkee sujuvasti, sillä poikasina Moskovasta Pietarsaareen muuttaneet veljekset oppivat ruotsinkielen ennen suomea. Minä sinnittelen kankealla kouluruotsillani.
Mikael Forssell kertoo kahdella kielellä päässeensä vammakierteen jälkeen takaisin kuntoon. Eremenko juniorin hoikistunut olemus kertoo samaa. ”Vähän jännittää.”, toteaa maajoukkueemme ykkösmaalivahdiksi noussut Otto Fredriksson, kun kysyn ajatuksista ennen Moldovan kohtaamista. Jäi tunne, että haastattelu jännitti vielä enemmän.
Joukkueemme konkarit ottavat lentomatkan rennosti. Sami Hyypiä kuuntelee omissa oloissaan musiikkia, Jari Litmanen rupattelee hyväntuulisesti vierustoveriensa kanssa. Koneen takaosassa mukana matkustavat suomifanit virittäytyvät tunnelmaan.
Moldova
Moldova, Euroopan köyhin maa, tarjoaa aikamatkan vuosikymmenten taakse. Tuloerot vaikuttavat pökerryttäviltä. Liikennevaloissa vihreän vaihtumista odottelevat sulassa sovussa hevoskärryt ja uutuuttaan kiiltelevä oritunnuksella varustettu urheiluauto.
Jalkapalloa täällä näköjään arvostetaan. Maajoukkueen kotiareena, Zimbru -stadion, on komeampi kuin yksikään Suomen vastaavista. Ei juoksuratoja, kuppi-istuimet, katetut katsomot ja huomisiltana kymmenentuhatta palavasilmäistä katsojaa tarjoavat upeat puitteet karsinta-avaukselle.
Zimbru muuten tarkoittaa visenttiä eli eurooppalaista versiota biisonista. Kosovon härkä, Shefki Kuqi, kertoo viihtyvänsä stadionilla mainiosti. Shefki tunnetaan myös lempinimellä Sheriffi. Lienee herkkäsormista sorttia, sillä Shefki sai aikanaan lähtöpassit Crystal Palacesta näytettyään seuran faneille kansainvälistä käsimerkkiä.
Käsityötä
Stadionilta saamme illan ruutujuttuumme tarvittavat treenikuvat, ja kameralle tehtävän synkän yksinpuheluni, stand-upin, joka sitoo juttumme Moldovaan. Seuraavaksi tunti kiihkeää editointia kelloa vastaan. Onneksi hotellimme nettiyhteys toimii moitteettomasti ja valmis juttu filettyy ajoissa Pasilaan, ja edelleen kotikatsomoihin. Neljätoista tuntia duunia kahden minuutin juttua varten, käsityöammatti.
Vielä illallinen hotellin typötyhjässä ravintolassa, ja yksi palkitseva olut baarin puolella. Tiskillä päivystävä peroksidiblondi sujauttaa käyntikorttinsa käteeni. Halusi ilmeisesti keskustella jalkapallosta. En ollut juttutuulella.
Perjantai
Perjantai on pelipäivä, juhlapäivä myös toimittajalle. Aamupäivä kuluu sorvin ääressä, raportteja alkuillan urheiluruutuihin työstäen. Iltapäivällä pukeudun jo selostajan kaapuun, ja aloitan keskittymiseni illan lähetykseen. Vielä kerran painan mieleeni ottelun ja pelaajien taustoja, suorassa lähetyksessä niitä ei ehdi papereista luntata.
Stadionille matkaamme hyvissä ajoin, kolmisen tuntia ennen ottelun alkua. Ottelusignaalin, siis kotisuomessakin näkyvän kuvan ottelusta, tuottaa tällä kertaa saksalainen tuotantoyhtiö, joka on virittänyt selostamooni arviolta kymmenen tuuman television hidastuskuvien katselua varten. Kiihkeäsanaisen neuvottelun jälkeen jostain löytyy 18-tuumainen, hailakalla kuvalla varustettu kuvaputkikone.
Tyydyn siihen, muutakaan en voi. Kotikatsomoiden teräväpiirroista peliä seuraavat saavat taas ihmetellä sokeuttani.
Muurinen takaisin
Ottelu saa tyrmäävän alun, Moldova vyöryttää Suomen siltaan ennen kuin ehdin Chishinauta sanoa. Kapteeni Hyypiä jättää uppoavan laivan suoran punaisen saatuaan, ja Litmanen näyttää ikäiseltään. Moldova iskee taululle tylyt 2-0 lukemat, ja Suomen haave lopputurnauspaikasta tuntuu karkaavan seuraavaan karsintaan.
”Muurinen takaisin, Muurinen takaisin…”, kaikuu rytmikkäästi suomifanien kansoittamasta päätykatsomosta. Tappion myötä päävalmentajamme Stuart Baxterin saldo on kahdeksan voittoa, viisi tasapeliä ja kolmetoista tappiota, voittoprosentti siis noin 30.
Listaykkösen, kultaista ikäluokkaamme sen kukkeimpina vuosina valmentaneen Antti Muurisen vastaava lukema on 47 prosenttia.
Loppuvihellyksen jälkeen ryntään vellovan yleisömassan läpi haastattelupisteeseen. Tippis Walden toimittaa ammattimiehen elkein toivomani pelaajat juttusilleni. Ilmeet ja puheet ovat vakavia, kukaan ei sorru selittelyyn. Itse taidan sortua, luonteeni mukaisesti, turhan kiltteihin kysymyksiin.
Päätän päiväni, kuvainnollisesti, tyhjentämällä perjantaipulloni, viileän ja vaalean paikallisen oluen.
Lauantai
Matka jatkuu aamuvarhaisella, ikivanha taksi kurvaa hotellimme eteen puoli neljältä. Mursuviiksinen kuskimme polttelee mahorkkaa. Datsunin puolen miljoonan kilometrin huolto lienee jäänyt väliin, sillä jousitus ei enää jaksa reagoida tien tuhansiin töyssyihin, ja matkustajien paikat tuntuvat irtoavan hampaista. Radiossa soi kaihoisa venäläinen iskelmä. Uskokaa tai älkää, tätäkin tulee vielä ikävä.
Maajoukkueen charter jylisee ilmojen teille aamuviideltä. Nukahdan nousukiidon aikana.
”Rivit tuli täyteen, mutta riimit ei…”, sanaili Kari Peitsamo Kauppaopiston naisissaan. Samat sanat, Rotterdamin tapahtumilla jatkamme heti ensi kerralla.
Tapsa