Mutta nyt tuntuu hämmentävän hyvältä. Voitimme ensimmäisen finaalin. Me oikeasti voitimme sen. Miten mahtava juttu. Uskomaton melkein. Käydäänpä läpi viikkoa ja sitä, miten tähän hämmentävään voittoon päädyimme.
Lauantaina kaadoimme Lapuan kolmannen kerran. Samalla raivasimme tiemme finaaleihin. Ja se tuntui hyvältä. Samalla kauhistutti, kun tiesi, mitä oli vastassa, mutta myös erittäin hyvällä tavalla kihelmöi, kun tiesi pääsevänsä haastamaan jotain tällä kaudella lähes voittamatonta. Jännitys tietysti raivasi oman paikkansa sydänalasta.
Sunnuntai meni lauantaisesta huumasta palautuessa. Ainoa finaaliin valmistava asia oli vastustajan nimien kirjoittaminen paperille. Oli aika keskittää ajatukset ja energiat Porin Pesäkarhuihin, mutta parasta oli aloittaa pelkistä nimistä. Lisätieto tulkoon myöhemmin.
Maanantaina oli harjoitusohjelmassa lepo. Kuka lepää tässä vaiheessa kautta? Tai mitä pitäisi lepuuttaa? Lihasten lepo eli tekemättömyys rassaisi liikaa päätä. Joten päätös tulkita lepo aivolevoksi oli helppo tehdä ja suunnata puntille. Siellä sitten aivot narikkaan, hikeä pintaan ja rautaa ylös.
Toki sarjojen välissä ajatukset karkasivat Porin Pesäkarhuihin ja kaaosmaiseen ajatukseen, miten me ikinä voidaan voittaa ne. Miten niiden sispeli saadaan kuriin? Miten horjutetaan vankkumatonta ulkokenttää? Liikaa päänsisäistä kaaosta, enemmän vaan rautaa kehiin. Puntin jälkeen oli vielä aikaa pienellä pyrähdykselle pesiskentällä. Räpsä käteen ja palloa ilmaan. Kenttää edes takaisin pallon kanssa. ”Ota kiinni. Ota kiinni. Ota kiinni.” Yksinkertaista, mantramaista mielen puhdistamista ja valmistamista tulevaan.
Levon täydensi vielä vierailu Kirittärien D96 reeneissä. Nämä sankarit voittivat kesällä Suomen mestaruuden Porissa, joten vierailin heidän luonaan vahvistamassa inspiraatiota ja hakemassa vastauksia kysymykseen: ”Mikä ratkaisee voiton tiukassa pelissä?” Vierailu oli erittäin antoisa ja oli hyvä huomata, että uusi menestyksekäs sukupolvi on kasvamassa.
Illalla ennen nukkumaanmenoa vielä pieni katsaus vastustajaan, niihin nimiin siinä paperilapussa. Yöllä hävittiin musertavasti eka finaali.
Tiistain lajireeni. Ihanaa päästä tekemään jotan. Ihanaa päästä oikeasti valmistautumaan tulevaan koitokseen. Tekemään jotain konkreettista, jolla kaaos selkenisi. Palloa kiinni ja palloa väliin. ”Anna tulla tähän vaan.” aivot huutavat joka kerta, kun on ulkokentällä ottamassa palloa kiinni. Valmistautumista finaaliin. ”Pistä tähän vaan. Haasta. Haasta.” Käymme läpi vastustajan ulkopeliä. Kierrämme kenttää ja rakennamme mielikuvia tulevasta. Illalla paperilapussa on edelleen pelkät nimet. Yöllä hävittiin taas. Kaaos kasvaa, ahdistus ja jännitys raivaa suurempaa alaa sydänalasta. Miten ihmeessä me saadaan ne kuriin? Miten löydämme pallon meneviä aukkoja?
Keskiviikkona uusi reeni. Valmennus katsonut videoita ja avaa vastustajan peliä vähän lisää. Mielessä alkaa rakentumaan käsitys siitä, miten lähdemme Porin ulkopeliä horjuttamaan. Ajatus siitä, millaisia lyöntejä tullaan käyttämään sunnuntain pelissä, vahvistuu. Sitten lyödään palloa. Lyödään jokainen pallo Porin kenttään. Enää ei mitään aivotonta toistoharjoituta. Jokaisessa lyönnissä mieli rakentaa silmien eteen tulevan ulkokentän ja sitten pallo lyödään siihen. Kohde ja paikka ovat selkeät. Toiminnalla on selkeä suunta ja tarkoitus. Kaikella tekemisellä on merkitys.
Reenin jälkeen katsotaan vastustajan peliä videolta. Painetaan mieleen kuvioita ja ratkaisuja. Etsitään heikkouksia ja iskun paikkoja. Yöllä ei pelattu pesäpalloa. Aamulla mieli huomattavasti levollisempi.
Torstaina uusi katsaus vastustajan peliin. Pysäytä. Takaisin. Pysäytä. Takaisin. Mitä siinä tapahtuu? Pikkuhiljaa aivot alkavat rakentaa parempaa konstruktiota vastustajan pelistä. Kentällä alkaa näkyä tilaa pelaajien sijasta. Kunkin pelaajan lyönneistä alkaa muodostua selkeä käsitys. Paperilappuun nimien perään merkintöjä ja havaintoja. Nimet alkavat synnyttää mielikuvia ja ratkaisuja. Kaaos alkaa väistyä ja rakenteita alkaa muodostua. Harjoitusohjelmassa lepo eli jälleen lepoa aivoille. Suunnaksi Killeri ja reilu annos pallon perässä juoksemista. Lopulta kroppa ihan puhki eikä ajatellakaan jaksa.
Perjantain palaverissa aimo annos tietoa ja analyysia vastustajasta. Reeneissä erittäin hyvä meininki. Vaikka keli on kaikkea muuta kuin kesäinen, niin tekemiseen se ei vaikuta. Pelaajistosta aistii, että suunta on löytynyt. Sisään rakennettu koodi on alkanut pyöriä ja olemme valmiit finaaleihin. Sydämen syke rauhoittuu, sydänalaan alkaa nousta entistä enemmän innostusta ja kihelmöintiä. Milloin päästään pelaamaan? Hyökyaalto alkaa nousta rintakehään. Tätä onkin odotettu ja nyt se on tässä.
Lauantaiaamuna vielä viimeinen setti vastustajaa videolta. Viimeiset merkinnät paperilappuun, josta tila alkaa loppua. Videon seurana myös valmennuksen tekemä paperilehtiö, jossa on tarkat analyysit ja taktiikat siitä, mitä tulemme sunnuntaina tekemään. Sisimmässä hyökyaalto odottaa, mutta pitää malttaa. Nyt pitää olla kylmänrauhallinen ja keskittyä olennaiseen. Reenit vahvistavat tunnetta ja hyökyaalto vahvistuu.
Sunnuntaina aamulla aikaisin reeneihin. Kaikki ovat keskittyneitä. Jokainen tietää, mitä tuleman pitää. Jokainen on valmis. Fiilis on mahtava, mutta vielä ei saa päästää sitä irti. Vielä ei voi fiilistellä. Sen aika tulee, mutta ensin pitää pelata. Ensin pitää tehdä todeksi se, mikä sisällä jo asuu. Hyökyaalto odottaa hetkeään.
Bussissa käydään vielä kerran kaikki läpi. Ei mitään epäselvää. Kaikki on selvää. Saapuminen Poriin. Alkulämmittely. Tämä me osataan. Tämä on meihin sisäänrakennettu. Pukukoppi. Yhteislaulu ja kentälle. Katsomot täynnä ja tunnelma loistava. ”Anna tulla. Tähän vaan se pallo. Haasta. Haasta.” Aivot pyörittävät omaa mantraansa. Kaikki on niin kuin pitää ja kun peli alkaa, olo on kuin elokuvissa. Niissä hienoissa urheiluelokuvissa, joissa tuhkimotarina on aina sama. Hyökyaalto saa tulla ja mennä. Tämä on se hetki. Nyt vain kaikki irti. Kaikki se tieto, mikä on vuosien saatossa kertynyt finaaleista. Taktiikka, jonka pelinjohto on suurella työllä ja korvaamattomalla lajituntemuksella luonut. Antaa mennä. Ei mitään hävittävää. Tämä me osataan.
Ja lopussa hämmentävä voitto. Matka kotiin, asioiden läpikäynti ja tilanteen nollaus. Edessä on uusi viikko ennen seuraavaa finaalia. Mitäänhän ei ole vielä voitettu. Valmistautuminen alkaa alusta. Pori on hyvä. He pystyvät parempaan. Kirjoitan nimet uudestaan tyhjään paperilappuun.