Viime viikonloppuna taisteltiin Valkeakoskella soudun olympialuokkien isojen veneiden Suomen Mestaruuksista. Sanna kilpaili soutuseuransa SMARK:in riveissä nelosessa ja kahdeksikossa. Lisäksi olimme ilmoittautuneet kansalliseen regattaan kaksikolla.

Mutta, mutta… jouduimmekin tekemään uusia ratkaisuja kisaviikonlopun varalle…

Tässä Minnan kuulumisia:

Torstain aamutreenin jälkeen päätä kuumotti ja jomotti. Illalla alkoi tulla vilunväristyksiä ja perjantaiaamuna kurkku oli kipeä. Soitin valmentajallemme Ilonalle ja kerroin tilanteen. Samalla päätin myös jättää treenin väliin. Urheilijalle on todella vaikeata jättää treenit tai kilpailut väliin, harmittaa niin vietävästi! Urheilu on melkein koko elämäni ja hyvän mielen tuoja! Olo ei kohentunut, päinvastoin… Rohtona käytin Echinea auringonhattu-uutetta, nukuin, huilasin ja lojuin sohvalla tylsyyteen asti...

Sunnuntai-iltana olotilani oli jo normaalin tuntuinen. Kävin sauvakävelyllä reilun tunnin, ihan rauhallisesti, kunhan liikuin metsäpoluilla ja katselin maisemia. Teki hyvää, etenkin pääkopalle! Maanantaina kävin soutamassa yksiköllä ja tunnustelin oloani. Treenin jälkeen kävin vielä omalääkärini Sadun vastaanotolla varmistamassa tilanteen tutkimuksilla ja pienellä verenkuvalla. Tulehduksia ei ollut ja se tieto helpotti! Päätin vielä hoitaa päänsärkyäni akupunktiolla, olen kokenut sen miellyttäväksi tavaksi hoitaa itseäni. Tiistaina pääsin jo normaaliin treenirytmiin mukaan!

Toinen vaihtoehto olisi ollut mussuttaa Buranaa ja jatkaa normaalia treeniä sekä kisata! Se ei sovi minulle, haluan tehdä asiat huolella ja keveimmin lääkkein. Ennen kaikkea ENNAKOIMALLA AJOISSA!

Sanna puolestaan pakkasi kisavermeensä ja matkasi Valkeakoskelle kisailemaan. Lauantaina oli edessä nelosten karsinnat. Kisaan oli ilmoittautunut 10 venekuntaa, siis 40 naista tavoitteli SM-kultaa! Alkuerämme meni mainiosti, pääsimme suoraan jatkoon, sunnuntain A-finaaliin.

Pienen huilin jälkeen oli edessä extempore startti kaksikolla. Minnan sairastuttua sainkin parikseni Koskelan Hannan, saman tytön jonka kanssa kisasin jo muutama viikko sitten pienvene SM-karkeloissa. Myötätuuleen kisattu kaksikko meni loistavasti, meidän veneen keulapallo ylitti ekana maalin. Ensimmäinen kisapäivä oli takana, illalla vähän huilia ja kohti huomista.

Sunnuntai oli jännittävä päivä; edessä oli taas kaksi kisastarttia! Aloitimme kahdeksikolla, huisin hienolla veneellä: jokaisella soutajalla on vain yksi iso airo ja venettä ohjaa perämies (tässä tapauksessa kylläkin nainen) hän huolehtii että vene pysyy omalla radallaan ja menee suoraan sekä kannustaa joukkuetta. Minulla oli suuri kunnia olla tahtiairona ja antaa tahti venekunnalleni. Viisi venekuntaa taisteli voitosta, siis yhteensä 45 naista otti osaa kisaan! Upea tunnelma, vielä hienompi kisa, ja onnellinen loppu… voitimme =)

Vielä yksi kisastartti edessä: nelosen finaali… jännitys on huipussaan, keskittyminen suunnattu vain kisaan ja yhteishenki aivan mainio! ”Hyvä tytöt, yhteispelillä mennään, keskitytään vain meidän omaan soutuun” Näin tsemppasin joukkuettani ennen starttia. Ja mehän puhallettiin yhteen hiileen ja annettiin reisien laulaa ja ennen kaikkea NAUTITTIIN=) Toinen SM-kulta muutaman tunnin sisällä antoi taas potkua ja treeni-intoa eteenpäin, aivan varmasti koko porukalle. KIITOS Smark:in soutupimut=)

Taistelutovereiden viikonloppu oli täynnä harmitusta flunssasta sekä iloa onnistuneista kisoista… nyt on palattu taas ”sorvin ääreen” ja normaaliin treeniviikkoon… syksyinen järvimaisema on kaunista katseltavaa =)

Minna & Sanna