Aina vain aurinkoa ja hellettä. Kuulostaako lapsuuden idylliltä, jossa kaikki on kaunista, lämmintä, mukavaa ja muutenkin hyvää ?
Monelle päivästä toiseen jatkuva painostava kuumuus oli kuitenkin tuskastuttavaa, vaarallista ja kallistakin.
Tuskastuttavaa siksi, että päivisin ei pystynyt tekemään mitään. Hiki laiskan syödessä, sanotaan, vaan viime kesänä hikoilutti syödessä vaikka ei olisi laiskotellutkaan. Ei silti, lämpö vie kyllä aika tehokkaasti ruokahalutkin. Sitä vaan on tekemättä mitään ja silti väsyy. Tuskastuttava kesä oli myös siksi, että yöunista ei tullut pitkiin aikoihin yhtään mitään. Ihanteellinen huonelämpötila on 18–20 astetta. Heinäkuussa ja vielä elokuussakin lämpömittari kolkutteli sisätiloissa öisin hellelukemia.
Vaarallista kuumuus oli siksi, että suomalaisen kroppa ei ole tehty näitä lämpötiloja varten. Varsinkin veden lähettyvillä iho oli vaarassa palaa alta aikayksikön ja kaupasta loppuivat suojarasvat. Ei auttanut kaupan vaihtokaan.
Samoin kävi hyttys- ja paarmakarkotteiden kanssa. Lopulta pistoihin ja puremiin tottui niin, että iho tuskin reagoi niihin. Veneilyssä paras tapa välttää liika auringon lämpö ja valo oli pukea pitkähihainen flanellipaita päälle. Kun sen ensi kasteli järvivedessä, niin kyllä toimi. Märkä paita piti ihon viileänä, ja samalla sai suojan auringolta.
Vaarallista lämpö oli myös fyysisen työn tekijöille tai kuntoilijoille. Jo pelkkä helle haittasi terveysliikuntaa, ja siihen päälle vielä utuinen savusumu itärajan takaa. Aamuna muutamana oli epäuskoinen olo, kun kovaa lämpötilaa täydensi näkyvyyttä rajoittava savunhajuinen usva. Siinä kun lähti kuntoilemaan, sai päänsäryn.
Ukkosmyräkät lukeutuvat samoin helteiden lieveilmiöihin. En nähnyt puiden kaatuvan, niin kuin monilla paikkakunnilla kävi, mutta viileäksi yöpymispaikaksi pystytetty teltta sai nopeasti yltyneessä myrskyssä siivet alleen. Yhdessä hurauksessa sen maakiinnikkeet irtosivat ja teltta oli matkalla pilviin – teltan sisällä olleet paksut patjat eivät lentoa estäneet. Onneksi kukaan ei ollut teltan sisällä.
Kalliiksikin helteet kävivät. Kylmäkoneet eivät meillä sentään hajonneet, mutta koville kuumuus pahimpien päivien aikoina otti. Ja energiankulutus nousi kovaksi. Kilowattitunteja kului poikineen – en katsonut kuinka paljon, mutta luultavasti selvästi enemmän kuin normaalina kesänä.
Eräänlainen kylmälaite se on nykyaikainen ilmastoitu autokin. Meillä ei ollut menneenä kesänä hankaluuksia suostutella väkeä kauppareissulle. Kontrasti oli aika raju, kun nousi ulos viileästä autosta asvalttikentälle ja käveli kauppaan. Hölmöähän se tietysti on antaa bensan palaa, jotta voisi vain olla.
Aika kultaa muistot sanotaan, ja niin varmaan tästäkin kesästä syntyneille muistikuville käy. Niinpä ensi suvena, joka on kylmä ja märkä, piakkoin päättyvä kesä 2010 muistetaan kaikkien aikojen kesänä.