Kylpy läheisessä Mutalammessa kuitenkin virkisti, ja ystävämme alkoivat mitellä voimiaan perisuomalaiseen tapaan, pajukeihäänheitolla ja merimiespainilla. Kiivaan kisailun jälkeen voittaja saatiin selville ja voiton kunniaksi hänelle laulettiin suvivirsi, kannonnokassa seisten. Syntyi perinne, Variskukkulan keihäskarnevaalit.
Vuosia eteenpäin aina heinäkuun toisella viikolla, Liikuntatieteellisen pääsykokeen aikoihin, kasvava joukko vähintään neljännen vuosikurssin opiskelijoita kokoontui kukkulalle. Perustajajäsenistä pisimpään mukana pysyi Otto, kunnes parikymmentä vuotta opiskeltuaan valmistui. Ennätys lajissaan, arvelen.
Itse opiskelin vaivaiset neljä vuotta, enkä koskaan valmistunut. Koen kuitenkin oppineeni paljon, joten lienen jonkinlainen puolivalmiste.
Janis ja Jorma
Keihäät vuoltiin paikanpäällä pajusta, ja osallistumisoikeuden kisailuun lunasti juomalla pullollisen hyvää ja virkistävää omenaviiniä. Siihen aikaan dopingsäännöt sallivat moisen. Niinpä keihäänheitto, merimiespaini ja Mutalammessa kylpeminen jatkuivat pitkälle yöhön, kunnes viimeinenkin haasteottelu saatiin painittua. Ja lopuksi laulettiin Suvivirsi. Kannonnokassa seisten.
Eriskummallinen tapahtuma tietysti herätti ulkopuolistenkin mielenkiinnon ja paikalle alkoi virrata sangen arvovaltaista väkeä. Äänekosken pikkujättiläinen Jorma Kinnunen toi kerran paikalle itseäänkin kovemman keppimiehen, olympiavoittaja Janis Lusiksen. Kinnusen Kimmo, joka monien mielestä on paljon isänsä Jorman näköinen, ei ilmeisesti nuoren ikänsä puolesta päässyt sille reissulle mukaan. Hyvä niin.
Perinne eli ja voi hyvin lähes kaksikymmentä vuotta, kunnes Jyväskylän kaupunginisät suuressa hölmöydessään uhrasivat urheilupyhätön uudisrakennusten alle. Jonkinlainen pyhiinvaellusmatka pitäisi varmaankin järjestää.
Ihmiskauppaa
Palataan vielä yleisurheilun EM-kisoihin Barcelonaan. Tero Pitkämäki piti siellä keihäsmainettamme yllä, ja samalla Suomen mitalikannassa. Kelpo suoritus, mutta kovaäänisiä hurraahuutoja silti tuskin kannattaa kajauttaa. Vain kerran EM-kisojen historiassa pisteille sijoittuneiden suomalaisurheilijoiden osuus on jäänyt Barcelonaa pienemmäksi. Taaksepäin on menty.
Myös Espanjan menestys jäi odotettua pienemmäksi. Suurimmat tähdet, Marta Domingues ja Jesus Espana, eivät onnistuneet mestaruusjahdissaan, ja tunnelma olympiastadionilla jäi useimpina iltoina melko vaisuksi. Jesus ansaitsee kuitenkin erityismaininnan, jo komean nimensä puolesta. Kysyy nimittäin melko tervettä itsetuntoa, kun paidan rintamuksessa lukee Jeesus ja selkäpuolella Espanja.
Azerbaidzhanin riveissä urheilleet etiopialaiset jäivät myös mieleen, erityisesti naisten estekisassa esiintynyt Layes Abdullayeva. 19-vuotias nuori nainen kohensi kisoissa ennätystään kahdellakymmenellä sekunnilla, vaikka käytännössä pysähtyi joka esteellä. Väitän, että jonain päivänä hän juoksee matkan maailmanennätyksen, kunhan joku opettaa hänelle aitomistekniikan alkeet. Edes auttavasti.
Kaikkiaan Euroopan mestaruuskisoissa esiintyi runsaasti afrikkalaisperäisiä urheilijoita. Ymmärrän, että monet heistä juoksevat paremman elämän perässä. Useiden, lähes teini-ikäisten juoksijoiden massamuutto Etiopian ylängöiltä Kaspianmeren rannalle muistuttaa kuitenkin modernia orjakauppaa. Pelkään, että joku vetää välistä, ja nuoria juoksijoita käytetään kauppatavarana.
Adios Toros
Etusivun uutiseksi yleisurheilijoista Kataloniassa nousi vain 1500 metrin mestari Arturo Casado. Eurooppalainen maili on paikallisten suosikkilaji, kiitos Fermin Cachon olympiavoiton samaisella stadionilla vuonna 1992. 5000 metrin olympiavoittajaksi taisi silloin juosta Dieter Baumann, hammastahnan voimalla. Dieterin hymy hyytyi myöhemmin.
Suurimmat otsikot tämän kesän kisojen aikana keräsi härkätaistelu, ja tarkemmin sen lopettaminen. ”Adios Toros” otsikoi paikallinen valtalehti LaVanguardia, kun Katalonian parlamentti päätti lopettaa vuosisataisen perinteen.
Uskon ymmärtäväni perinteen merkityksen, mutta siitä huolimatta tervehdin päätöstä ilolla. Härkätaistelu on vastenmielistä puuhaa.
Härän tuskaisesta säntäilystä, ja kohtalosta, tulee väistämättä mieleen henkisesti keski-ikäistyneen suomalaismiehen rimpuilu nettitikkujen, twittereiden ja bigbroterien maailmassa. Sukupuuttoon kuoleva laji härkätaistelun tavoin, otaksun.
Viidensadan härän mies
Tutustuin härkätaisteluun lajin sydänmailla Andalusian Sevillassa vuoden 1999 yleisurheilun MM-kisojen aikoihin. Hotellimme nurkalla, kulman kuppilan nurkkapöydässä päivysti lähes joka ilta hiljainen, ikääntynyt mies. Lopulta uteliaisuuteni voitti, ja tiedustelin baarimikolta kuka hän on. ”Viidensadan härän mies.”, kuului vastaus.
Kävi ilmi, että kyseinen, viinilasinsa ääressä yksin menneitä muistellut vanhus villitsi aikanaan matadorina koko maakunnan. Yli viisisataa härkää kuoli areenalla hänen kätensä kautta. Uteliaisuuteni heräsi, ja halusin tehdä hänestä jutun lähetykseemme. Yllätyksekseni vanhus suostui, yhdellä ehdolla. Minun piti ensin kuunnella hänen tarinansa.
Veri roiskui, ja vähän viinikin, kun kuuntelin kertomusta hänen suuruuden päivistään. Tarinan huipennus koitti, kun matadori tarttui minua käsipuolesta ja talutti miestenhuoneeseen, avasi vyönsä ja laski housunsa nilkkoihin. Päätin paeta, kunnes ymmärsin mistä on kysymys.
Sankari näytti arpiaan. ”Sarvi meni sisään tuosta, reiden sisäpinnalta, ja tuli ulos navan vierestä…”, kuului selitys. ”Jäin kuitenkin henkiin, härkä ei…”, vanhus jatkoi ja pyyhki silmäkulmaansa.
Jutusta tuli hyvä.
Happy hour
Kalevan kisat tulivat ja menivät, jättämättä suuria muistijälkiä. Hidas kilpailurytmi, Antti Kempaksen onnistunut paluu kävelyradalle ja nuorten naisurheilijoiden esiinmarssi tulevat ensimmäisinä mieleen. Ensi kesänä Turussa kävelykisat muuten astellaan Aurajokirannassa, keskellä kaupunkia ja yleisön keskellä. Hyvä idea.
Jalkapallosta vielä. Ei tullut Valkeakosken Hakasta Koskisen Sedulle hurmaa, ei onnelaa. Uusille omistajille koitti kuitenkin happyhour, kun Sedu luopui omistuksestaan eurolla. ”Viidentoista vuoden säästöt hupenivat.”, totesi ravintolamoguli jalkapalloseikkailunsa jälkeen. Mahtoikohan olla sen arvoista?
No, tuskin Sedu jatkossakaan pikkurahan puutteesta kärsii. Ainakin Kajaanin Onnelassa baaritiskillä riitti väkeä kuin Hakan maalilla, tungokseksi asti. Kaverit kertoivat.
Juhlakalu
Tämän tarinan myötä lienee syytä pienimuotoiseen juhlaan. Kirjoitteluni nimittäin alkoi Vancouverin olympiakisojen aikaan, ja ”Variskukkulan keihäskarnevaalit” on kolmaskymmenes blogini.
Ajattelin jatkaa kirjoitteluani, koska muutama tarina on vielä kertomatta, ja kiinnostustakin tuntuisi riittävän. Hittejä, eli sivun avauksia, kertyy edelleen noin kymmenen tuhannen viikkotahtia. Kiitoksia, ja anteeksi.
Palautettakin olen saanut, ja juhlan kunniaksi rohkenen ehdottaa seuraavaa. Halutessanne liittäkää jatkossa mahdollisiin kommentteihinne myös kirjoitteluuni liittyviä kysymyksiä. Lupaan vastata ainakin osaan niistä. Jos osaan.
Juhlan jälkeen koittaa arki, minulle heti huomenna. Pääsen nimittäin tauon jälkeen selostamaan jalkapalloa, kun Mestarien liiga palaa ohjelmistoomme. Kiovan Dynamo - Ajax, tiistaina kakkosella klo 21.35.
Ja tarkemmin ajatellen, juhlaltahan sekin tuntuu!
Lähetä kysymys Tapsalle