Niki Laudan monet muistavat. Eivät niinkään ensisijaisesti formula-ykkösten maailmanmestarina, vaan kuljettajana, joka paloi autoonsa vuonna 1976 Nürnburgringillä, mutta palasi hämmästyttävästi kilpa-auton rattiin vain 38 päivää onnettomuuden jälkeen. Onnettomuuden, joka on jättänyt ikuiset jäljet itävaltalaisen kasvoihin ja poikinut sivutuotteina läjän uuteen ulkomuotoon liittyviä vitsejä.
Tuolloin Monacossa kaikki oli urheilutoimittajalle helppoa. Tosin Keke Rosberg ehti karsiutua varsinaisesta aika-ajosta ja sitä kautta kilpailusta vielä kun taistelimme lehdistökortista synkeässä jonossa pienellä luukulla, mutta sitten kun kortin sai, pystyi tekemään lähes mitä halusi. Kuten pyörimään ajamisen aikana kilpailuvarikolla kameran kanssa – henkensä kaupalla tosin, sillä kilpa-autoja tuli ja meni, eikä niistä suuremmin varoiteltu.
Niin tuli myös otetuksi kuva siitä miten kieltämättä hurjan näköinen, lähes korvaton Lauda sai kesken kaiken pistoksena jotain käsivarteensa. Koskaan ei selvinnyt mitä, mutta eivät miehet Brabhamilla mitenkään läheltä tapahtuneeseen kuvaamiseenkaan reagoineet. Kyseiseen talliin Lauda oli siirtynyt vuoden 1977 kauden jälkeen. Kenties entisellä työnantajalla Ferrarilla olisi oltu tarkempia?
Onnettomuudesta oli kulunut silloin pari vuotta. Ajaminen maistui edelleen Laudalle, joka vuonna 1976 jo ehti sairaalassa onnettomuuden jälkeen saada alan julkaisujen mukaan viimeisen voitelunkin, jota tosin on jo 1960-luvun alusta kirkkojen piirissä kutsuttu sairaanvoiteluksi. Lauda oli edellisenä vuonna voittanut toisen maailmanmestaruutensa, oli jo kaksinkertainen maailmanmestari. Ikää oli vasta vajaa 30 vuotta.
Laudasta todettiin yleisesti, että hän on todella mies, joka on palannut kuolleista. Lauda oli onnettomuuden jälkeen myös yksi sirkuksen outolinnuista, jonka vammojen näkeminen silloin vielä tuoreeltaan oli monille varsinaista kilpailun seuraamista suurempi tavoite. Olikin sitten aika yllättävää, että jo vuonna 1979 kesken Kanadan osakilpailun Niki Lauda ilmoitti lopettavansa koko touhun ja keskittyvänsä omaan lentoyhtiöönsä.
Selityksenä hän totesi, että ”olen kyllästynyt ajamaan ympyrää”! Ilmeisesti Lauda ei mitään muuta siinä vaiheessa keksinyt. Totuuden kanssa ilmoituksella ei ollut mitään tekemistä.
Eihän se siihen jäänyt
Niki Lauda palasi formularadoille jo vuonna 1982 ja voitti kaksi vuotta myöhemmin McLarenilla kolmannen mestaruutensa. Lopulta 1985 paluukin oli ohi ja Lauda keskittyi neuvonantajan ja tallipäällikön tehtäviin Ferrarilla ja Jaguarilla, joista hommista ura on jatkunut tv-kommentaattoriksi ja lausuntoautomaatiksi.
Ja tosiasiahan on, että ainakin osin ilman Niki Laudan rohkeutta ja taustaa, joiden tuella lausuntoja voi antaa ja niitä kuunnellaan, F-1-sirkus olisi jälleen kerran pelkkää peräkkäin ajoa, ellei ihan tyhjää niin ainakin jatkuvaa jauhantaa renkaista, varikkopysähdyksistä, ohitusten mahdottomuudesta, maailman nopeimmasta Heikistä ja Nico Rosbergin kansalaisuudesta – ainakin näin Suomen horisontista.
Nyt Saksan GP:n jälkeen alkoi taas hillitön poru siitä määräsikö Ferrari-talli Massan päästämään Alonson ohitseen? Oliko siis kysymys tallimääräyksestä, joka – hekoheko – on F-1-säännöissä ainakin tulkinnallisella tavalla kielletty? Maallikko voisi tässä vaiheessa ihmetellä, että kummaa valitusta, saatiinhan siinä ainakin yksi kaivattu ohitus…
Niki Laudan taito antaa lausuntoja tuli hyvin esille hänen todetessaan, että Massan olisi pitänyt saada voittaa, koska ”onnettomuudesta, jossa hän oli menettää henkensä, oli juuri kulunut päivälleen vuosi”. Tässä lausunnossa tuli ensimmäisen kerran pitkään aikaan esille muisto lähes kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta, jonka Lauda itse vuonna 1976 koki.
Alonson väitteet normaalista ohituksesta Lauda kuittasi toteamalla, että ”en ole koskaan kuullut kuskin puhuvan tuollaista sontaa. Hänellä ei ole luonnetta”! Persoonattomuudesta ja karisman puutteessa Niki Lauda kritisoi nykyajajia jo vuotta aikaisemmin täyttäessään 60 vuotta. Niki Lauda todella on yksi niistä lajin sisällä olevista harvoista, jotka yrittävät nähdä F-1-maailman syvemmältä kuin mikä bisneksen kannalta on tarpeellista.
Kuitenkin Laudan lausunnoista puuttuu yksi tallimääräyskeskustelussa oleva olennainen asia. Hänkään ei varsinaisesti arvostele määräyksiä, vaan pahoittelee Massan puolesta, koska oli onnettomuuden vuosipäivä! Itse asiassa kaikki sirkuksessa riittävän sisällä olevat mediaa myöten hyväksyvät tallimääräysten olemassaolon. Ja miksi eivät hyväksyisi; bisnes on bisnes ja rehti urheilu on rehtiä urheilua juuri tässä järjestyksessä!
Jotkut sanovat tai puolustelevat tallimääräyksiä sillä, että esimerkiksi ammattipyöräilyhän on melkein yhtä tallimääräystä. Määräykset vain siinä annetaan ennen kilpailua ja lähdetään ”puolimuskettisoturimaisesti” matkaan teemalla ”kaikki yhden puolesta”! Formuloissa määräys annetaan lopullisesti vasta kesken kilpailun tilanteen mukaan, ammattipyöräilyssä taas ilmeisesti voidaan poiketa määräyksestä tilanteen mukaan sen yhden kenties viipyessä liikaa.
Yksi hyvä tallimääräyksiä koskeva väittämä on tietysti se, että moiset ovat vedonlyöjien kannalta aika väärin. Ainakin tallimääräykset pitäisi pystyä toteuttamaan samalla tavalla kuin ”vilppi” urheilussa yleensä eli tyhmä on se, joka jää siitä kiinni! Aina voisi tietysti myös jättää lyömättä vetoa peräkkäin ajosta., mutta olisiko se F-1-pomojen mieleen!
Maailmanneuvosto tutkii kyllä
Samalla kun kilpailulliset yksityiskohdat formula-ykkösissä harvinaistuvat ja ratkaisut syntyvät rengas- ym. valinnoilla ja varikkopysähdyksillä ”taktisesti”, on sirkuksessa selvästi lisääntynyt kirjoittelu itse tähtien muista kuin suoranaisesti ajamiseen liittyvistä tekemisistä. Media välittää terveisiä Schumacherilta Barrichellolle, Webberiltä Vettelille tai Alonsolta kenelle vaan kuin aikoinaan työmarkkinaneuvottelujen jumiutuessa SAK:lta STK:lle ja päinvastoin.
Turvallisuuden lisääntyessä, kärjen vauhdin tasapäistyessä, ohitusten vähentyessä ja niin edelleen markkinoita pidetään yllä juoruilla ja ”riidoilla”. Voisi kuvitella, että ihan perustavaakin uutisointia olisi kuitenkin luvassa syyskuun 8. päivänä, kun FIA:n juhlalliselta kuulostava maailmanneuvosto kokoontuu pohtimaan Ferrarin väitettyä tallimääräysten rikkomista.
Hetihän Ferrarille määrättiin tuosta 100 000 dollarin sakot, mikä on vähän sama kuin legendaarisen Lapin ”Nätti-Jussin” päästäminen ylinopeusrikkomuksesta yhdellä lupalapulla – Jussilla näitä lupalappuja eli 500 markan seteleitä oli aina tilanteita varten iso tukku!
Formulasirkuksessa ei kuitenkaan haluta rangaistuksilla rikkoa harmoniaa. Rahasanktiot ovat käteviä, koska rahaa on ainakin melkein kaikilla. Urheilulliset sanktiot, jos niihin on pakko turvautua, pidetään taas pieniä kuten Michael Schumacherin tapauksessa. Koska Barrichello ei kuollut tai loukkaantunut kiilausyrityksessä, rangaistukseksi riittää, että seuraavassa kisassa Schumacher lähtee kymmenen sijaa aika-ajoa huonommasta ruudusta!
Kilpailukiellot ja pisteiden poisottamiset ovat pannassa, liian kovia rangaistuksia rahalla läpipyörivälle lajille. Vaikea on kuvitella, että maailmanneuvostoltakaan tulisi lujia sanktioita tallimääräysasiassa. Mielenkiintoista muuten on, että FIA:n puheenjohtaja Jean Todt on joutunut jääväämään itsensä kokouksesta Ferrari-taustansa vuoksi.
Ajatelkaapa, jos Ari Vatanen olisikin FIA:n puheenjohtaja. Suomessahan hänen mahdollisuuksiinsa vaalissa taannoin uskottiin lujasti. Olisikohan Ari toiminut lajia tervehdyttävän jämäkästi kuten kampanjassaan lupasi?