Stadionilla muistiinpanot, sekuntikello ja vesipullot esille. Starttilistojen selailua, headset-malliset luurit korville, ja sen jälkeen ohjaaja Jukka Ahosen komentojen tahtiin viitisen tuntia kolmiäänistä selostusta.
Viereisessä pulpetissa brittien yleisradioyhtiön, BBC:n selostajat nostavat kädessä pidettävät, 1920-luvulta periytyvät huulimikrofonit huulilleen. Epähygienistä ja hankalaa, mutta äänenlaatu asiantuntijoiden mielestä edelleen lyömätön. Me keskitymme sisältöön.
Sir Mika
Rahalla saa, ja hevosella pääsee, niinpä brittien selostamossa vierailee kisaviikon aikana useita asiantuntijoita. Sir Sebastian Coe, Jonathan Edwards, Michael Johnson, Steve Backley. Kovia nimiä, ja summana lähes samanveroisia kuin meidän moniosaajamme Mika Lehtimäki.
Mika valmensi aikanaan muun muassa Sanna Kyllösen Euroopan huipulle. Kotimaassa hänen suojattinsa räiskyivät kuin salamat viime päivien ukkosmyrskyjen aikaan. Mikan valmennettavat ovat voittaneet vuosien saatossa 70 aikuisten Suomen mestaruutta ja yhteensä noin 200 mitalia. Kovia lukuja.
Rautainen asiantuntemus heijastuu tietysti kommentointiin. Asiantuntijan roolissaan Mika löytää mielenkiintoisia, ja usein yllättäviä näkökulmia, joita ei muilta löydy. Meille selostajille kisajärjestäjät onneksi tarjoavat kustakin urheilijasta uran perustiedot. Niitä ei enää, takavuosien tapaan, tarvitse välttämättä itse kaivaa eri lähteistä.
Vasten auringon siltaa
Takaisin selostamoon. Aurinko paistaa koko aamupäivän suoraan vasten kasvoja. Selostusmonitorin kontrasti ei tahdo riittää. Ensimmäisinä päivinä tekniikka temppuilee, ja kuva katoaa useampaan otteeseen. Lämpötila nousee nopeasti kotimaan lukemiin, yli kolmeenkymmeneen. Myös selostamossa tunnelma tiivistyy hetkittäin hellelukemiin.
Mikan platinarusketus muuttaa sävyään päivästä toiseen. Minä verhoudun lippalakkiin ja aurinkolaseihin, kollega Antero hotellin valkoiseen käsipyyhkeeseen. Näkemisen arvoinen trio.
Puolenpäivän jälkeen palaamme hetkeksi hotellille. Pikainen tapas-lounas, viilentävä suihku, lyhyet päiväunet, ja papereiden kimppuun. Yliviivaustussilla merkintöjä lähtölistoihin, ja kynällä pikku muistiinpanoja marginaaliin. Tärkeimmät asiat pitää tietysti muistaa ulkoa. Satasen finaalissa ei ehdi papereita lueskella.
Viideltä takaisin stadionille, ja samat rituaalit uudestaan. Päivä on paketissa yhdentoista aikoihin, mutta myös selostajan keho käy illan päätteeksi pitkään kierroksilla. Iltaolut onneksi rentouttaa. Vielä tunti, puolitoista, muistiinpanojen rustailua. Viimeistään yhdeltä silmät painuvat väkisin kiinni, unta ei tarvitse houkutella. Unelmien työpaikka.
Heinikki
Arvokisoissa kaikki osallistujat, myös toimittajat, saavat kaulaansa kuvalla varustetun kulkuluvan, akkreditointikortin. Suomalaisnimet aiheuttavat järjestäjille usein päänvaivaa, ja nimet tuppaavat muuttumaan. Kortin kantajaa pikku kirjoitusvirheet eivät useimmiten kuitenkaan hetkauta.
Joskus kuitenkin. Kun lähes kaksimetrisen, yli satakiloisen raavaan suomalaiskarjun nimilapussa lukee Heinikki Lapanen, alkaa ainakin kanssaeläjiä hymyilyttää. Varovasti, ja vaivihkaa.
Heinikki, oikealta nimeltään Heikki Leppänen, on yleisurheilun asiantuntijamme radiossa. Heikki osallistui kymmenotteluun Montrealin vuoden 1976 olympiakisoissa, mutta takareisivamma päätti urakan jo ennen toista lajia, pituushyppyä. Niinpä, miehen omien sanojen mukaan, muuan Bruce Jenner pääsi yllättämään, ja voitti olympiakultaa.
Heikin yhteistyö selostajien, Jarmo Lehtisen ja Pertti Tapolan, kanssa soljui Radio Suomen taajuudella tuttuun, turvalliseen, herrasmiesten tapaan.
Kurttu murisemaan
Television puolella meidän orkesterimme tykitti hetkittäin korkealta ja kovaa. Toisinaan mietin, pystyittekö te katsojina lainkaan sulattelemaan kuulemaanne, kun tarinaa tulvi hengästyttävää tahtia. No, yleisurheilu lajina tempaa helposti mukaansa, teeskennellä ei tarvinnut.
Mukaan mahtui myös seesteisempiä hetkiä, joista yksi osui miesten maratonaamuun. Aurinko paistoi tutusti pilvettömältä taivaalta, ja pehmitti päitämme. Sveitsin Viktor Röthlin nykäisi, ja miehen karkumatka kohti uransa ensimmäistä arvokisavoittoa herkisti Anteron runolliseksi.
”Viktor oppi jodlaamaan jo poikasena.”, Antero aloitti. ”Hän on myös taitava hanuristi, veikkaanpa, että voitonjuhlissaan hän laittaa kurtun murisemaan…”, kuului jatko. Putosimme täysin. Kolme mikrofonia sulkeutui sekunnissa, ja nauroimme vedet silmissä, Antero pyyhkeensä alla, minuuttitolkulla.
”Helle näköjään alkaa purra…”, yritin paikata tilannetta, mikä sai aikaan uuden naurunremakan.
Väsyneiden miesten väsynyttä touhua. Äänitarkkailijamme palautti meidät lopulta todellisuuteen, arveltuaan ensin selostuslinjojen katkenneen.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja Viktorkin jaksoi Euroopan mestariksi. Voitonjuhlista en tiedä.
BARcelona
Barcelonasta löytyy myös kuppiloita. Tutustuin niihin ensimmäisen kerran jo kesällä 1986, seuratessani opiskelijapoikana koripallon EM-kisoja. Kivitalon kokoinen Arvydas Sabonis johdatti silloisen Neuvostoliiton mestariksi, ja minä sain paikallisen yökerhon baaritiskillä, mestaruusjuhlien kuokkavieraana, miehen nimmarin.
Hukkasin sen kuitenkin nopeasti, sillä paluumatkalla hotellille taskuvaras nappasi Ramblalla lompakkoni.
Tällä reissulla baarit jäivät kokematta, ja lompakkokin säilyi.
Seuraavat Barcelonan muistoni liittyvät tietysti vuoden 1992 olympiakisoihin. Yhdysvaltain Dream Team murskasi vastustajansa koripalloparketilla, ja ainoan suomalaiskultamitalin meloi Mikko Kolehmainen.
Yleisradion epävirallisen painimestaruuskilpailun loppuottelu puolestaan päättyi luovutukseen, kun finaalissa otelleen, silloisen päällikkömme, peukalo vääntyi vastustajan sääntöjen vastaisessa judo-otteessa sijoiltaan. Hyvät kisat, kaikkiaan.
Sittemmin olen vieraillut kaupungissa, ja Camp Nou -stadionilla, jalkapallon Mestarien liigan merkeissä, ja hieman pohjoisempana Costa Bravalla raportoimassa Katalonian MM-rallista.
Roundabout
Pari sanaa rallin maailmasta. EM-kisojen aikaan Jari-Matti Latvala ajoi komeasti, kaikkien aikojen nuorimpana, Jyväskylän MM-rallin voittoon. Kisassa kahdeksanneksi kaasutellut, nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen ylisti Latvalan kykyjä, ja arveli hänenkin tulevaisuudessa yltävän mestaruuteen.
Kankkusen parhaina vuosina vieressä istui toinen Juha, Piironen, joka luki nuottia englanniksi. Kaksikolle sattui ja tapahtui, kauden päättäneessä RAC-rallissa tarinan mukaan seuraavasti.
”Roundabout, straight…”, kuului Piirosen nuotti. Liikenneympyrä, (ja) suoraan, siis. Kuullun ymmärtäminen kuitenkin takkusi ja Kankkunen latasi suoraan läpi liikenneympyrän. Katsojia ihastuttaen, ja tallin mekaanikkoja vihastuttaen.
Koriseva-Kankkunen
Tykkään leikkiä sanoilla. Niinpä estejuoksun suurmies, kenialainen Bernard Barmasai, herätti mielenkiintoni. Pohdiskelin viihtyikö hän, nimensä mukaisesti, kuppiloissa, ja oliko hän oikeasti Nandi-heimon mies, kuten Myllymäen Mauri kivenkovaa väitti, vai sittenkin Masai.
Vastausta en koskaan saanut, mutta siitä olen salaa tyytyväinen, että näin kaksiosaisten sukunimien aikaan edellä mainittu Kankkusen Juha ja laulaja Korisevan Arja eivät koskaan löytäneet toisiaan.
Arvokisojen kulkuluvista vielä. Porttilan Kimmo esiintyi taannoin Keski-Euroopan mäkiviikolla ilmeisesti espanjalaisena mäkihypyn asiantuntijana, koska nimilapussa luki Kim Portilla.
Tien päältä, matkalla Kalevan Kisoihin, tällä kertaa näihin kuviin, näihin tunnelmiin.