Salien hintalaput vaihtelevat

Tönning-sali, 225 000 euroa

Oulun Puhelin -sali, 200 000 euroa

OP-sali, 180 000 euroa

Arina-sali, 100 000 euroa,

Tytti Isohookana-Asunmaan mielestä yliopisto tarvitsee valtiolta kunnon perusrahoituksen ja ulkopuolisen rahan saamiseksi tarvitaan myös laajapohjaista kansalaisten tukea.

- Yliopisto ei ole mikään yksityisten ihmisten yritys, jossa sitten yritysjohtajilla on oikeus tehdä mitä sattuu ja mitä haluavat ja mitä parhaaksi katsovat, totesi Isohooka-Asunmaa YLE Oulun haastattelussa.

Itsekin Oulun yliopiston varainhankintatoimikunnassa istuva Oulun yliopiston dosentti haluaa, että Oulun yliopisto houkuttelisi ihmisiä mukaan kartuttamaan joko lahjoituksilla tai hyvillä ideoilla yliopiston varallisuutta. Sitä tarvitaan Isohookana-Asunmaan mielestä perusrahoituksen lisäksi, kun yliopisto haluaa käytännössä toteuttaa painopistealueitaan.

Suomenmaan haastattelemaa kansanedustaja Kyösti Karjulaa ärsyttää puolestaan se, että yliopistolle riittää luentosalin nimeämiseen pelkkä rahan antaminen. Karjula vaatii, että luentosalien myymisen taustalla pitäisi olla myös innovaatioita.

Luentosalien nimeämistä lahjoittajien mukaan Karjula pitää lyhytjännitteisenä.

Oulun yliopiston varainhankinnan yhteydessä suurlahjoittajilla on mahdollisuus saada nimensä näkyviin yliopiston salien yhteyteen.

Yleinen tapa

Yliopiston tapa yrittää tehdä rahaa myymällä nimiä ei sinänsä ole tavatonta. Urheilussa ja kulttuurissakin samaa tapaa on nähty jo pitkään. Perinteinen Oulun Raksilan jääkiekkoareenakin tunnetaan nykyisin Oulun energia- areenana. Hjallis Harkimon jääkiekkopyhättö Helsingin Pasilassa kantaa Hartwallin nimeä ja Turussa läiskitään kiekkoa Elysee -Areenalla.

Yliopiston kohdalla nimien myyminen on kuitenkin erityisen arka asia, sillä siellä ei sellaiseen ole totuttu. Yliopiston kun pitäisi olla vapaa ja ainakin alkuperäisen idean mukaan myös riippumaton tieteen tyyssija.

Ärtymystä on aiheuttanut sekin, etteivät nimikkosalit näyttäisi olevan keskenään yhteismitallisia. Esimerkiksi yliopiston perinteinen Kerttu Saalasti -sali ei ole "ansainnut" nimeään rahalla, vaan opetusneuvos Kerttu Saalastin suurella työllä yliopiston saamisessa Ouluun.

Lahjoituksen suuruus ei suoraan tuo yritykselle omaa nimikkosalia. Esimerkiksi oman nimikkosalinsa saanut Osuuskauppa Arina on lahjoittanut yliopistolle 100 000 euroa ja Oulun Puhelin 200 000 euroa. Vastaavasti miljoonan lahjoittaneella Oulun kaupungilla ja 290 000 euroa yhdessä lahjoittaneilla Tekniikan Akateemisten Liitolla ja Tekniska Förening i Finlandilla ei omaa nimikkosalia ole - ainakaan vielä.