Toukokuun alussa metsässä kaatuessa etureisi kolahti kiveen. Hiljalleen “sulaneen” puujalan kolhu löytyy hieroessa lihaksesta vieläkin. Jukolassa oksat ja roskat osuivat ikävästi silmille ja kisassa kompuroinnin lisäksi minulle tyypillinen silmätulehdus sumensi maailman pariksi päiväksi. EM-kisojen jälkeen lepäsin kolme päivää juoksematta, jolloin akilles alkoi kipuilla, sekin tuttu vaiva aiemmilta vuosilta.
Kaikki tietävät sanonnan urheilijan terveistä päivistä ja sattuuhan sitä paljon tekevälle kaikenlaista. Hyvin sujuva, suunnitelmien mukaan etenevä kova harjoittelu on lasten leikkiä verrattuna vaivojen aiheuttamaan sumplaamiseen ja ärsytykseen. Kuntouttaminen ja korvaavien harjoitusten tekeminen vasta on rankkaa puuhaa.
Juhannuksen aikoihin akilles alkoi vaivata pahemmin ja ennen Kainuun Rastiviikon MM-katsastuksia pidin muutaman päivän totaalilepoa. Jälkikäteen on helppo sanoa, ettei olisi pitänyt juosta oireilevalla jalalla lainkaan Kainuussa, vaan hoitaa vaiva kuntoon. Mutta siinä se vaikeus aina onkin. Mielenkiintoisia kisoja, suunnitelmat tehtynä ja positiivinen usko vaivan katoamiseen.
Akilles ärtyi kisoissa ja lopulta kortisonipiikki (uran toinen) poisti vaivan. Nyt olen juossut viikon päivät ja hyvältä vaikuttaa. Täytyy kääntää tilanne positiiviseksi: Tauon myötä tuli levättyä ja huollettua lihaksistoa, mikä vuosi vuodelta korostuu kuntopiikin saavuttamisessa. Ennen kisoja ehdin harjoitella pari viikkoa ja viimeinen viikko sujuu herkistellen. Yleensä lepojakso tulee pidettyä vasta aivan kisojen alla, mutta nyt pelivaraa on levon suhteen reilummin.
Arvokisojen lähtöviivalla menetettyjä harjoituksia tai asioiden paremmin tekemistä on turha miettiä, on vain sen hetkinen kunto ja korvien välissä mahdollisuudet tehdä hyvä suoritus. Urheilijat tehdään harjoituskaudella, mutta tulokset kisoissa