Martti elää lähetyksissä joka solullaan. Aihe kuin aihe, pelaaja kuin pelaaja, analyysi tulee aina viiltävästi ja viipymättä. Välillä mies suorastaan häikäistyy lajin hienouksista, jopa niin, että pikku käytännön asiat tuppaavat unohtumaan. Kuten langaton mikrofoni povitaskuun. Huolettoman miehen hyväntuulinen hyräily kuului kehäkolmoselle asti.
Aina ei hyräilytä, edes Marttia. Huolet ja murheet menestyksestä, työpaikasta, pahimmillaan jopa omasta turvallisuudesta kuuluvat luontaisetuina jalkapallovalmentajan ammattiin. Ainakin suuressa maailmassa. Rovaniemeltä maailmalle lähtenyt Masa on nauttinut kyseisistä eduista monta kertaa.
Moukari
Martti Kuusela on vuosien saatossa valmentanut ammatikseen kuudessa maassa. Mestaruutta hän on saanut juhlia Suomessa kahdesti ja Unkarissa kerran. Kyproksen suurseuraa Apollon Limassolia hän valmensi vuosina 1995-96. Seuran kiihkeät fanit ovat tottuneet menestykseen, joten vastoinkäymisten kohdatessa tunteet vyöryvät helposti yli. Tulvan lailla.
Erään kerran Apollonin paikallispeli etukäteen selvästi heikompaa haastajaa vastaan päättyi murskavoiton sijaan yllättäen tasapeliin. Fanit alkoivat välittömästi vaatia syyllisiä tilille, ja joukkue vetäytyi kolikkosateessa pukuhuoneeseen. ”Odotellaan hetki, kyllä tilanne tästä rauhoittuu”, vakuutteli turvamies. Kuinka väärässä hän olikaan.
”Thump”, ensimmäisen kerran kuin tunnustellen. ”THUMP”, uudestaan, nyt jo vimmalla. Hurjistunut, toisiaan kiihkoon lietsova fanilauma takoi moukarilla pukuhuoneen betoniseinää. Miehen mentävä aukko syntyi hetkessä, ja tilanne uhkasi riistäytyä käsistä. Viime hetkellä paikalle hälytetty poliisiosasto sai tilanteen lopulta rauhoittumaan.
”Kerran jouduin poistumaan stadionilta kentän alla kulkevaa huoltotunnelia pitkin”, jatkoi Martti tarinaansa. Samanaikaisesti Joukkueen huoltaja siirsi vaivihkaa valmentajan kulkupelin stadionin toisen laidan sivukadulle, ja Martti pääsi turvallisesti kotiin. Kova ammatti, kaikilla mausteilla.
Selostushommia
Myös selostaminen käy toisinaan työstä. Ennekarin Antin ja Juuselan Nikin keikka Etelä-Afrikkaan tarjoaa hyvän esimerkin.
Pohjaksi, kisojen alussa, kymmenen selostusta kymmenessä päivässä. Se tarkoitti kahtakymmentä eri joukkuetta, ja reilua neljääsataa pelaajaa. Jokaisesta piti pystyä kertomaan jotain, mielellään muuta kuin seura ja syntymäaika. Se puolestaan tarkoitti loputtomia tunteja muistiinpanoja rustaillen.
Jokainen pelaaja piti myös tunnistaa, pelkän tv-kuvan varassa Pasilassa. Brasilia, Ranska, Espanja, Italia, ja muut suurmaat sujuivat tietysti helposti. Uusi-Seelanti aiheutti jo enemmän päänvaivaa. Pohjois-Korea harmaita hiuksia, nuorille miehille.
Kotisuomen juhliessa juhannusta kaksikkomme matkusti Etelä-Afrikkaan, kellon ympäri koneen vaihtoineen. Paikanpäällä odotti neljä peliä neljänä iltana, neljässä eri kaupungissa. Niinpä valmistautuminen selostuksiin hoitui luonnollisesti tien päällä, bussin penkillä notkuen tai lennolle jonottaen.
Kuuleeko Pasila?
Antin aikataulu vaikutti etukäteen erityisen ankaralta. Pariin otteeseen miehen hengästynyt ääni kantautui Pasilaan vain minuutteja ennen lähetyksemme alkua. Bloemfontainin lentokentällä, Englanti-Saksa -ottelun alla, nähtiin tavanomaistakin kiireisempi mies.
Antin lento Kapkaupungista laskeutui vajaat pari tuntia ennen ottelun alkua. Taksiin, piinaavassa ruuhkassa hotellille, matkalaukut huoneeseen, ja stadionille. Samanaikaisesti varaselostajamme Porttilan Kimmo jo hypisteli hermostuneena muistiinpanojaan Pasilassa.
Tällä kertaa niitä ei tarvittu, Kimmon bukkereita, sillä ”Kuuleeko Pasila?”, särähti korviimme vain hetki ennen joukkueiden marssia kentälle. Pari rauhallista sisäänhengitystä, ja perään pari tuntia kiihkeää selostusta. Selostajan arkea.
Manserock
”Pakaroistani näistä tehdään niin isot, että…”, lauloi Martti Syrjä Tampereen Keskustorin juhlateltassa, viime perjantaina. Ehdin siis kisakiireiden lomassa hetkeksi myös rentoutumaan. Hassua, mutta samana päivänä Hesarin Viikkoliite tarttui pakarateemaan, kaksin käsin, Kuka Nyt -palstallaan. Olen ilmeisesti leimautunut pyrstö-mieheksi. Olkoon sitten niin.
Takaisin juhlatelttaan, jossa piipahdin edellisen kerran neljä kesää sitten. En silloin tiennyt, mutta katselin ja kuuntelin Juicen viimeiseksi jäänyttä konserttia. Ikimuistoinen ilta.
Kesällä tulee luettua, muutakin kuin viikkoliitteitä. Jos haluatte helteiden keskellä syvällisempää pohdittavaa, lukekaa Juicen viimeiseksi jäänyt, osin sairaalan vuoteella kirjoitettu teos ”Kosket.” Koskettavaa luettavaa. ”Anna mun kaikki kestää, anna edes puolet…”.
Näytelmää
Eppujen konsertti päättyi Vares-leffan tunnussävelmiin, ”Suolaista sadetta” kappaleeseen. Sen myötä ajatukseni karkasivat Suomen Turkuun, kulttuuriravintola Apteekin takahuoneeseen. Istuskelin siellä kerran pitkään, seurassani viihdeohjelmien virtuoosi, näyttelijä Jukka Rasila.
Reijo Mäen romaaneista tuttu koulukaverini, kyyppari Korpela kantoi juomia, ja me keskustelimme teatterista. Juomat olivat jaloja ja jutut yleviä, muistaakseni.
Viime viikolla törmäsin Jukkaan uudestaan, nyt Ylen kuppilassa Pasilassa. Tällä kertaa joimme kahvia ja puhuimme urheilusta. Jukka tunnusti MM-kisojen myötä innostuneensa jalkapallosta. Urheilu ja kulttuuri lyövät, taas kerran, komeasti kättä. Vaikka puritaanit aidan molemmin puolin muuta väittäisivät.
Harmikseni unohdin kysyä Jukan mielipidettä jalkapalloilijoiden vapaapotkujen kalasteluun, filmaamiseen. Nurmikenttien primadonnat ovat näissäkin kisoissa kaatuilleet näyttävämmin kuin Vesku Loiri yhdessäkään sketsissään.
Tähän ongelmaan kansainvälisen jalkapalloperheen tulee tarttua nopeasti. Ottelun jälkeen parhaalle kaatujalle jaettava sivuosaoscar voisi hillitä hyppelyä.
Terhi
Sain lomakauden kynnyksellä kaveriltani tekstiviestin, jossa hän kauppasi lasikuituvenettään. Kaupan päälle hän tarjosi pirteää, parikymppistä Terhiä. Ehdin jo kiinnostua, mutta kaupat jäivät tekemättä. Vaimoni ei pitänyt ajatuksesta.
Mätäkuun juttujen myötä karkaan nyt lomalle. Lomalukemiseksi varaan nipun yleisurheilukirjoja, sillä EM-kisat Barcelonassa alkavat jo kahden viikon kuluttua. Huh.
Peräkamarin ovea yritän taas raotella tuonnempana, pikku tauon jälkeen. Juuri nyt tuntuu siltä, että tarinat, ja voimatkin alkavat hiukan hiipua.
Hyvää kesää.
Tapsa