Tuo etappi jäänee hänen uransa viimeiseksi nöyryytykseksi. Vaikka muilla etapeilla menisi huonosti, kisa hävitään vain kerran. Se on nyt tapahtunut. On lähes varmaa, ettei Armstrong aja enää koskaan kilpaa pyörällä tämän Ranskan ympäriajon jälkeen. Miehen tulevaisuudennäkymät eivät ole muutenkaan erityisen houkuttelevat. Kotona Amerikassa syyttäjä on päättänyt tutkia perin pohjin Floyd Landiksen dopingsyytökset, joiden pääasiallisena kohteena on Armstrong. Vaikka syyttäjä ei lopulta löytäisikään yhtään mitään, negatiivistä julkisuutta Armstrongille on luvassa paljon.

Viime viikonloppuna sää oli Ranskankin mittapuun mukaan poikkeuksellisen kuumaa. Armstrong on pyöräilijä, joka ei ole koskaan pitänyt kuumista olosuhteista. Kuumuus vaikutti kisan kulkuun. Lauantaina kärkimiehet tyytyivät ajamaan paahtavassa helteessä flegmaattisesti toisiaan tarkkaillen. Vanha sanonta ammattipyöräilijöiden piirissä menee tyyliin: helpon päivän jälkeen tulee laskun maksun aika, koska vauhti on todella kovaa seuraavalla etapilla. Näin kävi nytkin. Eilisella vaativalla etapilla vauhti oli huippukovaa alkukilometreiltä saakka. Kolareita oli jälleen paljon mikä on varsin harvinaista vuoristossa. Armstrong kaatui etapin aikana useamman kerran. Kun mies oli uransa huipulla, ihmettelin aina, miten hän ei koskaan kaadu. Viimevuotisen comebackin jälkeen hän on tehnyt lähempää tuttavuutta asfaltin kanssa säännöllisesti. Olisivatko jossain muualla kuin pyörän selässä vietetyt vuoden heikentäneet ajosilmää ja refleksejä?

Armstrongin julkinen vihamies on tunnetusti Alberto Contador. Hänenkään osaltaan viikonloppu ei mennyt suunnitelmien mukaan. Sunnuntain etapilla, jonka olisi pitänyt sopia hänelle kuin nyrkki silmään, Andy Scheleck karkasi etapin lopussa eikä Contador kyennyt tekemään mitään. Kuumat olosuhteet tuskin vaivasivat espanjalaista, joka ajaa yleensä sitä paremmin mitä kuumempi keli on. Hänen Astana-joukkueensakin on osoittautunut kilpailun aikana paremmaksi kuin edeltäkäsin oletettiin. Sen hänelle tarjoama tuki aiemmin etapin aikana oli enemmän kuin riittävä. Contadorin kunto vaan ei taida olla samalla tasolla kuin viime vuonna.

Viime heinäkuussa kun hän voitti koska hän oli fyysisesti selvästi vahvin. Hän oli myös henkisesti erittäin vahva, koska hän kesti erinomaisesti henkisesti takuulla äärimmäisen kuluttavan yhteiselon Armstrongin kanssa samassa joukkuessa. Tällä kertaa Contadorilla on tukenaan vahva, lojaali ja hyvän yhteishengen omaava joukkue. Henkisesti hän on varmasti yhtä vahva kuin aiemminkin. Mikäli hän haluaa voittaa ympäriajon, hänen tulee nyt näyttää taktinen osaamisensa koska voi olla, että tällä kertaa Andy Schleck on hieman vahvempi vuorilla.

Ranskan ympäriajossa on vielä jäjellä kaksitoista kilpailupäivää. Niiden aikana kamppailu voitosta tulee olemaan kovaa. Ennakkosuosikki Contador ei ehkä olekaan niin vahva kuin luultiin. Odotettavissa on mielenkiintoisia hetkiä.