Tuo maali on jopa kirvoittanut Urheilulehden mielet. Lehti on listannut suomalaisen urheilun Diego Maradonat otsikolla ”Humalan kädet” ja sijoittanut sijalle 10 oman toimittajansa Petteri Sihvosen. Sijoituksen perusteluissa todetaan, että ”Sihvonen pujotteli skootterilla Hämeenlinnan yössä yhtä ikimuistoisella tavalla kuin Maradona Englannin puolustajien läpi vuoden 1986 MM-kisoissa. Tosin sillä erotuksella, että Sihvosen sai kiinni poliisi, Maradonaa ei kukaan”.
Lehti jättää mainitsematta miksi poliisi Sihvosen kiinni sai ja yleensä siihen pyrki. Oliko skootteripujottelu yöllä Hämeenlinnassa siis silloin lainvastaista? Vai kertooko koko listan otsikko syyn? Tyypillisesti journalistinen juttuongelma, jossa joudutaan tilanteeseen, että kirjoitus herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.
Englantilaispuolustajat olivat siis 1986 pujottelukeppejä, mutta Maradona on jäänyt monesta kiinnikin ihan samalla tavalla kuin suomalainen menoveljensä Matti Nykänen, jonka Urheilulehti on nostanut kaiketi oikeutetusti ykköseksi, jos kerran moisia listoja tehdä pitää.
Olen saanut olla mukana viisissä jalkapallon MM-kisoissa ja aina kun muistelee, niin ensimmäisten joukossa tulee mieleen teksasilainen Golf&Country club Dallasissa, jonne 1994 olimme kokoontuneet tuhatpäisinä ”lehtipöllöinä” kuulemaan mitä Diego Armandolla olisi sanottavaa. Tieto dopingkärystä oli jo ilmassa kesken Argentiinalta hyvin alkaneen turnauksen.
”FIFAn kanssa sopimus”
Oikeastaan lähes 40 vuoden aikana olen ollut neljässä tavattoman jännittävässä dopingtilaisuudessa, joissa on tiedotettu kärystä. Ensimmäinen oli tietysti Martti Vainion tilaisuus vuonna 1984 Los Angelesissa, jossa suomalaisten urheilujohtajien ilme oli hyvin kuvauksellinen. Toinen kerta oli vuonna 1988 Soulissa, jossa Ben Johnsonilla oli lentokentälle satoja saattajia hänen poistuessaan muina miehinä olympian renkaista. Ja neljäs tietysti Lahden MM-hiihdoissa 2001, jolloin lähestyttiin jo komediankin kulta-aikaa Paavo M. Petäjän vetämässä show'ssa.
Kolmas oli tämä Dallasin tapaus. Maradonan näytteessä oli löydetty efedriiniä ja jälkiä myös ilmeisesti kielletystä laihdutuslääkkeestä. Tunnelma oli tilaisuudessa eteläamerikkalaisen kiihkeä ja selitykset sen mukaisia, sanoisinko monipuolisia. Efedriinistä syyn sai niskoilleen Maradonan henkilökohtainen valmentaja, joka oli juottanut väärää, USA:sta valmistettua urheilujuomaa, jossa päinvastoin kuin juoman argentiinalaisessa versiossa oli ”väärää kemikaalia” kuten silloin todettiin. Jenkkiversioon valmentaja oli joutunut turvautumaan, koska häneltä oli päässyt argentiinalainen loppumaan!
Laihdutuslääke taas oli Maradonan selityksen mukaan FIFA:n lavastus, koska hänen mukaansa hänellä oli FIFA:n kanssa sopimus kyseisen lääkkeen käytöstä. Lääke oli edellytys sille, että hän yleensä pystyi silloin 33-vuotiaana pelaamaan! FIFA ei moisesta sopimuksesta ollut kuullutkaan, vaan passitti Maradonan ulos kisoista, jotka sitten päättyivät Argentiinalta 2-3-tappioon Romanialle. Poistuessaan kisoista Maradona vielä julisti, että ”kun hänet poistetaan koko MM-turnaus menettää arvonsa”. Se ei toteutunut, ei MM-jalkapallokaan yhtä miestä ole koskaan kaivannut, ei edes Maradonaa.
Myöhemmin Maradonan ura ja elämä ovat olleet aikamoista vuoristorataa, jossa kokaiinikin on pöllytellyt suurta osaa. Vaan nyt taas vuonna 2010 Etelä-Afrikan kisojen käynnistyessä Maradona on jälleen huulilla Argentiinan valmentajana. Valmentajanakin hän joutuu huomattavasti suuremman paineen ja valvovan silmän eteen kuin valmentajat yleensä. Ei ole helppoa olla Maradona.
Purevatko useammat omat koirat?
Argentiina kuuluu Etelä-Afrikassa jälleen suosikkeihin, vaikka Lionel Messin sanotaankin olevan väsynyt hurjan Barcelona-kauden jälkeen. Monet myös epäilevät Maradonan kykyjä hallita itsensä valmentaja, jos kohta Maradonalla edelleen on vankka kannattajajoukko ympäri maailmaa. Tässä mielessä Maradona on eittämättä Argentiinan Matti Nykänen, vaikka vertaus ehkä olisi parempi toisinpäin.
Jos Argentiina ei menesty, saattavat seuraukset Maradonalle olla joidenkin ennustajien mielestä jopa kohtalokkaat. Etelä-Amerikassa kun tappion palkka on usein ollut jopa tragedian siemen.
Maradonan, joka muuten pitää Jose Mourinhoa maailman parhaana valmentajana, uskotaan joka tapauksessa lähtevän MM-turnaukseen hyökkäystaktiikalla. On arvioitu, että heti ensimmäisessä ottelussa sunnuntaina Nigeriaa vastaan kentällä on kolme kärkimiestä eli Messi, Carlos Tevez ja Gonzalo Higuain. Kaikki tai ei mitään, sopii ehkä Maradonan ajatusmaailmaan Argentiinan MM-valmentajana.
Maradonan ura maajoukkuevalmentajana on joka tapauksessa ollut jo nyt niin ristiriitainen, että menestymättömyys saattaa olla aikapommi. Jalkapallon kannalta voisi olla kätevämpää, jos Argentiinan etenisi turnauksessa pitkälle.
Jos Argentiina voittaa maailmanmestaruuden, on Maradona luvannut juosta alasti Buenos Airesin kaduilla, todennäköisesti myös Avenida 9 de Juliolla, joka on yksi maailman leveimmistä kaupunkiväylistä. Väitetään, ettei normaalikulkemisella ehdi sen yli samoilla vihreillä valoilla.
Maradonan valinta on sikäli poikkeuksellinen, että yleisemmin alasti juokseminen on kohdistunut tappion esimerkiksi vedonlyönnissä kärsineeseen, mutta Maradona ei ole siinäkään suhteessa tavallisen tien kulkija tai tässä tapauksessa juoksija.
Sen verran Maradonan kannattaa olla varuillaan, etteivät omat koirat pure. Sanontana tuo toteutuu varmasti, mikäli Argentiina ei menesty, mutta se voi olla myös todellisuutta. Juurihan maaliskuun lopussa Maradonan oma koira puri häntä poskeen.
Alasti juokseminen paljastaa aina useampia puremisen kohteita, ja Buenos Airesissa on kyllä kaduilla muitakin kuin omia koiria.
Diego Armando Maradona täyttää muuten lokakuun 30. päivänä 50 vuotta. Argentiinan menestys MM-Etelä-Afrikassa luo pitkälle suuntaa sille, millaisesta juhlinnasta silloin on kysymys!
Arto Teronen