Maailman ehkä johtava urheilulääkäri, professori Sakari Orava hätkähdytti avauspuheessaan. ”Kun nuori lääkäri saa lisenssin taskuunsa on mukava treenata huippu-urheilijaa operoimalla, jos se vaikka onnistuisi.”, kuului avaus. Hurjaa tekstiä.
Ortopedi Orava on parhaimpina vuosinaan tehnyt jopa kahdeksansataa leikkausta, ja onnistunut usein. Arvatenkin hän tietää mistä puhuu. Avauksen kärki terävöityi puheen edetessä. Huippu-urheilun tulee olla huippua, ammattimaista kaikilta osa-alueiltaan, muuten siitä tulee amatöörien puuhastelua. Siitäkin meillä on kokemusta.
Toimikaa!
Kahdenkymmenen keskustelijan näkemys ja huoli tiivistyi ymmärtääkseni muutamaan teemaan. Urheilun rahat pitää kohdistaa rakenteiden sijaan toimintaan, nuoret lahjakkuudet pitää saada riittävän ajoissa ammattimaiseen valmennukseen ja urheilijaa tulee rohkaista riskinottoon, sillä tasapäisyys tappaa luovuuden ja kehittymisen. Hyvin sanottu, nyt pitäisi toimia.
Esimerkkinä edellisestä Riihilahden Aki kertoi tarinan Mikael Forssellin poikavuosien pelistä. Miklun saadessa pallon rangaistusalueen rajalla valmentaja ja muut pelaajat huusivat ”Syötä!”. Peliä katsellut faija Forssell näki tilanteen toisin ja kannusti riskinottoon: ”Älä syötä, ammu!”. Maalintekijä tekee maaleja.
En muista kuka, mutta joku laajensi hiljattain edellistä teemaa mielenkiintoisella pohdinnalla. ”Joukkueen ahkerin laukoja on ryhmän epäitsekkäin pelaaja. Hän ottaa vastuun ja kantaa henkilökohtaisesti epäonnistumisen riskin.”, kuului ajatus, jota sietää pohtia.
Häntäpään valvoja
”Mutta missä on dzeidzei?”, kyseli Kyllösen Matti aikanaan formulaselostuksessaan. Viime viikonvaihteessa kyseinen JJ, eli Järvilehdon Jyrki jakoi asiantuntemustaan Maikkarin formulalähetyksissä Turkissa. Samassa kisassa herrat Vettel ja Webber näyttivät pitkää nenää tallimääräyksille. Nautin näkemästäni.
Tutustuin Jykään lähes kaksi vuosikymmentä sitten, 90-luvun alussa. Harva muistaa, mutta selostelin ammoisina aikoina pari kautta F-ykkösiä. Lysti loppui kuitenkin lyhyeen, kun silloinen urheilumme pomo arveli, ettei formuloista koskaan tule koko kansan urheilua, ja sopimuksesta luovuttiin suosiolla. Oikeassa oli, ei tullut. Laji katosi maksukortin taakse.
Muistini mukaan Järvilehto ajoi silloin, ennen Benetton -pestiään, Scuderia -tallin Dallaralla. Sarjan toinen suomalainen, Häkkisen Mika puolestaan kurvaili Lotuksella. Molemmat kuskit aloittelivat uraansa häntäpään valvojina. Tuoreiden perheuutisten valossa samassa päässä viihdytään edelleen.
Muistan kuinka Doningtonin osakilpailun jälkeen lähdimme Häkän ja asiantuntijamme Sohlbergin Mikan kanssa lounaalle. Tienvarsipizzeriassa kukaan ei tunnistanut kisassa jäännöspisteistä taistellutta formulakuskiamme. Muutama vuosi myöhemmin Mika voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Hänestä tuli maailman nopein Mika.
Ehkä Heikkiäkin vielä onnistaa. Tosin toistuvat hydrauliikkaongelmat häntäpäässä eivät lupaa nuoren miehen menestykselle hyvää. Millään elämän alueella.
Kaikkea kivaa
Nautin edelleen moottorien murinasta, ja aina tilaisuuden tullen ulkoilutan moottoripyörääni. Sellaista aikuisen miehen rentoa menopeliä. Pyörän selässä törmää usein mielenkiintoisiin asioihin, noin kuvainnollisesti.
Viime viikolla ajelin kymppitietä Tampereelta Porin suuntaan. En tiedä miksi, mutta kuitenkin. Häijään taajamassa silmiini osui herkullinen mainoskyltti. ”Liisan ja Maijan Puoti – Kaikkea Kivaa Poikkeaville”.
Poikkesin, osoittautui lahjatavarakaupaksi.
Ja henkisesti teineille. Turha kurkkia rivien väliin, ei sieltä mitään löydy.
Tasan
Tunnen toisenkin JiiJiin, tuottajamme Jarvan Joukon. Ennen ohjaajan ja tuottajan uraansa Jouko toimi kakkoskanavan lähetyksenvalvojana Tohlopissa. Lähetyksenvalvoja valvoo lähetystä (!), eli pitää huolta siitä, että ohjelmavirta etenee aikataulussa, ennakkosuunnitelman mukaisesti.
Toimenkuvaan kuuluu myös laaduntarkkailu, tuotosten sisällön tarkastelu erityisesti teknisestä näkökulmasta. Parhaillaan käynnissä oleva Ranskan avoin tennisturnaus on usein testannut lähetyksenvalvojien huomiokykyä.
Liukkosen Voitto selosti pitkään Roland Garrosin tapahtumia Ylelle. Omaan rauhalliseen tapaansa. Erään kerran ottelu Keskuskentällä eteni pitkät tovit ilman ainuttakaan selostajan kommenttia. Niin pitkään, että Jarva huolestui, ja arveli lopulta selostuslinjojen katkenneen.
Asian saattoi varmistaa vain kuiskaamalla komentolinjaa pitkin selostajan suuntaan. ”Vode, sano jotain, jos kuulet Tohloppia. Epäilen selostuslinjojen katkenneen.”, kokeili Jouko. Palloralli jatkui hiljaisuuden vallitessa, ja Jouko ryhtyi availemaan satelliittilinjaa uudestaan. Lopulta geimi päättyi ja ilmoille kajahti tyylikäs, harkittu ja vapauttava analyysi. ”Tasan.” Sisältö ratkaisee, ei määrä.
Mainoskatko
Vodesta riittää tarinoita. Seuraava kertoo paitsi tenniksestä, myös ranskalaisten lempipuuhasta, lakkoilusta.
Pariisin selostuskeikoillaan Voitto matkasi hotelliltaan tenniskeskukseen useimmiten metrolla. Yhtenä selostusaamuna julkisen liikenteen lakko kuitenkin esti matkanteon, ja miljoonakaupungin taksit puolestaan juuttuivat ruuhkiin.
Kello tikitti, lähetyksen alku lähestyi kiihtyvällä vauhdilla. Kävellen ei enää ehtisi, joten kokeneen ammattilaisen viileydellä Vode päätti jäädä hotellille, selostus hoituisi sillä kertaa tv-kuvan ja puhelimen välityksellä.
Hetken homma eteni mainiosti. Kuva kotisuomeen kulki omaa polkuaan, ja selostus soljui hyvälaatuista puhelinlinjaa pitkin. Kansa kotisohvillaan nautiskeli tunnelmasta, kunnes paikallisen kanavan lähetyksessä alkoi kolmen minuutin mainoskatko. Katsoja kotona näki edelleen tenniskuvaa, Voitto ranskalaista mainoshöttöä.
”No, siitäkin lopulta selvittiin.”, muisteli Vode myöhemmin. ”Lähetyksenvalvoja kertoi mitä kuvassa näkyy, ja minä jutustelin tarinoitani, pari tahtia myöhässä tosin.” Katsoja tuskin huomasi mitään. Yle, pro ja sport, toimiva yhdistelmä.
Viis piispist
Piipahdin kotiseudullani Suomen Turussa. Pelasin velipoikani, sen hevosmiehen, kanssa golfkierroksen Naantalin Kultarannassa. Hieno kenttä ja pelikin sujui. Korttiini kirjattiin yksi birdie, puolentusinaa paria, ja muistaakseni muutama isompikin numero. Hevosmiesten uutistoimisto voi vahvistaa tarinani.
Veljesten laatuaika jatkui Turun Kauppatorilla kahvittelun merkeissä. Hörpimme kaffetta ja maistelimme munkkia, kun huomiomme kiinnittyi kovaääniseen ja ilmeisen makeannälkäiseen paikalliseen isäntään. Yhdellä tilauksella nimittäin vaihtoi omistajaa peräti viisi piispanmunkkia.
”Pist siit sit viis piispist!”, kajahti tilaus. Tunsin olevani kotona, sisäpiirissä.