Ammattipyöräilyyn on kautta aikojen liitetty mitä merkillisimpiä huhuja. Erityisen voimakkaaksi huhumylly yltyy silloin, kun joku menestyy. Tarve löytää jokin hyvin erikoinen selitys menestykseen on valtava. Viime vuoden syyskuussa kuulin ensimmäisen kerran huhuja siitä, että joidenkin urheiljoiden pyörien suorityskykyä olisi ehkä hieman terästetty muutenkin kuin painoa pudottamalla ja aerodynamiikkaa parantamalla.
Huhtikuussa sveitsiläinen Fabian Cancellara voitti poikkeuksellisen ylivoimaisella tavalla arvostetut Flaanderin ympäriajon ja Pariisi-Roubaix'n. Tuolloin kuulin huhuja hänen pyöränsä mystisistä ominaisuuksista. Molemmissa kilpailuissa hän myös vaihtoi pyörää kisaa kesken kilpailun ilman mitään varsinaista syytä. Se on kieltämättä hieman omituista. Sääntöjen mukaan pyörää toki saa vaihtaa vaikka kilometrin välein, mutta yleensä näin tehdään vain jos pyörä on rikki.
Muutama viikko sitten huhut olivat jo painokelpoisella tasolla. Ranskalainen l’Equipe lehti uutisoi siitä kuinka lajin piirissä epäillään, että eräiden urheilijoiden pyöränrungon sisään olisi asennettu sähkömoottori, joka tuottaisi noin 100 watin lisätehon. Täyttä vauhtia mentäessä Ranskan ympäriajon kovimmissä nousuissa huippupyöräijöiden työteho on noin 400-500 wattia, joten 100 lisäwattia on todella merkittävä lisäys.
Viime viikolla italialaisen RAI tv-kanavan lähetyksessä esiteltiin kuinka pyöränrunkoon sisäänrakennettu sähkökäyttöinen lisämoottori toimii.
Allaolevasta linkistä voitte katsoa tarinaa sähköpyörästä ja teoriaa sen ’käytöstä’. Mielestäni italialaisten kuvaus moottorin toimintaperiaatteesta ja tavasta, jolla Cancellara olisi sitä käyttänyt on hieman ontuva, muttei se periaatteessa ole mahdottomuuskaan. Henkilökohtaisesti en jaksa uskoa, että pyöränrungon sisään saa rakennettua moottorin joka toimii niin ettei kukaan havaitse sitä, mutta minä en olekaan insinööri.
Olettaisin, että Ranskan ympäriajossa tuomarit eivät enää tyydy vain punnitsemaan ja mittailemaan pyöriä. Pyörien runkoja tullaan varmasti koputtelemaan hyvin ahkerasti todellisia tai kuvitteellisia moottoreita etsittäessä.