Hoito- ja kuntoutuskoti Sateenkaari on tarkoitettu psykiatrisesti oireileville lapsille ja nuorille, joista nuorimmat voivat olla 10-vuotiaita. Lapset ja nuoret tulevat hoitokotiin lääkärin lähetteellä pääasiassa Pohjois-Suomesta.
- Voidaan ajatella, että tämä paikka on pysäytys- tai hengähdysjakso nuorelle ja kotitilanteelle, sillä myös perhe voi olla hyvin väsynyt nuoren oireiluun, kertoo hoito- ja kuntoutuskodin johtaja Seija Suopajärvi.
Hänen mukaansa tavoitteena ovat mahdollisimman lyhytaikaiset hoitojaksot.
- Jos on kyse vaikeasta masennuksesta, ahdistuksesta tai nuori on kovin itsetuhoinen, niin tilannetta voidaan joutua rauhoittamaan ja kartoittamaan hieman pidempään.
Suopajärven mukaan lasten ja nuorten hoito on hyvin lääkkeetöntä, mutta joskus lääkeapua voidaan joutua antamaan tilapäisesti.
- Pääsääntöisesti pyritään hoitamaan ilman lääkkeitä, mutta joskus lääkeapua annetaan ikään kuin kävelykepiksi, jotta tilanteesta selvitään.
Keminmaan nuorisokoti sekä hoito- ja kuntoutuskoti Sateenkaari ovat osa ministeri Paavo Väyrysen ja hänen vaimonsa Vuokon omistamaa Saava Oy:tä.
Lastensuojelu- ja terveydenhuollon yksiköt toimivat Pohjanrannan tilalla, jossa Väyrysellä on muun muassa majoitus- ja ravintolatoimintaa, tanssilava sekä Pohjantähti-opisto.