Kolme ydinvoimayhtiötä on hakenut periaatelupaa ydinvoimalan rakentamiseksi. Hallituksen on määrä käsitellä hakemuksia vielä tänä keväänä, minkä jälkeen eduskunta äänestää luvista.
Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen on eteläsavolaiskansanedustajista ainoa, joka jo tässä vaiheessa ilmoittaa vastustavansa lisäydinvoiman rakentamista. Järvinen on mukana myös eduskunnassa kootussa ryhmittymässä, joka vastustaa ydinvoimaa yli puoluerajojen. Järvinen ihmettelee, miksi uusiutuvaa energiaa ei nähdä alueellistamistoimenpiteenä, joka toisi työpaikkoja varsinkin Etelä-Savoon.
Kokoomuksen Olli Nepponen ja Lenita Toivakka sanovat ydinvoiman lisärakentamiselle "kyllä". Nepposen äänenpainot ovat Toivakkaa aavistuksen napakammat, sillä Nepponen antaisi periaateluvan vaikka saman tien kolmelle uudelle reaktorille.
Toivakka kuvailee olevansa ydinvoiman kannalla lähinnä järkisyistä: päästöttömyyden ja teollisuuden työpaikkojen säilyttämisen takia. Myös Nepponen pitää ydinvoimaa tärkeänä Suomen kilpailukyvyn kannalta. Niin Toivakka kuin Nepponen näkevät lisäydinvoiman uusiutuvien energiamuotojen lisänä.
Keskustalaiset eivät vielä ota kantaa
Keskustan Jari Leppä ei vielä ole muodostanut lopullista kantaansa lisäydinvoimaan. Leppä ei kuitenkaan usko, että kerralla annettaisiin periaatepäätös kolmelle uudelle voimalalle. Lepän mielestä 38 prosentin tavoitetta uusiutuvan energiamuotojen käytöstä pitäisi nostaa.
Hän kaipaa myös arvioita ja tarkempia laskelmia siitä, miten pitkälti maa voisi saavuttaa energiaomavaraisuuden. Lisäksi Leppä toteaa, että ydinvoimasähkön vienti ei saa olla tavoite.
Niinikään keskustalainen Katri Komi aikoo ottaa kantaa asiaan, kunhan esitys eduskuntaan saadaan valmiiksi. Viimeksi Komi äänesti ydinvoimaa vastaan, koska katsoi, että ilmankin olisi selvitty ja että siten olisi panostettu enemmän energiatehokkuuteen sekä uusiutuvaan energiaan.
YLEn Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan joka toinen suomalainen ei haluaisi uusia reaktoreita enää valmistumassa olevan viidennen ydinvoimalan jälkeen. Lisäydinvoimaa sen sijaan kaipaa kolmasosa kansalaisista.