Reumasäätiön sairaalan hankala taloustilanne on ollut hyvin tiedossa, mutta konkurssihakemus pääsi silti yllättämään monet päättäjät. Etukäteisarvioissa oli, että toiminta jatkuisi normaalisti vielä ainakin kesän yli, kertoo Rehula.
Reumasäätiön sairaalan konkurssiin on vaikuttanut ennen kaikkea se, että sairaala ei ole pärjännyt hintakilpailussa. Potilasmäärät ovat tippuneet ja samalla tulot, vaikka Reuman toimintaa onkin sopeutettu vuosien varrella.
- Reumahan on hoitanut työnsä esimerkillisesti vuosien saatossa ja kouluttanut eri puolille Suomea sairaanhoitopiireihin osaavaa väkeä. Oppia on haettu nimenomaan Heinolasta. Tämä erityisosaaminen tulisi säilyttää Heinolassa, Rehula toivoo.
Kelan osuus hämmentää
Rehulan mielestä tilanne tulisi nyt ratkaista nopeasti ja ainakin lasten osalta turvata toiminnan jatkuvuus Heinolassa. Rehulaa oudoksuttaa Kelan omistajaohjaus.
- Olisiko Kelan toiminnassa ollut jotakin sellaista, jotta tältä tilanteelta olisi voitu välttyä, Rehula kysyy
Oljenkortena Pekkarisen pussi
Lähes ainoana mahdollisuutena Reuman toimintojen turvaamisessa Rehula näkee Heinolan kaupungin anoman rakennemuutostuen.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen selvittää parhaillaan millä tavalla tätä rakennemuutosrahaa voitaisiin käyttää Reumasäätiön sairaalan toiminnan turvaamisessa.