Julkinen salaisuus on silti se, että henkilökohtaisia valmentajia korpeaa, että Dalen palkittiin Urheilugaalassa vuoden 2009 parhaana valmentajana Liberecin MM-kisojen menestyksen takia. Erityisen pahoillaan henkilökohtaiset valmentajat ovat siitä, ettei Dalen kiitospuheessaan heitä mitenkään kiittänyt.

Dalen kuittasi unohduksensa täällä Vancouverissa eikä arvostellut unohtamiaan. Olisi voinut, koska Dalen-kriitikot korostavat joka käänteessä, ettei Dalen ketään valmenna. Hän sanoo vain hiihtäjien lähipiirille, että hoitakaa homma ja valitsee edustusjoukkueen.

Jos ja kun työnjako on tuollainen, se toimii menestyksen hetkellä. Mutta ongelmia tulee, kun tulosluettelon kärkipäässä on outoja nimiä.

Päävalmentajan - millä tittelillä tahansa hän esiintykään - pitää pitää narut käsissään. Valmentajien kanssa on istuttava vuoden mittaan palavereita, jotta kaikki tietävät koko ajan, missä mennään. Osapuolten on luotettava toisiinsa ja talossa pitää olla isäntä. Vancouverin viimeistelyharjoitukset olivat kuin piste huonosti sujuneelle kaudelle. Joukkuehenkeä ei synny, ellei ole pelisääntöjä. Päävalmentajalla ei ole edes teoriassa mahdollisuutta valvoa joukkojaan, kun he ovat siellä ja täällä.

Nyt tarvitaan luottamusta lisääviä toimia Dalenin ja henkilökohtaisten valmentajien välille. Muuten ei päästä takaisin nousujohteiselle tielle.