Kauniston mukaan Lehtomäen jääminen pois saattaa lisätä vanhojen konkareiden, kuten Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen mahdollisuuksia. Tärkeänä hän pitää nyt sitä, että kisaan lähtisi monipuolinen joukko.

- Toivon, että löytyy monipuolisia ehdokkaita. Nuoria ja vanhoja ja eri puolilta maata. Siitä syntyy hyvä kombinaatio ehdokasasetteluun ja puoluekokous pääsee valitsemaan sellaisen johtajan, jonka haluaa. Tässä on nyt mahdollisuudet tehdä keskustalainen unelmajoukkue, Kaunisto muotoilee.

Kaunisto kuitenkin uskoo, että kesäkuun puoluekokouksessa keskustan johtoon valitaan nykyistä nuorempi puheenjohtaja.

Kaikki paikat kiinnostavat

Keskustan puoluekokouksessa kesällä jakoon tulee puheenjohtajuuden lisäksi myös varapuheenjohtajan ja puoluesihteerin paikat. Kaunisto on miettinyt kaikkia vaihtoehtoja.

- Kyllä meillä monella keskustan eduskuntaryhmässä ja muuallakin on mietintä päällä, mutta toistaiseksi päätöksiä ei ole tullut. Itsekään en vielä ole päättänyt , että koska lopullisen päätöksen mukaan lähdöstä teen.

- Kaksi vuotta sitten, kun keskusta edellisen kerran valitsi johtajiaan, niin olin kiinnostunut varapuheenjohtajan tehtävästä. Mutta kun meiltä Varsinais-Suomesta tuli kaksi ehdokasta, niin tuolloin päätin vetäytyä. Tämän jälkeenkin olen miettinyt rooliani, joten harkinta on ollu pitkäaikaista, Kaunisto kertoo.

Puolesihteerille kritiikkiä

Kaunisto toivoisi uudistumista puolueen johtoon myös puheenjohtajavaihdoksen lisäksi. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen saa kritiikkiä.

- Keskustan sisällä on ollut vähän hankala tilanne. On ollut kaksirattainen järjestelmä, jossa sekä puheenjohtaja että puoluesihteeri ovat olleet näkyviä persoonia ja vetäneet välillä myös eri suuntiin. Mielestäni puolueen uudistuminen ei ole päässyt käyntiin. Linjatyö ja ohjelmatyö ovat jääneet taka-alalle, vaikka ne nyt ovatkin taas nousseet uudelleen keskiöön. Tarvitsemme 2010-luvulle uudistunutta keskustaa. Tässä meillä on hiomista. Nyt pitää rohkeasti nostaa keskusteluun tämä kysymys, että pitäisikö molemmat navat pystyä uudistamaan tässä yhteydessä, Kaunisto viittaa puheenjohtajan ja puoluesihteerin vaihtoon.

Kaunisto pätevä henkilö

Turussa maanantaina elinkeinoelämän seminaarissa vieraillut pääministeri Matti Vanhanen ei ole huolestunut, vaikka yhtään virallista puheenjohtajaehdokasta ei toistaiseksi ole ilmoittautunut. Hän uskoo päteviä kandidaatteja vielä ilmaantuvan. Paula Lehtomäen kielteinen päätös ei myöskään häntä yllättänyt.

- Hän on kertonut jo aiemmin, että pienten lasten takia puheenjohtajaehdokkuus ei ole ajankohtainen. Tätä päätöstä pitää kunnioittaa. Muiden pitää astua nyt kehään.

Vanhanen varoo ottamasta kantaa kenenkään potentiaalisen ehdokkaan puolesta. Timo Kaunistoa hän pitää silti osaavana poliitikkona.

- Väistyvä puheenjohtaja ei ota nimiin minkäänlaista kantaa. Se on kenttäväen tehtävä. Kaunisto on erittäin pätevä henkilö, mutta tämä ei ole kannanotto puheenjohtajakeskusteluun, korostaa Vanhanen.