Keskustan puheenjohtajakisassa tulevaisuuden ennustaminen on käynyt niin mahdottomaksi, että on pakko katsoa taaksepäin.
Uuden puheenjohtajan tärkein tehtävä on johtaa keskusta voittoon tulevissa eduskuntavaaleissa.
Keskusta on saavuttanut parhaat eduskuntavaalituloksensa 1990-luvun alussa Esko Ahon ja vuonna 2003 Anneli Jäätteenmäen johdolla. Jäätteenmäen tukijat luottivat silloin hänen kykyynsä palauttaa keskusta suurimmaksi puolueeksi.
Aho, Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen ovat samaa ikäluokkaa. Nyt Vanhanen väistyy keskustan johdosta, Aho on toisella uralla Nokian johtokunnassa, mutta pääministerin paikalta jo kerran ulos heitetty Jäätteenmäki miettii paluuta.
Ennakkosuosikki Paula Lehtomäen poisjäänti puheenjohtajakisasta avasi Jäätteenmäelle mahdollisuuden kunnon revanssiin.
Lauantaina keskustan tilaisuudessa Siilinjärvellä Jäätteenmäki oli silmin nähden ja korvin kuullen hyvällä tuulella.
Kokoomuksen johdossa keskustan puheenjohtajapelin käänteitä seurataan varmasti vähän monttu auki. Vanhasen lähtöilmoituksen jälkeen Jyrki Katainen otti itselleen puhevaltaa pääministerin henkilöön.
Jäätteenmäki ärähti jo silloin, että pääministerin valinta on puolueiden ja eduskunnan asia. Pääministeri Jäätteenmäessä kokoomuksella voisi olla vielä vähän sulattelemista.
Viikonvaihteessa Siilinjärvellä näkyi ja kuului, että Jäätteenmäen ympärillä yhä kuhistaan.