Lihasmuistissa on varsin selkeästi vajaan vuoden takaisia tapahtumia, kun osa kiekkotietäjistä halusi minusta eroon Ilveksen päävalmentajanpaikalta.
Mitä on valmentaminen, mitä on johtaminen? Mikä on valmentajan vastuu?
Ammattilaisjoukkueessa valmentaja vastaa kaikesta pelaamiseen ja harjoitteluun liityvästä toiminnasta. Vaikka julkisuudessa menestyminen ja epäonnistuminen turhankin raadollisesti kulminoituu valmentajaan, niin nykyaikainen valmennus on voimakkaasti tiimiityötä. Toimiva esimerkki on tällä hetkellä liigajohtaja Rauman Lukko, jonka valmennusrenkaaseen kuuluu kuusi valmentajaa.
Rikkaus on, että joukkueissa toimii arvoiltaan ja lajinäkemykseltään hyvinkin erilaisia persoonia. Ei ole ainoastaan yhtä totuutta pelata menestyvää jääkiekkoa. On monelaisia persoonia ja monenlaista johtamisfilosofiaa, mutta mikään niistä ei toimi, jollei mukana ole myös rehellisyys, voimakas pyrkimys oikeudenmukaisuuteen, tasapuolisuuteen ja pelaajan kunnioittamiseen myös ihmisenä.
Nuo kauniit termit eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö valmentaja pitäisi tehdä myös kovia päätöksiä. Joukkueen etu on tärkein ja monesti se leikkaa yksilön egoa.
Ikävää, että vieläkin puhutaan demokraatisesta ja autoritääristä valmentajista (pehmeistä ja kovista). Toimiva johtaminen on varmaan sekoitus noita termejä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi pelin aikana ei ole aikaa kysellä kotioloista tai lomasuunnitelmista, vaan viestintä on silloin aika yksisuuntaista. Kaukalon ulkopuolella pelaajalla on oikeus tietää, missä mennään ja valmentajalla velvollisuus kertoa. Valmentaja on aina pelaajaa varten, auttamassa ja kehittämässä.
Kovasti pelkistettynä demokraatisessa/pehmeässä valmenuksessa kaikki voivat ottaa osaa joukuetta koskeviin asioihin, olkoon kysymys tavoitteista, pelisäännöistä tai vaikka pelitavasta. Tällaisessa työympäristössä joukkue pysyy onnistuessaan suhteellisen tyytyväisenä. Tällaisella joukkueella voi olla vaikeuksia kohdata vastoinkäymisiä. Epäonnistumisten jyllätessä joukkue kaipaisi valmentajan, joka hyppää pystyyn ja näyttää suunnan.
Voimakkaan autoritäärisesti johdettu joukkue pysyy onnistuessaan nöyränä. Siellä ei ole tilaa epäilylle, omille näkemyksille, vaan uskotaan auktoriteettiin ja pusketaan ohjeiden mukaan eteenpäin. Voimakkaasti ja autoritäärisesti johdettu joukkue rakoilee helposti tappioiden alla. Joukkueen rakenetta ja toimintaa häiritsee aina, kun jostain tulee suurempi kuin joukkue. Minä-minun-ajattelu imee tehokkaasti energiaa joukkueen panoksesta ja sen ainutlaatuisuudesta.
Ei ole joukkuetoimintaa, että yksilö kerää kaiken huomion ja julkisuuden. Vastoinkäymisissä ajaudutaan helposti pisteeseen, jossa varsinkin pelaajat, jotka ovat kokeneet motivaatiotappioita, arvostuksen puutetta niin pelaajana kuin ihmisenä ajattelevat:"Hoida sinä tai hoitakaa te koko paska, kun ei oo panos aikaisemminkaan kelvannut". Toisaalta joukkue on kovin suvaitsevainenkin ja hyväksyy jopa poikkeavaa egoisimia ja kovaakin narsismia, jos huomaa sen auttavan menestymisessä ja voittamisessa.
Johtaminen on tunne- ja taitolaji.
Sakari Pietilä