Pelipäivä on palloilijalle juhlapäivä. Näin on todettu monessa yhteydessä. Samaa voisi soveltaa yksilöurheiluun. Kilpailun lähestyminen tuo hehkeää tunnetta jopa kuntoilijalle. Sunnuntai alkoi aamun pyöräilyllä Otaniemeen ja takaisin, lähtönumeroa noutamaan.
Kaunis kevätkeli ja kohtuullinen tuuli; siellä täällä ihmisiä jo verryttelemässä tai sitten muuten vaan ulkoilemassa. Mainiot näkymät. Itselle polkeminen antoi myös alkulämpöä ja kipinää verryttelyyn. Sen jälkeen nousin vielä uudelleen pyörän selkään ja ajoin kertaalleen seitsemän kilometriä lähtöpaikalle.
Sopivalla taktikoinnilla Länsiväyläjuoksussa saa hyvän lähtöpaikan, vaikka mukana on 2000 juoksijaa. Starttihetken yllätys oli se, että sykemittarin pannan patteri hyytyi juuri ennen lähtölaukausta. Täytyi tyytyä pelkkään ajan mittaukseen sekä kestää juoksun aikana laitteen jatkuva piipitys ja ohjeteksti: "Check the wearlink".
Koko juoksu ilman polvikipua
Järjestäjät olivat laatineet mainion reitin Länsiväyläjuoksuun. Matkalle mahtui paljon hiekkateitä ja sopivasti korkeuseroa. Mainioiden järjestelyjen osalta ainoastaan yksi asia jäi askarruttamaan. Olikohan kuudes kilometritolppa 6,0 vai 6,2 kilometrin kohdalla? Lievä ylämäki ja vastatuulikaan eivät mielestäni selitä sitä, että minulta kului väliin 5-6 km aikaa 5.55 ja esimerkiksi myöhemmin osuuteen 7-8 km ainoastaan 3.41.
Silti korostan sitä, että juoksutapahtuma oli hienosti järjestetty. Vaikka omat vauhdin seuraaminen hetkellisesti oli hankalaa, niin silti hyviä tuntemuksia jäi paljon. Paras niistä oli se, että kevään ajan vaivannut polvi oli kivuton. Tuntui, että eihän se ole vaivannut ollenkaan viime kuukausina. Kuinka monta kertaa vielä ylistinkään matkan aikana neuvonantajaani ja hierojiani!
Arvelin etukäteen, että Espoossa Laajalahtea myötäpäivään kierrettäessä vastatuuli vaivaa eniten jälkimmäisellä puolikkaalla. Siksi pyrin ensihetkillä juoksemaan alkuperäistä 4.50 kilometrivauhtia hieman nopeammin. Silloin loppuun jäisi hieman pelivaraa.
Sykemittarin temppuilun ja tolppien mahdollisen epätarkkuuden vuoksi aivotyötä piti tehdä enemmän kuin kuvittelin. Silti tiesin koko ajan, että aikatavoite 1.25.00 on realismia. Siihen liittyen alkuperäinen vauhti suunnitelma (4.50 kilometrivauhti) oli jopa hieman yläkanttiin.
Juoksusta tuli kuitenkin riittävän haastava. Meno oli vielä tahmeaa, sillä kevään harjoituksista jouduin tinkimään polvivaivojeni vuoksi. Lisäksi edeltävän viikon kovat hieronnat tuntuivat vielä lihaksissa. Juoksu ei ollut vielä rullaavaa. Silti olin tyytyväinen, koska suuri huoleni polveeni liittyen oli hälvennyt.
Otaniemen urheilukentällä irtosi vielä loppukiri. Se kannatti ottaa ja loppukaarteessa tukku juoksijoita ohittaa. Mahduin miesten sarjassa juuri ja juuri 300 parhaan joukkoon ajallani 1.24.41. Kilometrivauhdikseni muodostui 4.52.
Hävisin kirkkaasti ulkoministerille, kuten viime syksyn Pääkaupunkiseutujuoksussa, mutta hänhän kilpaileekin alle 70 kiloisten sarjassa. Sen sijaan HKV:n Ilkka Äyräväisen kukistaminen tuntui jo saavutukselta. Yhteensä miesten sarjassa oli yli 1200 juoksijaa.
Liikuntaa riittänyt lomalla
Sunnuntain hyvä urheilupäivä sai jatkoa: kilpajuoksua 17,4 kilometriä ja pyöräilyä nelisenkymmentä, sillä illalla polkaisin vielä kauden ensimmäisiin pesäpallotreeneihin. Puulaakipesiksen vastustajille on syytä kertoa, että PuTra aloitti valmistautumisensa kauteen 17 pelaajan monipuolisin harjoituksin.
Maanantaina Elämäni Maratonista puhuttiin Krapun kääntöpiirillä, kun YLE Urheilun tv-jaoksen yritti pärjätä SKL:n (ei se Raino Westerholmin porukka) nuoria mestarinaisia vastaan Keilailun Lehdistöliigassa. Liitto asetti meitä vastaan SM-tason voimat ja vei pelin puhtaasti 8-0. Itse heitin 163, 182 ja 160, eli yli keskiarvoni, mutta tyrin pahimman kerran toisen ja kolmannen sarjan ratkaisevissa ruuduissa.
Tiistaina ja keskiviikkona käytin toisenlaisia harjoitusmenetelmiä. Muistaakseni ainakin Lippo Juvala, Kuhmoisten kestävyysjuoksulukio ja ehkäpä jopa Kari Sinkkonen ovat puhuneet sen puolesta, että urheilijan harjoituksiin kuuluisi myös halkojen teko. No, itse ainakin kaadoin, katkoin, haloin, pinosin ja siivosin maalla molempina päivinä kellon ympäri.
Tiistaina kävin vielä illalla juoksemassa 50 minuuttia menosuuntaan ja 52 takaisin. Tavoittelin harjoitusta, joka olisi kestoltaan sama kuin viikon kuluttua koittava Helsinki City Runin tavoiteaika. Vielä vähän painoi sunnuntai (ja ehkä puutyötkin) kropassa, joten paluu sujui hieman hitaammin. Matkaakin kertyi vain n. 18 km.
Keskiviikkona päivä halkopidon takana venyi sen verran pitkäksi, että lenkki vaihtui saunomiseen. Torstaina kuitenkin juoksin aamulla, ennen maalta paluuta, korkeuseroltaan isoja vaihteluja tarjoavan vajaan 14 kilometrin lenkin aikaan 1.14.50.
Nyt perjantaina Helsingin sää näyttää houkuttelevalta. Polvikin on hyvässä kunnossa, vaikka siinä lieviä kipuja yhä silloin tällöin ilmeneekin. Yhä kuitenkin tilanne on hyvä ja polvi parantunut juostavaan kuntoon.
Kauden toinen kevättesti on edessä kahdeksan yön kuluttua. Silloin pitää päästä 4.45 kilometrivauhtiin koko puolimaratonin matkalla.
Joten nousen nyt ylös sohvalta ja lähden ulos Vapun kunniaksi mars… lenkille.
Mikko Hannula