Söin erilaisia keittoja (kalakeittoa, kanakeittoa, lihakeittoa jne.) viikon ajan. Annoksia kaksi päivässä - lautasellinen kahdeltatoista ja toinen neljän jälkeen, kun työpäivä oli ohi. Illalla söin iltapalaksi omenan tai kaksi, riippuen nälän määrästä...
Paino tosiaan putosi komeasti, mutta täytyy sanoa, että esimerkiksi vatsan toiminnan kannalta moinen kuuri on murhaa. Loppuviikosta oli pakko lisätä ruokalistalle hieman näkkäriä, jotta ravinto ei olisi ollut ihan pelkkää lientä.
Tämän dieettikokeiluni lopputulos on se, että nopeita tuloksiahan tällaisella on mahdollista saada. Uskon kuitenkin yhä ravitsemusasiantuntija Olli Ilanderin alkuvuoden vinkkeihin, että painonhallintaa kannattaa tehdä pidemmällä tähtäimellä. Silloin paino putoaa ns. huomaamatta, eikä kilojen takaisintulo ole ehkä niin kiveen kirjoitettu. Soppakuurin ansiosta painoni kävi 117 kilossa, mutta nyt muutama päivä kuurin jälkeen ollaan lähes samoissa lukemissa kuin aloittaessa, eli 119 kilossa.
Jatkan siis valitsemallani tiellä. Täytyy syödä terveellisesti ja muistaa liikkua. Niillä tuo homma tuntuu parhaiten hoituvan ja toimittaja kuntoon pääsevän.
Täytyy muuten taas antaa kunniaa niille, jotka pystyvät epäsäännöllisissä työajoissa pitämään syömisen järkevänä. MM-jääkiekon aikana olen siirtynyt jälleen tekemään iltapainotteista työtä, jossa työvuorot saattavat päättyä kahden tai kolmen aikaan yöllä. Yritä siinä sitten miettiä, että milloin pitäisi syödä. "Iltapala" kolmelta yöllä ei taida olla kovin jees juttu, vai?
Jyri Kivimäki, Toimittaja kuntoon