Kuinka harjoituskausi on sujunut?
Minna: Aika vaihtelevasti on mennyt, ei ole kovin paljoa juoksuharjoittelua vielä takana. Aikaisemmin ole päässyt juoksua treenaamaan kuin viime vuonna, että siinä mielessä on mennyt ihan positiivisesti.
Minkälaisista vaivoista olet kärsinyt?
Minna: Oli kantakalvon tulehdus melkein koko talven ja se esti kaiken juoksuharjoittelun, mutta nyt siitä on päästy onneksi eroon….. täytyy koputtaa puuta. Treenimäärät on ollut korkealla, ainoastaan juoksutehot ei ole vielä ihan kohdillaan, mutta ei tässä vielä ole mikään kiire.
Jos vertaat kuntoasu viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, missä nyt mennään?
Minna: Viime vuonna mä olin karmean huonossa kunnossa. Silloin olin melkein ”överissä” eli ylikunnossa ja polvikin vaivasi. Silloin olin tosi montussa, mutta nyt olen kipuamassa kohti montun yläosia.
Leireilit maajoukkueen kanssa pääsiäisviikolla Unkarissa. Kuinka tärkeää on saada jo tässä vaiheessa kokemusta kunnon harjoittelusta, koska Suomessa lunta on vielä paikoittain aika paljonkin eikä metsään ole asiaa?
Minna: Kevään viesteissä sen huomaa, jossa me ollaan vähän ”jälkeen jääneitä”. Toisaalta, ei tässä mikään kiire ole, koska MM-kisat ja muut pääkilpailut ovat ohjelmassa vasta loppukesästä. Ja se on myös hyvä, ettei pääse vielä näin alkukaudesta liian hyvään kuntoon. Suomessa järjestetään PM-kilpailut, mikä on tosi hieno juttu saada arvokisat kotimaahan. Päätähtäin on kuitenkin elokuun MM-kisoissa, joten se on ihan ok, vaikka lunta on ollut vähän pidempään.
Viime vuonna kuntokäyräsi oli vahvasti nouseva ja huippu ajoittui MM-kisoihin. Onko hyviä sijoituksia lupa odottaa heti kauden alusta saakka?
Minna: Toivotaan näin, että eihän se ole kivaa, jos rämpii suossa koko alkukauden. Vaikka kaikki onnistuisikin kauden pääkisoissa, niin olisi se kivaa, jos kulkisi hyvin koko kauden.
Onko menestys tuonut lisäpaineita tai lisämotivaatiota?
Minna: Tässä on mennyt jo pari vuotta ihan tuubiin, että ei se oikeastaan tuo paineita. Motivaatio on ollut tälle kaudelle tosi hyvä, mutta joskus viime vuonna oli vähän sellainen olo, että mitä tässä seuraavaksi hamuaisi. Ei ne paineet mihinkään kasva. tietysti sen näkee sitten MM-kisoissa, että miten siellä käy. Mä luulen, että se on ennemmin niin, että jos tulee epäonnistumisia, niin sitä rupeaa ajattelemaan, että miten huipulle pääsee takaisin.
Kuinka kirkkaana sinulla on tällä hetkellä mielessä kisa -ja harjoitusohjelma MM-kisoihin saakka?
Minna: Tämä on tällainen mielenkiintoinen systeemi, että mulla ei ole hirveän suunnitelmallista tämä treenaus. Mä menen päivä ja viikko kerrallaan, mutta on mulla kuitenkin olemassa sellainen perusrunko harjoittelun ja kisojen suhteen. Se pitää katsoa yksityiskohtaisesti kauden mittaan. Aika paljon kisareissut sitä rytmittää. Meillä on World Gamesia, maailmancupia ja PM-kilpailuja, joten sitä kautta haetaan parasta virettä MM-kisoihin.
Mitä sinä haluat tältä kaudelta?
Minna: Mä haluan, että tulee kivoja kisoja, haastavia reissuja ja toivon, että iloisuus säilyisi koko ajan. Tietysti kauden kruunaa se, jos MM-kisoista saa kultamitalin kaulaan…. tai useamman.
Kuukausi ennen MM-kisoja Taiwanissa järjestetään World Gamesit. Minkälaisia ajatuksia tuo kisareissu herättää?
Minna: En ole koskaan aikaisemmin World Gameseissa ollut, joten mielenkiintoiset kisat ovat varmasti tulossa. Se on kuitenkin fakta, että tuskin ne kenellekään suunnistajalle ovat kauden pääkilpailut. Liittojen puolelta saatetaan sanoa jotain muuta, ei tosin Suomen taholta.
Sijoituit viime vuonna maailmancupissa toiseksi. Mitkä ovat tavoitteet sen suhteen?
Minna: En ole koskaan voittanut maailmancupia, mikä on myös ehkä ominaista minulle. Mulla suoritustaso on ailahdellut aika paljon ja välillä tulee isoja koukkuja matkan varrella. Olisihan se hienoa, jos saisi koko kauden kestävän ”buustin” päälle ja sekin tulisi hoidettua kerran kotiin?
Mistä se on johtunut, että koko kauden kestävää ”buustia” ei ole vielä tullut?
Minna: Siitä mä voin syyttää omaa luonnettani tai luonteen heikkouttani. Välillä, jos mua ei huvita, niin sitten mä en vain tee mitään. En suunnista enkä katso karttaa. Sitten taas kun kaikki natsaa, niin kukaan ei pysty voittamaan mua. Se on välillä aikamoista vuoristorataa, mä en ole mikään kovin helppo henkilö.
Kuinka tärkeää henkinen valmennus on suunnistuksessa?
Minna: Itseluottamus on kaiken A ja O. Sitä pitää rakentaa koko kauden ajan ja se kasvaa parhaiten totta kai onnistumisten kautta. Kyllä henkisiä harjoitteitakin voisi tehdä, mutta mä olen aika heikko tekemään niitä. Se ei ole mulle luonteen omaista.
Mitkä ovat sinun vahvuudet urheilijana?
Minna: Tätä kysytään aika usein… kyllä se kilpailuhenkisyys ja fyysisesti olen ainakin kohtuullisen hyvä. Mä en ole maailman nopein, mutta tiukan paikan tullen olen pystynyt voittamaan tosi paljon loppukirejä.
Linnan juhlien jälkeen olet ollut tosi paljon julkisuudessa. Minkälaisia ajatuksia se herättää?
Minna: Viime aikoina mä olen joutunut olemaan aika töykeä toimittajia kohtaan. Aluksi se oli ihan kivaa. Nyt kisakausi on alkamassa, niin minun on pitänyt priorisoida asioita, jotka ovat mulle tärkeitä. Nyt ei ole enää oikeastaan edes huvittanut, koska nyt olen nähnyt mitä naistenlehdet kirjoittaa. Mutta… se on aina kaksipiippuinen juttu. Kaikki aina toitottaa, että se on positiivinen asia, että suunnistuksella on tällainen ns. keulakuva, joka näkyy julkisuudessa. Toisaalta taas, onko se hyvä asia, että se on aina sama tyyppi, joka otetaan aina esiin, koska on siellä muitakin kovia miehiä ja naisia.
Oletko koskaan miettinyt, kuinka kauan suunnistusurasi jatkuu?
Minna: Urheilu on tämmöistä, että tähän jää koukkuun. Joskus tulee kuitenkin eteen se päivä, kun suunnistaminen saa riittää. Mä luulen, että ainakin pari-kolme vuotta vielä rasteilla ja tantereilla tömistellään. Saa nähdä, kun täytän 30 vuotta, että tuleeko kriisi ja vaihdan tavallisiin töihin.
Mitä haluat tehdä kesällä?
Minna: Olla biitsillä, syödä jäätelöä ja nähdä kavereita. Toivottavasti ehdin. Kyllähän noilla reissullakin joskus ehtii biitsille aurinkoa ottamaan.
Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
Minna: Niin, joku voisi vaikka kertoa sen mulle. En mä mitään kovin selkeää kuvaa näe. Olen varmasti valmistunut jo yliopistosta ja luultavasti muutama muksu, mutta sen tarkemmin en osaa sanoa. Se olisikin kiva, jos nyt jo tietäisi missä silloin olen.