Voin kertoa, että nautin todella paljon tuosta treenistä. Se oli ensimmäinen treeni koko talven aikana, kun pääsin hiihtämään rauhassa luonnon helmaan. Lumiolosuhteet ovat olleet niin huonot, ettei aikaisemmin tuohon nautiskeluun ole ollut mahdollisuutta. Nyt on parin viikon ajan, koska tulin tänne Rovaniemelle treenaamaan.

Tarkoituksena olisi tehdä hyvä harjoitusjakso ennen kevään kovia kisakoitoksia. Kun vielä voin olla täällä Rovaniemellä entisissä kotioloissa, nykyisessä mummolassa, niin en keksi kyllä tähän saumaan mitään parempaa harjoittelupaikkaa!

Lumiolosuhteiden takia jouluviikko oli meillä kotona Kouvolassa todella vaihtelevaa harjoittelua. Ensin sauvakäveltiin ja juostiin. Sitten hiihdettiin tykkilumella, luonnonlumella, ja vielä joulun päätteeksi rullasuksilla. Meille Kouvolaan tuli kuin tulikin valkea joulu, sillä jouluaattoyönä satoi lunta parikymmentä senttiä. Se mahdollisti luonnonlumille pääsyn.

Kuitenkin joulupäivän ja tapaninpäivän myrskyt saivat lumet lähtemään vauhdilla, joten ei voinut taas muuta kuin kaivaa rullasukset esiin. Itse tosin koen, että tuo monipuolinen harjoittelu ei välttämättä ole huonoksi, koska lihaksiston hermotus pysyy paremmassa kunnossa, kun sinne tulee hieman erilaisia ärsykkeitä. Vaikka kelit jouluna vaihtelivat, ei se saanut horjutettua meidän perheen joulunviettoa. Oli ihana olla rauhassa kotona ja nauttia yhdessäolosta.

Palataan hieman kisoihin enne joulua. Minun osaltani alkutalven kisarupeama oli onnistunut. Ei tullut yhtään "hasardiviikonloppua”, jolloin suksi ei olisi kulkenut ollenkaan. Onnistuin tekemään tasaisia hyviä suorituksia, ja sain samassa kerättyä kohtuullisesti sprintissä maailmancupin pisteitäkin.

Kevään kisoilta odotan edelleen tasaisia suorituksia, mutta olisihan sinne kiva saada muutama ”helmi” joukkoon, ja onnistua oikein kunnolla. Sellainen suoritus olisi sprintin A-finaalipaikka.

Sitä lähden metsästämään erityisesti perinteisen sprinteistä. Nyt olen nähnyt, että pystyn edelleen taistelemaan maailman huippuja vastaan. Tästä voi siis hyvillä mielin suunnata kohti kirkkaampia kevätpäiviä.:)

Menestyksekästä uutta vuotta kaikille!