Viimeiset viikot olin näppäillyt painojen kanssa seisten mitä oudoimmissa asennoissa paino kädessä aivan epäluonnollisissa paikoissa. Tein myös hyvän sarjan intervalliharjoitteita. Oikeastaan oikein todellisen setin. Tein kolmena päivänä putkeen 10 kertaa 3 min melki täysiä. Sitten lepäsin päivän ja taas sama treeni.

Minulla oli ajatuksena, että hitaampikin mies herää kun kunnolla rääkkää ja lepopäivän jälkeisenä päivänä saikin ajaa mäkeä kaksi lehteä eli tosi monta hammasta suuremmalla välityksellä. Treeni tuntuikin ihan hyvältä, mutta jotain jäi kaipaamaan.

Niinpä päätin ladata taskuihin kartan ja suklaata. Teki mieli lähteä taas kunnon seikkailulle. Edellisestä seikkailusta olikin kulunut jo vähän aikaa ja tunsin olevani aika vahvassa kunnossa. Silloin voi suunnitella aivan älyttömän reissun. Kun suunnitelmissa on todella pitkä pätkä tuntemattomissa paikoissa vauhti jotenkin kasvaa, jotta selviäisi joskus kotiin.

Lenkki lähti ihan mukavasti liikkeelle ja vauhti nousuissa oli kohdallaan. Kolmen ensimmäisen suurehkon ja niiden välissä olevien pienehköjen nousujen jälkeen neljän tunnin kohdalla olin jo aika tyytyväinen lenkkiin. Olin ajanut kuten tieteellisesti harjoittelevan kaverin kuuluu. Ei taukoja ja nousut tehokkaasti tekniikkaan keskittyen. Loppuun päätin kuitenkin katsoa vielä muutaman uuden pätkän jotka ovat jääneet mietityttämään. Suuntasin siis uusille huipuille.

Ensimmäiselle uudelle huipulle nouseminen alkoi hyvin. Ensimmäiset kilometrit sai ajaa vaikkakin se oli aika vaikeaa. Lopulta kuitenkin ajaminen muuttui mahdottomaksi joten ajatteli kävellä hiukan. Kävelinkin tovin. Sitten rinne jyrkkeni entisestään. Eteneminen muuttui kiipeilyksi. Takaisin ei kuitenkaan enää voinut lähteä, kun olisihan se ollut tylsää. Matka jatkui kiipeämällä siten, että pyörä tarvitsi nostaa kielekkeelle ensin ja kiipeillä sitten itse perässä. Ei sitä jatkunut kuitenkaan loputtomiin. Huipulle päästiin ja sitten edessä oli hieno polkulasku.

Aikaa oli mennyt aika mukavasti kuitenkin ja kuuden tunnin kotiin ilmoitettu lenkkeilyaika alkoi näyttämään mahdottomalta toteuttaa. Viestiä siis kotiin, että ihan turvallisilla reiteillä vain kahden solan päässä kotoa sitä ajellaan. Jotenkin kuitenkin, kun alkaa näyttämään, että lenkki pitenee ehkäpä jopa yli seitsemäntuntiseksi vauhti alkaa kasvaa. Ajoin kaksi viimeistä nousua kilpailuvauhtisesti. On uskomaton kuinka joskus pyörä alkaa kulkemaan monen tunnin ajon jälkeen. Sitä vain polkee ja mikään ei tunnu missään.

Saavuinkin kotiin ennen pimeää ja seitsemän tuntiakaan ei mennyt rikki. Kotona tyytyväisenä sain näytellä kuvia kuudelta eri vuoren huipulta. Olin tehnyt hyvän harjoituksen ja samalla myös saanut hienon kokemuksen. Pitkällä lenkillä harjoittelu ja elämysmatkailu yhdistyy mukavasti, kunto nousee ja mieli pysyy tyytyväisenä.

Seuraavana päivänä luin taas karttaa ja ajattelin valloittaa pari huippua. Lähdin ajamaan nokka kohti vuoria. 20 minuuttia ajettuani kuitenkin huomasin olevani aika nälkäinen. Suklaata suuhun ja uusi yritys. Ei oikein lähtenyt vieläkään ja huomasin myös jarrupalojen olevan kuluneen pois. Takaisin kotiin siis lepäämään. Seitsemäntuntinen lenkki rankaisi.

Jukka Vastaranta