Kisa-aamu oli aika lämmin, mutta ei mikään kamalan kuuma. Lähtö oli kymmeneltä aamulla, joten oli mukavan raikasta. Tunsin itseni hyväkuntoiseksi aamulla, eikä minulla ollut suurempia kolotuksia. Lähdin kisaan reippaasti ja vedinkin porukkaa pitkiä pätkiä polkuosuuksilla, joilla on parasta olla keulilla. Maantiellä minua harvemmin keulassa näkee. Jalat tuntuivat hyviltä ja kisan puolessa välissä pidin vauhtia jopa kisan mäkisellä osuudella. Sauser kuitenkin piti vauhtiani liian hiljaisena ja nosti sitä kilpailun yhdessä pisimmistä nousuista.

Ajattelin, tai ei siinä paljoa päätä tarvitse, kun jalat alkavat jarruttaa ja pakko antaa hiukan periksi. Päästettyäni Sauser menemään ensiksi ohi tuli Kulhavy. Hänen jälkeensä Absalon. Miehiä tuli kymmenkunta lisää ohitseni, kunnes sain yhdestä selästä kiinni ja jäin siihen roikkumaan. Roikuin siinä seuraavat 30 kilometriä välillä virkeämpänä ja välillä aivan rikkinäisenä. Ei ollut helppoa upottaa iltapäivän helteessä 50 asteista cola juomaa kurkusta alas. Oikeastaan oksennus oli pari tuntia aika lähellä.

15km maaliin viimeisellä huoltopaikalla olin 13. Sonja oli saanut hienon idean ja pyytänyt apua Pian veljeltä, jonka tarjoama vesipullo napsahti käteeni. Sonjalta oli tietenkin saatu jo cola juomaa pullotelineeseen. Vesi maistuu sokerilitkun jälkeen helteessä mahtavalta ja se uppoaa mahaan uskomattoman helposti. Sitä on myös kiva ruiskutella niskaan ja naamalle. Olo on uskomaton. Sain siitä uuden vaihteen ja aloin kirimään kohti maalia. Mukanani olleet kuskit tippuivat välittömästi ja muutaman kilometrin jälkeen näin jo uusia selkiä. Viimeisellä viidellä kilometrillä ohitin kolme kuskia. Loppu oli tosi tiukka ja maalissa olin aivan rikki. Tällä radalla tuntuu olevan ominaisuutena miehen hajoittaminen. Edellisenäkin vuotena olin aivan rikki. Kisan jälkeen luulin oksentavani seuraavan tunnin ajan ja hakeuduin hotelliin kylmään suihkuun ja kivilattialle selälleen makaamaan. Siinä oli sitten mukava nauttia hienosta kahdeksannesta sijasta. Kisaan olin tyytyväinen.

Kuluneen kuukauden hyvä maraton menestys on nostanut minut maailman maraton rankingissa toiselle sijalle. Se on jotain ihmeellistä. Olen siis aikalailla maailman maraton kärkeä. Naureskelen aina, kun urheilijat eivät vielä tajua, mitä he ovat saavuttaneet. Nyt minulle kuitenkin on hauska ajatus ja vaikeasti tajuttava fakta se, että olen maailman maraton kärkeä. Ei muuttunut sitten elämä tämän menestyksen seurauksena taas mitenkään. Yhtä paljon kolottaa ja sitä vaan miettii kuinka pääsisi kuntoon. Sitä siis haluaa olla selvä maraton kärki, jota XCO puolen pojat eivät päihitä. Se taas on vaikeaa sanoa minkä puolen poika itse olen. Enköhän ole XCO-mies, joka ajaa maratoneja.

Menneenä keskiviikkona ajoin ylämäkikisan Itävallassa. Voitto tuli. Se on kauden ensimmäinen ykköstila. Viikko jatkuu täällä Itävallassa Kitzalpbikessä lauantaina ajettavalla XCO-kisalla ja heti perään sunnuntaina ajettavalla maratonilla. Amerikan maailmancupit jäi ajamatta, sillä maastopyöräilyn ensimmäinen olympiavoittaja, maastopyöräilyn supersankari ja managerin hommia hoiteleva Bart Brentjens totesi minun olevan liian huono.