Olin tosiaan huipulla ensimmäisenä ja sain kiinnityksen mäkipaitaan. Kolmen miehen ryhmä oli kuitenkin takana näköetäisyydellä. Olin valinnut erittäin rullaavat ja liukkaat renkaat kisaan. Se kostautui heti laskun ensimetreillä ja miestä alkoi lappaamaan ohi. Oli kuin olisi jäällä ajanut, kun syöksyin alas Ramsaun ruohikkorinteitä. 30 km laskuosuudella takkiin tuli ainakin kolme minuuttia ja sijoitus painui kahdeksanneksi. Odotin vain seuraava nousua, jotta saisin taas napsia miehiä kiinni. Epäonnea ei ole kuitenkaan vielä ollut riittävästi ja seuraavan nousun alussa takarenkaani oli tyhjä. Miestä lappasi ohi lisää. Vaihdoin kumin ja matka jatkui, mutta aikaa kului ja motivaatio kärsi. Siinä meni ainakin kolme minuuttia hukkaan ja maalissa olin yhdeksäntenä.
Seuraavaan päivään lähdin hyvin mielin sillä tiesin, että minulla on etu puolellani, koska Sonja on hierojani. Muut eivät vaan voi saada yhtä hyvää lihashuoltoa. Kisaviikkoon mahtui 12 tuntia kovaa hierontaa. Ei sitä kaikki edes kestäisikään. Etappi lähti taas tunnin nousuun. Jalka oli hyvä, mutta tulin huipulle kolmantena 20 sekuntia kärkiryhmää jäljessä. Huipun jälkeen oli lasku ja tasamaaosuus joten yksin ajellessani jäin lisää, mutta onneksi takana tuleva ryhmä ei saavuttanut minua. Seuraavaan tunnin nousuun lähdin pari minuuttia kärjestä. Saavutin kärkeä ja huipun jälkeisessä laskussa näin jo toisena ajavan kuskin. Huonoa onnea kuitenkaan ei ollut vieläkään ollut riittävästi ja taas meni rengas vaikka olin lähtenyt tähän päivään painavilla sisärenkaattomilla kumeilla. Aikaa renkaan vaihtoon meni taas kolmisen minuuttia. Maaliin selvisin kuitenkin jo kolmantena. Hyvä päivä!
Kolmas etappi oli aika-ajo 15 km nousuun. Ajoin vahvasti ja olin toinen. Tämä päivä oli minulle kisan paras. Sain itsestäni hyvin irti ja moni vahva sälli jäi taakse. Esimerkiksi tiimimme mäkimies jäi kuusi minuuttia. Se on paljon! Nostin kokonaiskilpailun sijoitusta viidenneksi.
Viimeinen päivä oli 60 km ja sisälsi yhden tunnin nousun, jonka päältä oli pitkä lasku maaliin. Aika-ajo rassasi nyt hiukan jaloissa. Ratkaisu nousuun lähtiessä jalkani eivät oikein lämminneet vauhtiin ja jouduin jättäytymään kärkiporukasta. Eroa tuli pian minuutti. Pidin kuitenkin eron minuutissa nousun viimeiset 10 km ja viimeisen pitkän laskun tullen maaliin kuudentena ja säilyttäen kokonaiskisassa viidennen sijan.
Voin olla kisaan tyytyväinen. Mies näyttää toimivan, kun Sonja huoltaa. Minulta nähtiin aivan uutta meininkiä kisassa. Kaikessa palattiin taas vanhaan itse hyväksi todettuun ruokaa, hierontaa ja ajoasentoa myöden. Virheitä tulee tehtyä ja kuunneltua huonoja oppeja, mutta onhan kaikkea kokeiltava, jos haluaa kehittyä. Nyt tuli 70 UCI:n rankingpistettä ja Olympialaiset lähestyy.
Jukka Vastaranta