Minuun on hiipinyt tunne, että elämä on taas huippua ja ajaminenkin maittaa. Voisikohan syynä olla, että Suomessa kuuluu hymyillä, kun toukokuussa aurinko vain paistaa ja paistaa. Metsään ilmestyy joka päivä uusia viherilmiöitä. Polut ovat kuivia ja rengas pitää missä vain. Ihmisten ilmoilla ajaessa näkee ihmisiä syömässä jätskiä ja monella on jo vaatteet unohtuneet kotiin. Suomessa aurinko sekoittaa aina pään. Ihan sama vaikka olisi jo katsellut afrikkalaista aurinkoa kuukauden. Suomen aurinko on erilainen.
Suomalainen metsä maastopyöräilyyn on tietenkin parhaimmillaan kevätauringon alla, mutta muinakin vuodenaikoina se on huippupaikka. Ainakin Tampereelta löytyy polkuja niin paljon, että ne eivät ihan heti lopu. Polut ovat mukavan teknisiä ja välillä voi ajaa hiukan latupohjilla, kun ranteet alkavat väsähtämään. Täällä voi muodostaa todella monipuolisia lenkkejä ajaen kovaa metsässä ja hiukan tiepätkillä palautellen. Mäet ovat lyhyitä, mutta niitä on jatkuvasti.
Ajaminen on mukavan vaihtelevaa. Nousut ovat riittävän lyhyitä, jotta ne voi ajaa kovaa ylös. Laskut ovat riittävän pitkiä, jotta niissä voi ajaa jo kovaakin ja saada vauhdista tuntumaa. Maasto on siis ihanteellista harjoitteluun. Harrastajat saavat kiittää Suomen metsiä vielä enemmän. Täällä saa ajaa mukavalla täysjoustopyörällä nauttien todellisesta maastopyöräilystä juurakkoisilla poluilla. Suomessa ei tarvitse ensiksi kiivetä hiekkatietä ylös tunnin verran ja sitten hurauttaa alas kymmenessä minuutissa ja todeta päivän kuluneen taas mäkeä hinkatessa. Erilaisissa metsissä ajaneena voin rehellisesti sanoa Tampereen olevan parhaita pyöräpuistoja maailmassa.
Olen nyt nauttinut näistä metsistä menneen viikon. Kelit ovat hellineet ja tunteja on kertynyt paljon. Minulla on ollut tavoitteena saada vihdoin muutaman viikon kestävyysjakso alle. Tiputtaa muutama kilo miehen painosta ja mennä seuraaviin kisoihin uutena miehenä. Olen rytyyttänyt poluilla neljästä seitsemään tuntiin joka päivä. Polkuvoittoiset harjoitukset ovat todella hyviä. Suomessa harjoittelun jälkeen ranteet kestää vaikka mitä ja koko mies vahvistuu jatkuvasta paukutuksesta. Olen palannut taas omaan lempihommaan eli pitkiin lenkkeihin hienoissa maastoissa. Lenkeillä tarkoituksena on jaksaa ajaa mahdollisimman paljon hienoja polkuja ja sen verran kovaa, että ajaminen pysyy jännänä.
Aina välillä tulee kokeiltua määrällisesti vähäisempää harjoittelua tarkkaan suunnitelluilla vedoilla. Sitä tarvitsee vuosittain kokeilla ja vuosittain todeta, ettei se ole minun juttu. Sillä tyylillä mies vain lihoo, lihakset menevät jumiin ja moni todellinen maastopyöräilylenkki jää ajamatta. Elämä ei hymyile ja mies ei tule kuntoon. Minulle vain sopii ajamisesta nauttiminen ja metsässä päivien viettäminen. Sillä tyylillä on aina tullut tulosta ja tulee jatkossakin, kun vain tajuaa pitää oman tyylinsä. Asiat ovat aika hyvin, jos unelmiensa elämällä saa aikaan myös parhaat tulokset. Taitaa olla myös aika järkeen käyvää. Viikon saan vielä Tampereella rytyyttää polkuja. Sitten tarvitsisi saada jotenkin positiivinen ajattelu pakattua mukaan.
Jukka Vastaranta