Suomi on pelannut tähän mennessä loistavan turnauksen, mutta nyt se todellinen menestymisen mittari vasta on käsillä. Puolivälierässä vastassa on Norja. Moni voisi luulla että se tulee olemaan läpiluistelumatsi, mutta muistaa sopii, että vuonomaa on tänä vuonna jo kaatanut mm. Ruotsin. Tilastoissa ei arvokisoihin ole tarttunut yhtään tappiota Norjaa vastaan, mutta tilastoihin ei aina ole luottamista. Jokainen peli on ainutkertainen ja on vastassa kuka tahansa voi yksittäisessä pelissä tapahtua mitä vaan.
Kaikki lienevät samaa mieltä kanssani siitä, että leijonat on se parempi joukkue ja voittaisi vaikkapa paras seitsemästä sarjan varmasti, mutta MM-kisoissa pelataan vain yksi kamppailu ja siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että Suomi ei todellakaan lähde otteluun puolivalolla. Norjalla on todella vaarallinen joukkue ja heidän pelaajistaan moni on luonut pitkän uran elitserenissä Ruotsissa. Esim. Anders Bastiansen valittiin tänä länsinaapurimme playoffsien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
"Kuoleman" pelissä Suomi tulee hallitsemaan kenttätapahtumia, mutta Norja satsanneekin juuri vastahyökkäyksiin. Nyt jos koskaan olisi tärkeää saada ne laukaukset viivasta ohi sen ensimmäisen norskin, koska ne vastahyökkäykset jotka aiheutuvat näistä blokatuista kudeista, ovat yleensä ylivoimahyökkäyksiä. Ja kun vielä hyvin tiedetään, että norjalaiset ovat ehkä kisojen parhaita juuri peittämään laukauksia, olisi puolustajiemme syytä kiinnittää huomiota juuri porrastukseen ja laukausten läpimenoihin.
"On uskallettu tehdä ja homma on toiminut"
Leijonien peli on siis ollut uomissaan. Joukkue luottaa pelitapaansa ja siitä johtuen se on noussut Tsekki- ja Tanska-peliä lukuunottamatta joka kerta takaa ohi. Jukka Jalonen on tänä keväänä saanut myytyä joukkueelleen sellaisen tavan pelata jääkiekkoa miten hän haluaa sen pelaavan. Peluutuksesta on ollut kovastikin puhetta, mutta vaikka kahdeksan puolustajan peluuttaminen ei kuulosta hyvältä, niin se on toiminut.
Maalivahtien kohdalla on käynyt samoin. Vaikkei selvää ykkösmolaria olekaan nimetty, on sekin osasto ollut luotettavaa. Vaikkakin pari kertaa on jouduttu kesken pelin vaihto suorittamaan, on se uskallettu tehdä ja homma on toiminut. Muutenkin peluutus on ollut hyvää ja tapahtumiin on reagoitu ajoissa. Se saattaa johtua myös siitä, että Jalonen on tänä vuonna uskaltanut valita kisoihin juuri ne pelaajat jotka hän on oikeasti halunnut - eikä välttämättä niitä joita esim. media tai muut silmää tekevät. Leijonat ovat siis päävalmentajansa näköinen joukkue.
Suomen ylivoimapeli toimi kisojen alussa todella hyvin, mutta viime matseissa se on hieman tökkinyt. Se on puute, mutta mielestäni valmennusjohto on tarttunut siihenkin ja yrittänyt eri vaihtoehtoja. Venäjääkin vastaana kahden miehen ylivoimalla sekä Jarkko Immonen että Juha-Matti Aaltonen pelasivat samaan aikaan. Hyviä paikkoja oli, mutta viimeistely ontui. Maalinteko onkin ollut leijonien murheenkryyni jo ammoisista ajoista alkaen. Suomi ei saa maaleja tehtyä loistavistakaan paikoista, mutta mitä sitten. MM-turnauksissa pelataan voitoista ja niitä leijonat ovat saalistaneet kiitettävästi. Tokihan se helpottaisi pelien voittamista jos tehokkuus olisi kovemmalla tasolla, mutta pidetään tänä vuonna teemana - vaikka maalintekopelistä onkin kyse - sitä, että päästetään yksi vähemmän kuin vastustaja.
Nyt kun mennään loppuottelua kohden, on varmaan kaikille käynyt selväksi, että marginaalit ovat todella pieniä. Suomikin on voittanut kolme peliä vasta rankkareilla, mutta nimenomaan voittanut. Se on se juttu mikä lasketaan. Suomella on nyt kasassa joukkue joka on yhtenäinen ja uskoo itseensä. Valmennus on oppirahansa maksanut, eli nyt jos koskaan otetaan se toinen maailmanmestaruus. Joukkue on valmiina, fanit ovat valmiina ja ainakin Ylen kisatiimi on valmis siihen.