Menneenä viikonloppuna ajettu maailmancup meni olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Tulin maaliin sijalla 38. Siihen ei voi olla tyytyväinen, mutta jos ajattelee kuinka viimeiset kolme kuukautta ovat menneet, niin tulos oli mahtava.
Kunto ei ollut aivan mahtava huonon harjoittelun ja ruokavalion seurauksena. Tiimissä kuitenkin suositaan olympiavoittajan parhaaksi toteamaa pizzaa ja jäätelödieettiä. En tiedä, mutta itselle se ei tunnu sopivan Suomessa tiukkaan terveelliseen ruokavalioon tottuneena. Tilanteita pizza tai ei mitään oli kuitenkin aika usein.
Tuloksen arvoa nostaa vielä nyt lopullisesti lentomatkan jälkeen kiinni hirttäneet keskiön ja napojen laakerit. Ei ne varmaan Afrikassakaan aivan herkät olleet. Suurullista mutta totta, kuinka ankeakuntoisella kalustolla joutuu kisaamaan maailman huipputasolla. Huomasimme reissussa myös, että viisi pyörälaatikkoa ja neljä ihmistä ei mahdu Fiat Pandaan. Jos johdon arviointikyky auton koon suhteen on tätä luokkaa, niin voiko kaluston kunnon arviointiin enää kauheasti huomiota antaa. Joutuu vaan ymmärtämään ja koittaa itse nauttia elämisestä.
Nyt on palattu tiimin päämajaan. Maastopyöräilyn ihannemaahan Hollantiin. Täällä saan viettää vielä viikon. On aina hienoa palata pitkän reissun jälkeen Hollantiin. Ulkona sataa vettä ja saa hajotella minimetsässä. Vaihteitakaan ei tarvitse kuluttaa, kun korkeus eroa ei ole kuin oven kynnys.
Nyt kuitenkin minulla oli mahdollisuus ollessani vain viisi kilometriä tiimin varastosta vihdoin kokeilla 26" maasturia ja verrata sitä 29eriin.Tämä oli minulle suuri mahdollisuus jota olin suunnitellut jo kuukauden. Se meinasi kuitenkin korahtaa siihen, että takajarru oli ilmaamatta. Varastossa oli vain kaksi mekaanikkoa töissä koko päivän. Heillä oli kuitenkin johdon mielestä tärkeämpää tekemistä ja sain tiedon, ettei uutta pyörää kannata testata. Seuraava mahdollisuus, kun olisi jo kuukauden päästä maailmancup-kisojen välissä.
No enhän voinut sulattaa tätä välinpitämätöntä ajatusta vaan ajelin varastolle. En kylläkään minulle ystävällisesti neuvottua reittiä pitkin vaan peltoteitä. Neuvottu reitti oli motaria ja Suomessa ollaan opittu, ettei sitä pyörällä saa ajaa. Itse mekaanikko oli iloinen saapuessani ja ilmaili jarrujani ja sääti koko pyörän hymyssä suin. Ei näyttänyt olevan kiire. Laittelimme nimitarroja kaikkialle minne niitä mahtui ja killoittelimme runkoa. Sain vihdoin 26" maasturin alleni pitkästä aikaa vaikka ei kai se tärkeää olekaan. Tulokset ovat kyllä tärkeitä ja Suomessa ollaan opittu, että mitään ei saa ilmaiseksi. Pikkuhiljaa tulee ajatus mieleen, että Suomessa oppii kaikenlaista hyödyllistä.
Olin tänään minimetsässä ajelemassa uudella pikkurenkaisella maasturilla. Pikkurenkainen maasturi on huippu pienessä metsässä. Ei lipsahda metsästä heti ulos, kun vauhti nousee. Pikkurenkainen maasturi tuntui hyvältä. Se liikkui ja kiihtyi herkästi. Ehkä uudet ei ruosteiset laakeritkin auttoivat herkkään tunteeseen pääsyä.
Pikkurenkailla oli kyllä hiukan vaikeampi ajaa. Tuntui kuin ne menisivät joka monttuun. Kisoissa ei kuitenkaan ole kamalia monttuja ja erot tulevat pääasiassa nousuissa, joissa pikkurenkaat kiipeävät painavia jättikumeja paremmin. Tulevana viikon loppuna kisaan Belgiassa hevoskategorian kisoissa. Siellä allani on uusi pyörä pienillä kumeilla. Saa nähdä kuinka ne kisassa toimivat. Kisan jälkeen pääsen sitten vihdoin Suomeen.
Jukka Vastaranta