Paha laukka numerolle 7 Metsäkissa. Alkumatkasta askelissaan sekoaa myös numero 11 Hämeen Ritari. Askeliaan alussa etsii myös puolustava mestari ja totopelaajien suosikki 1 Mr Frank.

Ensimmäiset 500 metriä mennään yllättäjä Pelikaanin johtaessa aikaan 13.5! Johtavan takana seuraa 2 Kalevan Kilpi, jota varjostaa 3 Tuanoi Pata. Neljäntenä jonossa seuraa 4 Harryn Jokeri, jonka jälkeen on pieni rako seuraavaan.

Tasaista keskiryhmää vetää 5 Jyvänen, jonka ulkopuolella vauhtia vaatii hyvin etenevä 10 Bluussi. Parijonon hännillä letkan ovat lähes kiinni ajaneet, alkumatkasta pahasti laukanneet, 11 Hämeen Ritari ja 7 Metsäkissa. Ennakkosuosikki 1 Mr Frank löytyy viidennestä parista sisältä. Sen askel on kuitenkin edelleen hieman hakeva. Maalin kohdalla 1000 metriä matkaa maaliin ja 14 Pelikaani hallitsee tapahtumia.

Metsäkissa

Niemen Antti-Jussi pelasi aikoinaan useamman vuoden Frölundassa Kiirunasta kotoisin olevan Jan-Axel Alavaaran pakkiparina. Alavaara puhuu melko sujuvasti suomea.

Joskus pakkiparin puhe oli kääntynyt metsiemme ainoaan luonnonvaraiseen kissaeläimeen eli ilvekseen. Jan ei ollut saanut kirveelläkään mieleen, mikä eläimen nimi suomeksi on. Lopulta nimi löytyi, metsäkissa! Siitä johtuen siis hauska nimi Ilvekselle, Tampereen Metsäkissa.

Pelsu keulilla

Alun raviselostus niputti pakettiin päällisin puolin liigakauden ensimmäisen kolmanneksen. Piikkipaikalla siis hieman yllättäen Pelicans. Ilkka Kaarna on koonnut valmennukselle hyvät palaset, joista Suikkasen johdolla on saatu tehot irti. Kalpan, Ässien ja Jokerien vahva aloitus ei ole suuri yllätys. Kaikilla on koossa hyvät miehistöt ja eritoten Ässien ulkomaalaiset ovat onnistuneet erinomaisesti. Kärkiryhmän joukkueet ovat kaikki keränneet pisteitä yli kaksi per peli, joka on kova lukema.

Keskiryhmää vetää alussa omat ongelmansa taltuttanut Jyp. Blues on onnistunut ainakin hetkellisesti kääntämään seuran myyntipuheet voimakseen. Siitä osoituksena viiden voiton putki juuri ennen taukoa. Pilviä Bluesin taivaalle tuo kuitenkin Petri Lammassaaren loukkaantuminen.

Kärpillä on ollut monen muun seuran tavoin paljon loukkaantumisia. Osittain niistä johtuen käyrä on viime aikoina näyttänyt jyrkähkösti alaspäin. TPS:n peli on ollut melkoista vuoristorataa. Kotona on kulkenut ajoittain tosi hyvin, mutta vieraissa ollut vaikeampaa. Lukolla sama kuin Tepsillä. Tähän mennessä Lukko on ollut sarjan huonoin vierasjoukkue. Toisiko Perttu Lindgren palatessaan sateen?

Selitys krapulalle

HIFK:n alku on ollut pettymys. Paljon on toki ollut loukkaantumisia, mutta silti. Kun syö itsensä oikein ähkyksi, niin ensimmäisenä asiana normaalisti ei tule mieleen, että mitäköhän sitä seuraavaksi söisi? Kuulostaa järkeenkäyvältä, eikö vain? Mestaruuskrapulasta aina puhutaan ja olisiko noinkin simppeli selitys mahdollinen osasyy IFK:n pelin tökkimiselle. Kunnon nälkä ei siis ehkä ole vielä kasvanut. Potentiaalia, mistä ammentaa, löytyy roppakaupalla.

Viime kevään mestarien avainpelaajista niin Haatajalla kuin Järventielläkin on ollut toisaalla vaikeaa. Petrell karisti Suomen pölyt jaloistaan ja pelaa loistavasti uusien, isojen, haasteiden edessä Pohjois-Amerikassa. Myös Max Wärnin halu lähteä etsimään lisää peliaikaa muualta näyttää onnistuneen hienosti. Nämä muutamat esimerkit vain täydentämään selitystäni mestaruuskrapulasta.

Peräpäässä tasaista

Tasaisen häntäpään keulilla on suuria muutoksia kokenut Tappara. Dufvan sisääntulo piristi, mutta Mäntylän jättämää aukkoa on vaikea paikata. Saimaan rannalla A-P Selin apureineen on jälleen kerran taikonut tyhjästä hatusta jäniksen. Aika näyttää mihin SaiPan taistelu riittää. Varmaa on kuitenkin se, että muutama pelaaja kelpaa taas kauden päätyttyä isommille seuroille.

Periaatteessa kaikki avainpelaajansa viime kauden päätyttyä menettänyt HPK on osoittanut piristymisen merkkejä. Loukkaantumiset ja hankintojen osittainen epäonnistuminen ovat osaltaan sekoittaneet Kerhon peliä. Perää pitää metsäkissa Ilves. Kolmen pisteen systeemillä kun pelataan, niin Ilves on jo kuitenkin muutamalla voitolla keskiryhmässä. Joonas Rask teki paluun kokoonpanoon juuri ennen taukoa. Vauhdikas Rask saattaa esimerkillään olla tärkeä palanen kissapetojen uudelle tulemiselle.

Matka jatkuu

Karjala-turnaus 2011 on nyt historiaa. Mitään uutta mullistavaa maajoukkuekuvioista ei turnauksen myötä oikeastaan ilmaantunut. Immosen ja Kuparisen johtamat ketjut antoivat parhaat näytöt kevään kotikisoja ajatellen.

Ennen kevättä ehtii kuitenkin tapahtua jos jonkinmoista. Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka Ari Ahosen ja Antti Pihlströmin siirrot vaikuttavat heidän entisten joukkueidensa otteisiin. Numero 2 Kalevan Kilpi menettää siis luotettavan maalivahtinsa ja numero 5 Jyvänen vauhtikoneensa. Kavioura kopisee ja matka jatkuu.

Juha Lind