Lensimme Istanbulin kautta Damaskokseen. Damaskoksen kenttä oli vanhan ja nuhjuisen oloinen. Vastassa oli kisojen järjestäjät ja he veivät meidät passintarkastukseen. Ensin oli kuitenkin näytettävä että viisumi on olemassa. Meidät ohjattiin luukulle, minkä takana istui epämääräinen mieshenkilö. 70 dollaria hän pyysi meiltä. Ei ollut dollareita eikä Syyrian puntia. Eurot kuitenkin kelpasivat. Onneksi, koska visakorttia ei hyväksytty.

Golan I ja Golan II olivat kisojen viralliset nimet. Moottoritie Libanoniin päin oli suljettu ja siellä kisat ajettiin. Hotellista matkaa kisapaikalle oli noin 40 km ja meidät vietiin sinne yhteiskuljetuksella. Liikenne Syyriassa on enemmän kuin kaoottinen, Se on suoraan sanoen hengenvaarallinen. Kaistoja ei ole, vaan ajetaan ihan miten sattuu. Ohitetaan oikealta ja vasemmalta ja hätävilkkujen käyttö on hyvin yleistä.

Ensimmäisen kisan jälkeen meidät vietiin takaisin hotellille missä suoritettiin dopingtesti. Kaikki testiin joutuneet kuljetettiin yhdellä autolla takaisin hotelliin. Se oli pelottavin automatka mitä koskaan olen tehnyt. Hätävilkut päällä ja torvea soittaen meidät vietiin Damaskokseen. Olin jo useampaan otteeseen sanomassa että voisivat hieman hidastaa vauhtia, mutta en saanut sanaakaan suustani.

Dopingtestissä testaaja ei ollut täysin varma miten testi suoritetaan. Syyriassa ollaan aikaisemmin suoritettu testejä, mutta kansainvälisen testimenetelmän mukaan ei. Jotenka minä rupesin heille neuvomaan ja toivotaan että oikeat lomakkeet menevät nyt oikeisiin paikkoihin. Syyriassa ei ole laboratoriota, vaan testit lähetettiin Kreikkaan.

Golan II kisan välissä oli yksi vapaapäivä. Koska lenkille ei ollut asiaa, niin järjestäjät veivät meidät Golanin kukkuloille, alueelle minne ei missään nimessä pitäisi mennä. He halusivat näyttää meille hajalle pommitettua kylää. Israel ja Syyria eivät näköjään ole ihan parhaita naapureita ja siellä toistettiin usein että Israelin valloittama alue halutaan takaisin. Niinpä, onneksi voi täältä ulkoa päin nyt seurata tilannetta eikä paikan päältä.

Toisessa kisassa ajettiin jälleen samaa reittiä. Motari yhteen suuntaan ja takaisin. Kisa erosi vain siltä osin ensimmäisestä kisasta että kolmasosa matkasta ajettiin neutraalina ajona, eli porukka pysyi yhdessä. Syy tähän olivat poliittiset. En tiedä ihan tarkkaan mitä tällä tarkoitettiin, mutta minä ja ukrainalaiset hyväksyimme tämän selityksen. Ei varmaan muuta uskallettukaan.

Olin helpottunut kun istuin koneessa matkalla Turkkiin. Syyria ei todellakaan ole mikään unelmamaa, on niitä parempiakin lomakohteita.

Matka sinänsä oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen.

Pia Sundstedt