Se on minulle onneksi tuttu mesta. Takana on pitkä ajotauko, mut onneksi luvassa on kolmen päivän testit ennen viikonloppua. Kyllä siinä ajassa saa ajotuntuman kohdalleen ja pääsee takaisin huippukyytiin. Siihen on uskottava.

Festareilla on nähty vuosien ja vuosikymmenien varrella tukku kovia kilpakuljettajia. Nimilista on loputon ja vakuuttava. Mika Häkkinen, Emerson Fittipaldi, JJ Lehto, Johnny Herbert, Mika Salo, Jenson Button, Mark Webber sekä Kimi Räikkönen, siinä muutamia.

Kyseessä on kerrasta poikki kilpailu ja yritys radalla on sen mukaista. Armoa ei anneta eikä pyydellä. Nyt ei ajeta pisteistä vaan voitosta eli taktikoinnin voi unohtaa. Kaikkiaan festarit on hieno ja perinteinen tapahtuma. Olen ollut aikaisemmin paikalla katsojana kokemassa viikonlopun fiilistä. Luvassa on valtava määrä ohituksia ja rajua kilpailemista.

Meikäläiselle ja Ray-autolle Brands Hatchin rata sopii ihan makeesti. Viihdyn siellä ja ainakin aikaisemmin kyyti on ollut kohdallaan. Tavoitteet ja toiveet ovat korkealla ennen kauden finaalia. Lisäksi ajohalut on aivan valtavat.

Jos auto ja Kempeleen ukko saadaan viikonlopuksi säätöihin, niin kaikki on mahdollista. Ei sinne lähdetä ajelemaan terveisiä. Finaalipaikka ja siitä kärkihaminoihin, näin olen miettinyt.

Miettii, Jesse El Pistolero.